Saapuessani Bangkokiin lennolla ollut kanadalainen puhui minulle ”vihreästä keuhkosta”, isosta vihreästä alueesta joen toisella puolella. Nimensä paikka on saanut siitä, että satelliittikuvassa se muistuttaa keuhkoa (ehkä myös munuaista). Tänään päätin viimein lähteä katsomaan sitä.
Matka alueelle ei ole kovin helppo. Otin ensiksi BTS:n Ha Yaek Lat Phraon asemalle, josta jatkoin metrolla etelään. Jokea lähimmälle asemalle päästyäni lähdin kävelemään oikeaa laituria kohti. Noin neljänneksen käveltyäni totesin että tästä ei tule tietyömaiden takia mitään, ja viitoin itselleni taksin joka vei minut perille 40 bahtilla. Löysin oikean laiturin ja paikallinen kyyditsi minut sekä kaksi muuta länkkäriä pikkuveneellä Chao Phrayan yli.
Perillä vastassa oli pieni hieman ränsistynyt satamarakennus, jossa kaksi paikallista kertoivat että hinta matkalle oli 80 bahtia. Sillä rahalla pääsisin myös ilmaiseksi takaisin ennen kello kahdeksaa, ja lisäksi sain lainaksi polkupyörän. Pyörässä oli jopa vaihteet, joskaan vaihdetta ei voinut vaihtaa.
En ollut pyöräillyt vuosiin, mutta muutaman huteran ajometrin jälkeen homma alkoi sujua. Molemmilla puolilla tietä oli talonröttelöitä ja läpitunkematonta viidakkoa. Myös muutamia hienompia pytinkejä näkyi. Tiellä ajeli harvakseltaan muita polkupyöriä sekä mopoja ja autoja.
Päädyin taistelukalamuseoon, joka oli perustettu suurehkon puistoalueen laitamille. Puistossa oli myös muutama suuri lammikko ja siellä täällä kylttejä taistelukaloista. Paikka sisälsi nimensä mukaisesti taistelukaloja pulloissa. Akvaristina väittäisin, että elinolot eivät olleet kaloille aivan optimaaliset, mutta ainakin kalataistelut on nykyään maassa kielletty. Kaiken kaikkiaan paikka ei ollut mitenkään ihmeellinen, ja jatkoin matkaa. Näin lisää viidakkoa ja taloja vaihtelevassa kunnossa. Näin myös jonkinlaisia leveitä maahan kaivettuja kanavia, joilla on ilmeisesti jotain tekemistä maanviljelyn kanssa. Ajelin alueella reilun tunnin verran tukka kesäillassa hulmuten nauttien elämästä ennen kuin päätin palata takaisin.
Kesyttämättömän viidakon keskelle johti kapeita betonista tehtyjä siltoja, joilla pystyi pyöräilemään. Paluumatkalla päätin kokeilla yhtä tällaista. Paikalliset ajelivat näilläkin pikkuteillä mopoilla, ja ohittaminen vauhdissa ei onnistunut. Viidakon keskeltä paljastui lisää mökkejä ja viljelmiä. Koiria ja kanoja näkyi myös. Yhden asumuksen ohi ajeltuani asukkaan koira lähti juoksemaan perääni vihaisesti räksyttäen, ja kiirehdin pois taakseni katsomatta toivoen että elikko ei ole nälkäinen vaan haluaa vain ajaa tunkeilijan pois. Vähän ajan kuluttua koira palasikin takaisin kotiinsa.
Huomasin olevani isolla hoidetulla puistoalueella jossa oli leveät tiet, lammikoita, siltoja ja puissa nimikyltit. Pyöräilin ympäriinsä ja otin valokuvia. Sitten kohtasin ongelman, kun en tiennyt kuinka poistua puistosta. En muistanut suunnilleenkaaan mistä olin sinne tarkalleen ottaen päätynyt enkä löytänyt tietä ulos. Lopulta sellainen kuitenkin löytyi puutarhan taimistorakennuksen takaa.
Poistuin vihreästä keuhkosta samantyyppisellä veneellä jolla saavuinkin ja menin taksilla metroasemalle. Kun myöhemmin esittelin ottamiani kuvia paikalliselle kaverilleni, tämä sanoi paikan näyttävän samalta kuin suurin osa Thaimaasta kaupunkien ulkopuolella.
