Tänään tein useita eläinhavaintoja. Aamulla huoneessa oli hyttynen. Serkkuni kertoi minulle muinoin, että aasialainen hyttynen on äänetön. Tämä oli paikkansapitävä arvio, en kuullut inaustakaan ennen kuin ötökkä oli muutaman sentin etäisyydellä naamastani. Huidoin vähän aikaa kuin tuulimylly, ja sitten en löytänyt sitä enää. Menin parvekkeelle tarkistamaan päivän sään, ja havaitsin että maan tasolla olevasta sadevesiviemäristä oli materialisoitunut ilmielävä viemärirotta. Siinä katsellessani rottia ilmestyi paikalle lisääkin, ja paikalla oli pian kokonainen rottaperhe: emo ja pienikokoisempia poikasia, jotka nuuskivat ympäriinsä vähän aikaa ennen kuin katosivat jonnekin.
Kävellessäni yliopistolle (asiaankuuluvassa vaatetuksessa, tietysti) näin haikaran näköisiä lintuja, jotka kahlasivat ympäriinsä lammikoissa ruokaa etsien. Selittänee kotilonkuoret. Onnistuin myös saamaan kuvan vesissä uiskentelevasta liskosta.
Jatkoin matkaa kv-toimistolle ja kerroin, että nyt minulla on asu, tarvitsisin sen opiskelijakortin. Minut neuvottiin jonnekin, mutta en ollut aivan varma mihin: thaimaalaisilla tuntuu olevan vaikeuksia tiettyjen konsonanttien kanssa, ja sijainti johon piti mennä oli ”firth floor”. Se voisi tarkoittaa ”first floor” tai ehkä ”fourth floor”? Kävin varmemmaksi vakuudeksi kaikissa kerroksissa, mutta en löytänyt oikeaa paikkaa. Lopulta nielin ylpeyteni ja menin ilmoittamaan että valitettavasti en löytänyt oikeaa paikkaa. Kv-toimiston tädit saattoivat minut sitten ensimmäisen kerroksen ovesta ulos jonkinlaiseen toimistoon, johon pääsi vain ulkokautta. Siellä oli muutamia opiskelijoita odottamassa vuoroaan virkailijalle, ja toimiston perällä nainen virallisen näköisessä univormussa istui tietokoneen ääressä. Hänellä oli vieressään valokuvauslaitteisto. Minua pyydettiin istumaan tuoliin ja korjailemaan asentoa hieman ja sitten räpsäistiin kuva. Oli hyvä, että kv-toimiston tädit olivat mukana kääntämässä: solmioni Kasetsart-logo oli kuulemma liian alhaalla kuvaa varten. Sain kuvausta varten lainaksi toisen solmion, joka oli solmittu oikean pituiseksi. Tällä kertaa kuva oli sopiva, ja opiskelijakorttikin tulostui saman tien.
Kysyin vielä, että voinko ottaa thaimaan kielen kurssin ja miten se eroaa thai studies-kurssista. Kehottivat kysymään IUP:n (internation undergraduate program) toimistolta. Tämä oli siis juuri se international building 17:ssa sijaitseva paikka, jossa kävin edellispäivänä. Kysyin myös mistä hengityssuojaimia saa ostettua, kuulemma 7-elevenistä. Ilmanlaatu oli edelleen heikko, ja lähes 40 000 ihmistä kuolee Thaimaassa ennenaikaisesti joka vuosi ilmansaasteista johtuen.
Menin IUP:n toimistolle, ja sain kuvaukset näistä kahdesta kurssista. Thai studies käsitteli kulttuuria, historiaa ja kulttuurihistoriaa ja kielikurssi… kieltä. Eipä siinä. Kiitin ja aloin tutkia kurssinvalintapapereita tarkemmin: niihin tarvittiin sekä kurssin vetäjien allekirjoitukset että academic advisorini allekirjoitus, ja vielä paljon muitakin tietoja. Kyselin mistä tiedot saa, ja sain ihan ymmärrettäviä vastauksia. Jatkoin matkaa kahvilaan, jossa olin käynyt edellispäivänä.
Kahvilassa tilasin lounasta ja kahvilaa pitävä nainen suhtautui minuun vallan isoäidillisesti: hän ilmaisi huolensa siitä, että kampuksen ulkopuolella asuessa voi joutua epärehellisen vuokranantajan uhriksi. Hän suositteli kertomaan jollekin, missä meinaan asua, esimerkiksi academic advisorilleni. Se kuullosti loogiselta, ja olin samaa mieltä. Näytin hänelle myös kuvaa yliopiston lammikon liskosta, ja hän arveli sen olevan juovavaraani (näytin thaimaankielistä wikipedia-artikkelia lajinmääritystä helpottaakseni).
Olin löytänyt kartalta suurehkon ostoskeskuksen, johon pääsi helposti BTS SkyTrainilla upouudelta Kasetsartin asemalta. Lentokoneessa vieressäni istunut kanadalainen väitti, ettei koko asemaa ollut edes vielä olemassa, mutta siellä se vain oli. Asema oli avattu korkeintaan kuukausi sitten, eli ihan ymmärrettävää. Lähdin siis tallustelemaan asemaa kohti.
Asemalla oli lipunmyyntiautomaatteja seinässä. Vaihdoin kielen englanniksi, ja painoin kosketusnäytöltä haluamaani asemaa. Kone tiputti välittömästi kaksi lipuketta alhaalla olevaan kaukaloon ilmaiseksi, joka oli minusta hyvin erikoista. Lipukkeilla pääsi kuitenkin aseman toiseen kerrokseen, johon ilmastoitu junakin pian saapui.
Mega City One. 8 million people living in the ruin of the old world and the mega structures of the new one.
En tiedä mistä johtuu, mutta Bangkokin valtavat mittasuhteet ovat tehneet minuun paljon suuremman vaikutuksen kuin San Fransiscon pilvenpiirtäjät. Oli sielläkin kohtuullisen korkeita taloja, mutta täällä on siellä sun täällä aivan käsittämättömän kokoisia rakennelmia uima-altaineen ja kattopuutarhoineen. Aivan hervottoman kokoisia pytinkejä.
Matkustin junalla muutaman pysäkinvälin etelään, ja asemalta pääsi kävelemään suoraan ostoskeskukseen. Tämä ei ollut mikään halpa katukauppiaiden kokoontumispaikka vaan joka puolella oli myynnissä länsimaista merkkitavaraa höystettynä maanosan omilla tuotteilla. Applekauppa, adidaskauppa, krokotiilivaatekauppa ja satoja muita myymälöitä. Elektroniikkaa oli myynnissä runsaasti ja ruoka-annokset maksoivat viisi kertaa enemmän kuin kadulta ostetut. Kultaa ja timanttisormuksia, joissa oli aivan valtavia kiviä. Pankkeja oli paljon, samoin teleoperaattorien myymälöitä. Ja paikka vain jatkui kolme kerrosta alaspäin.
Loppupäivä menikin sitten ostoskeskuksessa kävellessä. Käveltyäni pohjoispäähän löysin monenlaisia matkalaukkuja myyvän paikan, ja havaitsin kauppakeskuksen jatkuvan myös kolme kerrosta ylöspäin. Tietenkin. Ylimmässä kerroksessa oli hyvin vaikuttavan näköinen elokuvateatteri.
Reissulla käyttämäni reppu ostettiin minulle ensimmäiseksi koulurepuksi. Siitä on nyt noin 17 vuotta. Ilahduinkin suuresti löytäessäni ostoskeskuksesta Kiplingin myymälän, jossa oli reppuja, kasseja ja jopa vajaan 400€ matkalaukku. Päädyin hankkimaan sieltä lompakon, koska normaalisti käyttämäni lompakko tukee huonosti metallilevyjen käyttämistä maksuvälineenä vaikka paikalliset suosivat kyseistä tapaa. Hei, se oli tarjouksessa! Toivottavasti se myös kestää käyttöä ainakin seuraavat 17 vuotta.
Pohjakerros olikin sitten erilainen paikka. Siellä myytiin samanmerkkisiä tuotteita kuin ylhäälläkin, mutta hinta oli mystisesti kymmenesosa alkuperäisestä. Sieltä sai myös hankittua katukeittiötyyppistä katukeittiötyyppisesti (eli paikan päällä) valmistettua ruokaa kymmenistä eri paikoista, ja näin ensimmäistä kertaa Thaimaassa McDonald’sin. Myös muutama turkkilainen oli eksynyt paikalle. Voit arvata loput. Yhdessä kojussa myytiin eurooppalaista pullaa, ja tartuin tarjoukseen vaikka ne kustansivatkin euron kappale. Pullat sai itse kasata tarjottimelle pihdeillä, ja sitten tarjotin vietiin kassalle jossa ruoka pakattiin muovipusseihin jotka laitettiin sitten isompaan muovipussiin. Muovipusseja käytetään tässä maassa tarpeettoman paljon ja edes muovipulloille ei ole kierrätysjärjestelmää.
Palasin sitten takaisin juna-asemalle, ja pääsin jälleen portista ongelmitta läpi ilmaisella lipullani. Minut pysäytti kuitenkin vartija, joka ystävällisesti hymyillen elehti haluavansa tarkistaa reppuni. Laitoin sen hänen edessään olevalle pöydälle, ja hän sohaisi sitä kepakolla joka piippasi äänekkäästi. Avasin repun hänen äänettömästä pyynnöstään. Kaikki oli ilmeisesti kunnossa ja pääsin jatkamaan matkaa. Asemalla ei ollut missään valotaulua josta näkisi seuraavan junan saapumisajan, mutta odottajia oli paikalla paljon. Oli siis mitä ilmeisimmin kulunut jo pidempään edellisen junan lähdöstä.
Illalla tilasin ruokaa samaan tapaan kuin eilen, tällä kertaa pad thaita ja paistettua riisiä. Varasin myös alustavasti asunnon jossa viettää seuraavat pari kuukautta.
On mielenkiintoista, miten parhaat koskaan syömäni croissantit ja kanelipullat löytyivät näinkin kaukaa paikasta, jossa ne alunperin keksittiin.