Wanakorn

perjantaina 6. maaliskuuta 2020

Heräsin aamulla kukonlaulun aikaan. KU Buddyni olivat päättäneet haluavansa viedä meidät rannalle kansallispuistoon. Myös skotti oli mukana. Menin taksilla yliopiston uima-altaalle, josta menimme porukalla toisella taksilla rautatie-asemalle.

Odotin tavanomaista suomalaistyyppistä rautatieasemaa valotauluineen, mutta näin jotain aivan muuta. Asema oli katos, jonka vieressä oli kiskot. Junien lähtöajat oli merkitty muovisilla kylteillä. Juna oli kuningas Chulalongkornin (1853 - 1910) aikainen eikä yhtään ikäistään nuoremman näköinen. Ilmastointia ei ollut ja kattotuulettimetkin olivat rikki. Ikkunan sai toki auki.

Nukuin vaunussa tunnin verran, joka helpotti tokkuraista oloa. Matkasimme maalaismaisemissa vuorien, riisipeltojen ja kookosfarmien ohi noin seitsemän ja puoli tuntia. Matkaa oli noin 350 kilometriä, eli keskivauhti oli alle 50 kilometriä tunnissa. Hätäiselle juna ei siis sovi.

Saavuimme keskelle metsikköä, ja meitä oli autolla vastassa yliopistolla työskentelevä mr. Jet, joka teki alueella tutkimusta. Hän kuskasi meidät yliopiston kiinteistölle, joka oli metsässä aivan rannan tuntumassa. Asumuksemme oli mökki, jossa oli kerrossängyt, vessa/peseytymiskopit eikä lainkaan ilmastointia. Ei siis varsinaista luksusta, mutta hyvää vastinetta rahalle koska paikka oli ilmainen. Kasvitieteen opiskelijoilla oli tapana käyttää mökkiä asumuksenaan tullessaan paikalle tutkimaan kasveja. Harjoittelu luonnonpuistoissa on olennainen osa opintoja.

Jätimme rojut mökkiin ja suuntasimme rannalle. Tämä ranta oli hyvin erilainen kuin Koh Sametissa: muoviroskaa oli paljon vähemmän ja rannalla oli kaikenlaisia eläimiä. Pieniä taskurapuja asusteli hiekkaan kaivamissaan onkaloissa. Simpukankuoria oli valtavasti, ja useimpien sisällä piti majaansa erakkorapu. Meduusoita oli huuhtoutunut rannalle useita. Lisäksi vuorovesi-altaisiin oli jäänyt paljon kaloja.

En tiennyt, kuinka kauas olimme menossa joten tein epäviisaasti ja jätin kenkäni ja paitani rannalle sen sijaan, että olisin kantanut niitä mukanani. Matkaa oli lopulta kolme kilometriä ja jouduin palaamaan takaisin hakemaan kenkäni.

Matkan päässä oli ravintola, joka kauppasi pad thaita. Söin sellaisen. Sitten ostimme pullon vettä ja kävelimme takaisin mökille. Tässä vaiheessa oli jo hämärää.

Myöhään illalla mr. Jet ja hänen vaimonsa tarjosivat seurueellemme illallisen läheisessä ravintolassa. Ruoka oli vallan herkullista, ja thaimaalaisten vieraanvaraisuus teki minuun jälleen vaikutuksen.

Valtameren rannalla tuntemattomissa olosuhteissa keskellä yötä uiminen on niin huono ajatus, että sitä oli ehdottomasti kokeiltava. Minä ja skotti menimme siis täysikuun loimottaessa lämpimään mereen muutamaksi tunniksi. Emme kuitenkaan menneet syvälle, vaan vettä oli enintään polviin asti. Sukeltelimme aaltojen mukana rantaa kohti. Kerran sukelsin epähuomiossa liian syvälle, ja lärvini kynti pohjahiekkaa melko ikävän tuntuisesti. Myöhemmin vahingoittuneeseen kohtaan kehittyi arpi.

Orion oli kirkas.