Kasetsartin yliopisto

maanantaina 6. tammikuuta 2020

Herättyäni juttelin muutaman sanan hotellin respassa olevalle naiselle ennen kuin lähdin yliopistolle. Google näytti kv-toimiston sijainnin hieman väärin, mutta harhailtuani jonkin aikaa ympäriinsä ja googlattuani lisää löysin oikean paikan uudehkon rakennuksen neljännestä kerroksesta. Siellä osasivat jopa kohtalaista englantia. Täytin tietokoneella kasan kaavakkeita henkilökunnan opastamana. Kaikilla koneilla pyöri Windows XP. Minua muistutettiin siitä, että maan rajojen ulkopuolelle lähteminen nykyisellä viisumilla tarkoittaa, etten pääse takaisin maahan. Uudistustoimenpiteet kannattaa myös aloittaa kuukautta ennen viisumin päättymistä.

Tämän jälkeen suuntasin saamieni ohjeiden mukaan international building 17-rakennukseen. Ensimmäiseksi kävelin sen ohi kun en löytänyt sopivaa sisäänkäyntiä, ja löysin tieni erääseen hyvin ilmastoituun kahvilaan. Myyjä oli iäkäs nainen jonka englanti oli erinomaista. Opin, kuinka kiitetään thaiksi: khop-kun krap (tai jotain sen suuntaista). Vietin pitkän tovin syöden spagettia ja juoden omenajääteetä. Vettäkin oli, ja se oli ilmaista.

Palasin sitten international building 17:n laitamille. Menin ensimmäisestä löytämästäni ovesta sisään ja muutama henkilökunnan jäsen oli siellä syömässä lounasta. He tiedustelivat mitä etsin, ja näytin kurssinvalintalomaketta. Yksi heistä nousi ylös ja vei minut ovesta ulos ja kävelimme ihan toiseen päähän rakennusta. Siellä nousimme hissillä ylös, ja minut ohjattiin oikeaan toimistoon. Kiitin avusta. Toimistosta sain listan kursseista, jotka minun oli mahdollista valita. En oikein ymmärtänyt kaikkea mitä neuvottiin, aksentti oli aika vahva. Minun käskettiin kuitenkin mennä department of computer engineeringiin, joka oli viereisessä rakennuksessa. En ollut aivan varma miksi, mutta minulla ei ollut muutakaan tekemistä joten menin sitten sinne. Menin hissillä ylös, ja havaitsin tavoittelemani toimiston olevan mitä ilmeisimmin suljettu ruokatauon ajaksi. Kävelin sitten muuten vain ympäriinsä paikkoja tutkimassa, kunnes eräs siivooja havaitsi meikäläisen. Näytin varmaan eksyneeltä, ja siivooja kävi hakemassa erään harmaantuneen herrasmiehen taukohuoneesta. Hän kysyi että voisiko olla avuksi, ja selitin että minun käskettiin tulla tänne. Lisäksi tiedustelin, että onko heillä käyttöliittymäsuunnittelukursseja. Menimme toimistolle, ja tämä herra kaivoi jostain jumalattoman paksun mapin jossa oli kaikkien kurssien nimien lisäksi niiden kuvaukset. Sellainen kurssi oli, mutta se oli ilmeisesti jo alkanut enkä voinut valita sitä. Kyselin sitten muistakin kursseista. Sain kotiintuomisiksi ison monistenipun jossa oli kuvaukset laitoksen kursseista.

Kv-toimisto kehotti minua hankkimaan koulupuvun, joten lähdin etsimään myymälää jossa niitä olisi kaupan. Matkan varrella löysin tieni applekauppaan. 16” MacBook Pro kustansi vain 2200€ suomen 2800€ sijasta. Thainkielinen näppäimistö oli tosin vähän deal breaker. Muu tavara olikin sitten suomen hinnoissa. Myyjät eivät ilmeisesti puhuneet englantia, koska vietin myymälässä hyvän tovin mutta kukaan ei yrittänyt lähestyä.

Löysin viimein tieni kampuksen sekatavarakauppaan. Siellä meni varmaan tunti kun yritin löytää vyönsoljen ja solmion. Kokeilin myös kauluspaitaa mutta L-kokokin oli turhan pieni. Päätin mielessäni mennä räätälille koska se on kuulemma halpaa. Lopulta google translate paljasti, että solmioita ja solkia saa vain kassalta. Sain vyön ja solmion ostettua, ja lähdin hotellia kohti.

Thaimaalaiset vaikuttavat olevan avuliasta porukkaa: sekä it-tiedekunnan herra että minut sinne ohjannut nainen keskeyttivät taukonsa voidakseen auttaa minua. Suomessa molemmat olisivat varmaan luikkineet karkuun, koska heillä ei ole johonkin sääntöön tai lakiin pohjautuvaa velvollisuutta keskeyttää taukoaan ja olla avulias. Yliopiston myymälä oli tosin poikkeus tähän sääntöön: myyjät istuivat kassalla toisella puolella myymälää ja yrittivät parhaansa mukaan jättää minut huomiotta vaikka olisin tarvinnut apua vaatteiden kanssa ja selkeästi etsin kuumeisesti jotain.

Paluumatkalla kävelin yliopiston puiston läpi. Siellä käveli muutama kukko (joiden merkitys thaimaalaisessa kulttuurissa on vielä epäselvä) ja näin erilaisia liskoja joiden koko vaihteli hyvinsyöneestä sisiliskosta keskenkasvuiseen alligaattoriin. Maassa oli paljon suuria kotilonkuoria. On mielenkiintoista miten erilainen luonto täällä on Suomeen verrattuna: Suomessa kaikki elollinen joutuu kituuttamaan ja pääpaino elämässä on hengissä selviämisellä. Täällä kasvaminen tuntuu vaivattomalta ja luonnolliselta, kasvit venähtävät silmissä ja kaikki kasvaa vaikkei kukaan näkisi vaivaa sen eteen.

Ennen kuin pääsin hotellille löysin sivukadulta jonkinlaisen kauppahallin. Siellä myytiin kaikkea mahdollista: muovikrääsää, huonekaluja, vihanneksia, hedelmiä ja kaloja. Haju oli melkoinen. Ovella kaksi naista kaupitteli jonkinlaisia vartaita. Tiedustelin hintaa ja sain sen paperille: 10 bathia/tikku. Muutama yliopisto-opiskelija saapui sopivasti paikalla ja katsoin, kuinka he kasasivat vartaat kulhoon ja ojensivat sen myyjälle. Myyjä alkoi paistaa vartaita ja opiskelijat lähtivät muualle odottamaan ruokansa kypsentymistä. Toimin esimerkin mukaan ja kasasin kulhoon kanaa, pekonia ja makkaraa ja hieman parsakaalia. Viitisentoista minuuttia myöhemmin sain käsiini ensimmäisen thaimaalaisen katuateriani.

Otin sapuskat mukaan hotellille. Ruoka oli vähemmän yllättäen mausteista, mutta maultaan ihan jees. Voisin ostaa myöhemmin lisää.