Heräsimme tarpeettoman aikaisin aamulla ja lähdimme katsomaan läheisiä kansallispuiston vesiputouksia. Skotti puhui tässä vaiheessa jo niin hyvää thaita, että koin olevani ns. out of the loop.
Kävelimme mökiltä sata metriä mr. Jetin asunnolle. Hän oli luvannut, että saamme lainata hänen mopojaan kun lähdemme reissuun. Kaksi kappaletta kuluneita Hondan 125-kuutioisia skoottereita odottelikin kuskia talon kuistilla. Skotti halusi kokeneena moottoripyöräilijänä ehdottomasti kokeilla, ja ajoi pihamaalla muutaman kierroksen. Ruosteisena mopoilijana minäkin halusin kokeilla, ja olin heti sinut menopelin kanssa.
Verrattuna tuttuun Honda Z50J -kaksipyöräiseen laite oli isompi, mahdollisti matkustajan kuljettamisen ja siinä oli suuntavilkut. Tehoa oli massiivisesti enemmän. Vaihteita oli neljä, mutta kytkin puuttui joka oli minusta outoa. En tottunut kytkimettömyyteen koko päivänä, koska vaihteen vaihto pienemmälle aiheutti aina välittömän voimakkaan nykäisyn.
Koska avaimia oli vain yksi, skotti ja toinen tytöistä lähtivät mopolla matkaan aikomuksenaan vuokrata toinen mopo. Mr. Jetin vaimo ilmaantui kuitenkin paikalle ja antoi avaimen toiseenkin mopoon. Otin siis toisen tytön kyytiin ja lähdimme kohti puistoa.
Seuraava tunti menikin miellyttävissä tunnelmissa ajellessa etelä-aasian maalaismaisemissa tukka takana ja elämä edessä. Kellään meistä ei ollut kypärää, mutta se ei merkittävästi kiinnostanut viranomaisia. Tämä oli hyvä, koska minulla ei ollut myöskään kansainvälistä ajokorttia, eikä sen puoleen A1 -ajo-oikeuttakaan. En ole koskaan myöskään ajanut vasemmanpuoleisessa liikenteessä tai tuntenut paikallisia liikennesääntöjä. Vauhtia oli parhaimmillaan vähän yli 60 kilometriä tunnissa, ja säännöllisin väliajoin mopon kojelaudan valot sammuivat enkä tiennyt, millä vaihteella ajoin. Mankelilla ajaessa tätä ei tosin tiedä mistään muutenkaan.
Usean U-käännöksen ja paikalliselle esitetyn kyselyn jälkeen saavuimme metsäiselle vuoristoalueelle. Me farangit jouduimme ostamaan lipun ennen kuin pääsimme alueelle sisälle. Lipunmyyntikopissa istuneet metsänvartijat olivat iloisella tuulella eivätkä kiinnittäneet kypärättömyyteemme minkäänlaista huomiota.
Söimme puistossa olevassa ravintolassa aamiaista. Ennen ruuan valmistumista onnistuimme pyydystämään pitkähäntäisen ja piikikkään kameleontin joka puri minua sormeen ja aiheutti pikkuruisen haavan.
Kävelimme tämän jälkeen metsän läpi vesiputouksille. Tytöt osasivat nimetä lähes kaikki näkemämme puut latinaksi. Matkalla näkyi muutama metsänvartija, joiden tehtävä oli valvoa puiston lukuisia sääntöjä. Lisäksi korkealla latvustossa oli valtava herhiläispesä. Kyseinen hyönteislaji tappaa useita ihmisiä vuosittain.
Putouksessa ei ollut kovin paljon vettä, koska Thaimaassa on kuiva kausi. Altaissa oli kuitenkin paljon suuria ja uteliaita kaloja, ja ihmettelin miksei esimerkiksi mikään lintu ollut syönyt niitä.
Pääsimme aikamme kiivettyämme kahden valtavan kallion välissä olevalle altaalle, jossa oli reilusti vettä. Lisäksi useita turisteja (kaikki thaimaalaisia) oli altaassa uimassa. Minä ja skotti päätimme mennä uimaan, koska päivä oli kuuma.
Altaan vesi oli tummaa sekä viileää ja pohja oli kivinen ja hiekkainen. Kaloja oli paljon, ja kun joku heitti veteen muutaman perunalastun ryhtyivät kalat toimintaan välittömästi. Keskellä allasta vesi oli niin syvää, etteivät jalat yltäneet pohjaan. Ihmiset loikkivat kallioilta veteen, ja sitähän oli ehdottomasti kokeiltava. Tein pommihypyn. Skotti vastasi takaperinvoltilla, ja paikalliset osoittivat suosiotaan. Uimme kalojen seassa hyvän aikaa, ja lopulta myös tytöt uskaltautuivat veteen.
Paluumatkalla pysähdyimme torilla ostamassa ruokaa, kuten herkullisia tuoreita suolaisen herneen makuisia määpähkinöitä ja mustekaloja. Mökille saavuttuamme työt alkoivat perata mustekaloja ja valmistaa niistä ruokaa. Minä ja skotti autoimme puuhassa. Luudin ensin terassin vallanneet suuret punaiset muurahaiset pois jalkoja pureksimasta ja kuorin sitten valkosipulia.
Tämän jälkeen ruoka tuli grillata, mutta grillin sytyttämisessä tupakansytyttimellä oli vaikeuksia. Ilma oli niin kosteaa, että edes paperi ei palanut kunnolla. Skotti kysyi minulta, että miten yleensä sytytän grillini. Vastasin, että tervaksilla, tuohella, sanomalehdillä ja tulitikuilla sytytyspönttöä unohtamatta. Meillä ei ollut mitään niistä, mutta skotti onnistui tekemään pienen tulen ja ruokin sitä suurella määrällä pitkiä havunneulasia. Vähän ajan päästä grilli roihusi melko mukavasti, ja hiiletkin syttyivät viimein. Olimme myös kutsuneet Mr. Jetin seuraamme päivälliselle.
Tytöt sanoivat lähtevänsä mopolla 7-eleveniin ostamaan joitakin tykötarpeita ja pyysivät meitä grillaamaan mustekalat valmiiksi. Minä ja skotti vaihdoimme paljonpuhuvan katseen, mutta istuimme alas ja aloimme illan hämärtyessä kärventää näitä huolellisesti mausteilla täytettyjä pääjalkaisia.
Elä kuin viimeistä kesäpäivää.