Hosumalla ei tule kuin rumia lapsia.
Tänään alkoi kolmen yön matkani Chiang Maihin, vaatimattomaan 700 000 ihmisen kaupunkiin pohjois-Thaimaassa. Matkaa kaupunkiin on Bangkokista noin 732 kilometriä ja ainoa tapa päästä sinne järkevästi on lentokone.
Myöhään eilisiltana aloin pohtia, että lentoni on perillä siinä yhdentoista maissa illalla vaikka hotellin check-in sulkeutuu jo joskus kymmeneltä. Aloin tutkia asiaa aikomuksenani tiedustella hotellilta kuinka toimia tällaisessa tilanteessa. Ensiksi avasin kuitenkin lentolippuni, ja siinä luki lähtö kello 15:45. Aivan. Paluulento olikin se, joka lähtee myöhemmin. Suunnitelmat torstain osalta menivät joka tapauksessa uusiksi.
Heräsin aamulla kymmenen aikoihin ja tein toimintasuunnitelman. Olin lupautunut tapaamaan kaverini yliopiston kuntosalilla aamulla, ja päätin pakata kaikki tavarat mukaan koska Don Muangin kenttä on lähellä yliopistoa. Tässä meni kohtuuttoman kauan ja olin perillä vasta kello 11:30. Kaveri oli jo lopettelemassa, mutta sain silti muutaman leuan vedettyä. Söimme tämän jälkeen lähimmässä ruokalassa tarpeettoman mausteista nuudelikeittoa.
Tässä vaiheessa havaitsin, että matkavalmisteluni olivat jokseenkin puutteelliset. Minulla oli mukana 20000 bahtia, taskuveitsi ja hammastahnaa. Housuja ei sen sijaan ollut: olin lähtiessäni pukeutunut uimashortseihini koska ne soveltuvat kuntosalille farkkuja paremmin ja varsinaisia urheiluhousuja en omista.
Palasin aterian jälkeen kotiin BTS:llä ja jätin lentokonekelvottomat esineet sekä suurimman osan käteisestä huoneeseeni. Vaihdoin myös vaatteita. Sitten kello olikin jo 13:40 ja tilasin taksin Grabilla (278 bahtia). Pelkäsin myöhästyväni, koska turvatarkastuksissa voi mennä yllättävän pitkään.
Kuski puhui melko hyvää englantia. Hän ei ollut koskaan kuullut Suomesta, mutta tiesi Ruotsin olemassaolosta. Kerroin siis maani olevan lähellä Ruotsia. Minun tulisi osata kertoa asiasta myös thaiksi, mutta olin harmikseni unohtanut oikean lauseen [Phom ma d3aak Finläänd krap]. Kuullessaan Chiang Maista kuski totesi, että se on mukava kaupunki, mutta liikenne on ihan yhtä tukossa kuin Bangkokissa. Hän harmitteli, ettei ollut kysynyt minulta pikatien käyttämisestä tietullien takia koska mainitsin olevani kiireinen. Liikenne eteni kuitenkin varsin mukavaa vauhtia myös tavallisella tiellä.
Kuski vei minut kakkosterminaalin eteen ja syöksyin sisään. Etsin turvatarkastuksen ja läpäisin sen noin kolmessa minuutissa. Kello oli 14:15 eli havaitsin olevani jopa reilusti etuajassa.
Don Muangin kenttä on iso, ja portteja on lähes sata. Suunnistin oikealle portille ja ilokseni havaitsin, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni kentällä jossa lähtöportilla odottaville on riittävästi istuimia. Haahuilin käytävällä vielä hieman pidemmälle siltä varalta, että jotain kiintoisaa tulisi vastaan.
Ei tullut. Palasin takaisin portille ja sulloin repussa olevaa tavaraa taskuihini, jottei halpalentoyhtiön henkilökunta tuomitsisi sitä liian isoksi tai painavaksi ja vaatisi lisämaksua. Riski tähän oli vähäinen, mutta katsoin aiheelliseksi tehdä sen vielä vähäisemmäksi.
Pääsin koneeseen ilman ongelmia. Menin suosiolla sisään viimeisten joukossa, koska minulla oli käytäväpaikka. Kone ei mainittavasti poikennut muista koneista joilla olen ollut, mitä nyt istuimet ja jalkatila oli mitoitettu aasialaisille. Koneen turvallisuusdemonstraation aikana näin yhtäkkiä oikealla katon rajassa nopeasti virtaavaa savua. Kukaan muu ei tosin näyttänyt huomaavan sitä. En tiedä edelleenkään mistä oli kyse, mutta savu hävisi nopeasti tämän jälkeen. Ehkä kyseessä oli ilmankostutin tai jotain.
AirAsian Airbus A321 nousi kentältä hieman jyrkemmin ja kaartoi hieman voimakkaammin kuin eurooppalaiset virkaveljensä. Noustessamme ylemmäs näin Bangkokin olevan ruskean savupilven peitossa. Maan tasalta sitä ei havainnut muusta kuin epämääräisestä kurkkukivusta, mutta yläilmoista saastepilvi näkyi selvästi.
Lento kesti tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Saavuttuani kiirehdin ulos kentältä ja pohdin, kuinka päästä hotellille. Karttojeni mukaan Grabilla pääsisi perille noin 80 bahtilla. Päätin ensin alkuun kuitenkin tutkia välitöntä lähialuettani kävellen. Taksikuski tarjosi palveluitaan ja antoi tarjouksen: 170 bahtia. Mai mai mai! Pääng maak! Kuski piti kuitenkin tinkimistäni ja thaitani ilmeisesti vallan huvittavina. 150 bahtia. Silti liikaa, jatkoin kävelyä. Toinen taksikuski tuli vastaan. Hän tarjosi myös 150 bahtin kyytiä. Pääng maak. Sitten hän osoitti suurta kylttiä, jossa luki airport taxi 150 baht. Ilmeisesti hinta oli vakio.
Tämän viiden minuutin taksinetsintäepisodin aikana tein havainnon, että liikennehän on täällä ihan yhtä tukossa kuin Bangkokissakin. Mikään ei liikkunut mihinkään edes lentokentän edessä olevalla taksiväylällä. Päätin lähteä kävelemään hotellia kohti ja toivoin löytäväni paikan, johon Grabin voisi realistisesti tilata. Kävelin muutaman kilometrin eteenpäin ihastellen kaupungin laidalla olevia vuoria ja tarkkaillen ympäristöä. Rakennukset olivat pienempiä kuin Bangkokissa ja ilma hieman viileämpää. Aikani valtatien reunaa käveltyäni havaitsin, että minun tulisi kääntyä seuraavaksi vasemmalle. Valtatie muodosti kuitenkin useamman ongelman: 1. sitä ei voi ylittää, 2. sitä ei voi alittaa ja 3. sitä ei voi kiertää. Piti siis viimein tilata Grab.
Kartalta havaitsin, että Chiang Main keskusta oli neliön mallinen ja muinaisen vallihaudan ympäröimä. Paikassa lienee joskus sijainnut jonkinlainen burmalaistentorjuntaparakki tai vastaava. Nykyään paikassa sijaitsee Chiang Main vanhakaupunki. Minun on tutustuttava siihen tulevaisuudessa.
Kuski säpsähti silminnähden kun heilautin oven auki. Katu, jolla hotelli sijaitsee on hyvin vilkkaasti liikennöity, ja näin jälkiviisaana tämä Suomessa niin harmiton manööveri saattaa aiheuttaa täällä merkittäviä omaisuus- tai henkilövahinkoja. Tällä kertaa kukaan ei kuitenkaan saanut oven avaamisesta vammoja.
Hotelli oli juuri niin vaaleanpunainen kuin aiemmin näkemistäni kuvista pystyi päättelemään. Pihalla oli uima-allas. Kissoja lojui muutamia siellä sun täällä. Annoin passin virkailijalle, täytin paperit ja maksoin huoneen käteisellä. Luulin maksaneeni sen jo etukäteen, mutta luottokorttitietoni vahvistivat että näin ei ollut.
Vetäydyin huoneeseeni koodaamaan. Illan tullen tilasin ruokaa Grabilla. Sain erinomaisen Pad Thain ja parasta syömääni paistettua riisiä.
Ei hullumpi kaupunki: vähän kuin Bangkok, mutta parempaa ruokaa, vähemmän saasteita ja taivaalta pystyi erottamaan jopa orionin.