Suit up

tiistaina 7. tammikuuta 2020

Heräsin viideltä aamulla ja aloitin päivän kirjoittamalla päiväkirjaa ja siirryin sitten hotellin kahvilaan kirjoittamaan sähköposteja. Kun sain hommat valmiiksi niin lähdin etsimään räätälinliikettä jonka olin löytänyt edellisenä päivänä googlesta. Se oli kiinni. Menin sitten hotellin myyjätytön vinkkaamalle sivukujalle, jonka kävelin kertaallen päästä päähän. Matkan varrella oli nettikahviloita, ravintoloita ja sekatavarakauppoja. Paluumatkalla ajauduin liikkeeseen, jossa vanha nainen myi vaatteita. Englantia ei osattu, mutta näytin kuvaa koulupuvusta ja viesti oli selkeä. Nainen löysi minulle hetkessä sopivan valkoisen kauluspaidan ja mustat housut. Nuorempi mies, joka saattoi olla hänen poikansa, ilmestyi jostain ja osasi tulkata sen verran että kertoi hinnaksi 520 bathia. Kaupat syntyivät. Jatkoin sitten edellisenä päivänä löytämälleni grillivarraskojulle, jossa minut selkeästi muistettiin. Kojun nainen kirjoitti hinnan suoraan paperilapulle. Huomionarvoista oli, että joko vartaat ovat eri hintaisia tai sitten olin noussut preferred client-asemaan, koska eilen yhdeksän varrasta maksoi satasen ja tänään kymmenen varrasta 85 bathia. Otin vartaat mukaan ja lähdin hotellille syömään niitä.

Ostin hotellin kahvilassa thaimaalaista mustaa teetä jäillä ja siinä sekoituksessa olikin sitten melkoisesti potkua. Tee on aina ollut mielestäni juoma, joka maistuu melkein joltain, mutta ei sitten kuitenkaan miltään. Tämä juoma oli ihan toista maata, enkä kyennyt juomaan sitä loppuun.

Vetäydyin sitten hotellihuoneeseen etsimään asuntoja. AirBnB vaikuttaa jopa ihan hyvältä vaihtoehdolta, koska silloin ei tarvitse soitella mihinkään tai puhua thaita. Löysin hyvän oloisen kämpän ja laitoin omistajalle viestiä.

Päätin kokeilla iltaruokaani varten Grab-nimistä sovellusta, joka on Uberin ja Woltin yhdistelmä. Pitkällisen hakemisen jälkeen löysin ravintolan, jolla oli englanninkielinen ruokalista. Ostin sieltä kaksi annosta kanaa ja riisiä. Kommunikaatio kuskin kanssa sujui chatissa ja sovellukseen oli integroitu automaattinen google-kääntäminen. Seurasin lähetin hieman erikoisia liikkeitä kartalla, kunnes tajusin että paketteja taitaa olla kuljetettavana useampia ja kaikki eri osoitteisiin. Tunnin sisällä tilauksesta lähetti ilmaantui hostellin eteen moottoripyörällään. Hän otti paketin lämpölaatikosta ja suureksi häpeäkseen havaitsi, että kastiketta oli vuotanut muovipussiin toisesta ruokarasiasta. Tarjosin hänelle siitä huolimatta kahta sadan bathin seteliä osoittaakseni, ettei se haittaa (maksutapa käteinen, hinta 167 bathia yhteensä). Hän alkoi sitten pohtia vaihtorahan määrää, edelleen häkeltyneenä. Lopulta hän antoi toisen setelin takaisin pussia osoittaen. Respektit jäbälle. Todella isot respektit.

Sain kanaa kastikkeessa riisillä ja friteerattua kanaa riisillä. Vallan herkullista ja ehkä ensimmäinen kunnon ateria jonka olen täällä saanut.

Ilmanlaatu on ollut erittäin heikko koko päivän. Täytyy käydä kaasunaamarikaupassa.