Aamulla tiedustelimme jo ennen aamiaista, onko venekiertoajelulle mahdollista päästä. Kaikkein laajamittaisimmalle yhdeksän saaren kierrokselle + kilpikonnahautomolle ei jostain syystä päässyt, mutta hieman lyhyempi kuuden saaren kiertoajelu oli saatavilla. Ehkä kilpikonnahautomo on sunnuntaisin suljettu? Päätin kuitenkin mennä kuuden saaren kierrokselle, hinta kun oli vaivaiset 600 bahtia per lärvi.
Aamiaisella söin perinteiseen tapaani munia, pekonia ja pannukakkuja. Kuten edellisinäkin päivinä, jouduimme hotellin ruokasalin toiseen kerrokseen. Tavaraa sai kantaa alakerrasta ylös keskimäärin neljä kertaa (lautanen, toinen lautanen, vesilasi, santsiannos, veitsi ja haarukka, toinen ja kolmas vesilasi). En siis ollut järin tyytyväinen järjestelyyn, vaikka ruoka olikin kelvollista.
Kellon lyödessä kymmentä vaille yksitoista minä sekä isäukkoni olimme valmiina hotellin aulassa. Kaksi thaimaalaista opasta oli jo paikalla, ja he kuskasivat meidät mopoilla läheiseen satamaan. Kuten jo aiemmin panin merkille, täällä suorallakin tiellä on jostain syystä ajohidaste noin viidenkymmenen metrin välein. Matka oli siis pomppuinen.
Venhoseen mahtui noin kaksikymmentä ihmistä. Moottoreina oli 2 x 250 hv Hondan melko uusia nelitahtimoottoreita. Matkustajat kapusivat rantavedestä kyytiin yksi kerrallaan, ja lähdimme matkaan. Suuntasimme pohjoiseen ja vene otti toiselta rannalta kyytiin lisää matkustajia. Arvelisin, että matkustajina oli tässä vaiheessa lähinnä thaimaalaisia ja ranskalaisia.
Kiersimme saaren eteläkärjen ja siirryimme saaren länsipuolelle. Veden väri muuttui kuin veitsellä leikaten sinisestä turkoosiin ja takaisim syvyyden vaihdellessa. Vene pysähtyi lähelle hiekkarantaa, jossa olimme käyneet jo edellisenä päivänä vuokramopolla (400 bahtia/päivä, polttoaine ilmaista). Venäläisen lannoitemiljardöörin omistama 300 miljoonan dollarin Motor Yacht A oli edelleen parkissa saaren tällä puolella.
Tällä kertaa meillä oli mukana kunnollinen snorkkeli. Veden alla erottui nyt selvästi pakettiauton kokoisia punaisia, vihreitä ja hiekanvärisiä kalkkikivimuodostelmia. Siellä täällä oli merivuokko tai merimakkara. Kaloja oli jonkin verran. Näin myös useita ympäriinsä sulautuneita simpukoita, joista osa oli valtavan kokoisia ja todennäköisesti ikivanhoja. Mustat merisiilit tuijottivat minua syvyyksistä pahaenteisesti viidellä kalpealla silmällään. Merisiileillä ei tosin Wikipedian mukaan ole silmiä, eli ”silmä” oli todellisuudessa jokin toinen elin.
Matkaa jatkettiin toiselle saarelle, joka muistutti paljon Koh Sametia. Siellä oli hiekkaranta, muoviroskaa ja viidakkoa. Metsänvartija tarkasti kaikkien pääsyliput, koska Koh Samet ja ympäröivöt saaret ovat periaatteessa luonnonsuojelualuetta. Täällä söimme ilmaista lounasta: nakki, kanankoipi, hedelmiä ja paistettua riisiä. Ihan kelvollista. Saarella oleva huonolla englannilla kirjoitettu kyltti kielsi muun muassa kivien keräämisen, kasvien keräämisen, aseen hallussapidon, metsästyksen, räjähteet, ilotulitteet, kiroilun, meluamisen, roskaamisen, vandalismin, metsänvartijan tottelematta jättämisen sekä polyetyleenipurkkien tuomisen saarelle. Jokaisen rikkomuksen yhteydessä oli eritelty seuraamukset eli sakon määrä ja/tai vankeustuomion pituus.
Jatkoimme matkaa toiselle saarelle. Tälläkin saarella oli vajassa istuva metsänvartija sekä hiekkarantoja. Rannalla oli muutamia kiviä ja kivenkoloissa taskurapuja, joiden kuoria koristivat yksityiskohtaiset sinisenä hohtavat kuviot. Yritin pyydystää yhden, mutta en onnistunut. Merenkäynti oli voimakasta, ja se vaikeutti rapujen löytämistä. Kättä ei erityisesti tehnyt mieli työntää sokkona koloon, johon oli nähnyt ravun menevän.
Seuraavaksi vuorossa oli toinen snorklauspaikka. Täälläkin oli koralleja, ja joku veneemme miehistöstä heitti mereen suolakeksin. Havaitsin olevani tiheän kirjoahvenparven keskellä. Kalat tulivat niin lähelle, että niitä pystyi jopa koskettamaan. Muutoin tämä riutta muistutti paljon edellistä riuttaa.
Tästä matka jatkui reissun viimeiselle saarelle, joka oli varsin mielenkiintoinen. Saaren rannalla oli voimakkaasti turjuva pienistä muovitynnyreistä valmistettu kelluva laituri, johon vene telakoitui. Saaren hiekkarannoilla oli kiviluolia ja lisäksi saarella oli kukkula, jonka päälle oli mahdollista kiivetä. Kiipesin sinne ensi tilassa. Kukkulan huippu oli viidakon peitossa eikä sieltä nähnyt oikein mitään. Muutaman kuvan sain otettua nostamalla käteni pusikon yläpuolelle.
Palasin rannalle ja ilokseni havaitsin, että täälläkin on rannalla isoja rapujen suosimia kivenmurikoita. Muiden turistien snorklatessa hiekkarannalla minä juoksin taskurapujen perässä (kyllä, ravut ovat nopeita juoksemaan) ja onnistuin jopa pyydystämään muutaman. Dokumentoin ne kamerallani ja päästin vapaaksi.
Palasimme veneelle, joka vei turistit majapaikkoihinsa. Pääsimme suoraan hotellille, ja onnistuin tällä kertaa rantautumaan lentämättä naamalleni.