Olin lupautunut kokeilemaan tänään surffausta. Suuntasin siis Kata Beachille heti aamiaisen syötyäni. Bambon antoi käteeni lainelaudan ilman sen kummempaa opastusta ja teki käsillään melomisliikkeitä. Sitten hän hävisi johonkin. Vähän matkan päässä muutama farangi opetteli myös surfausta parin paikallisen opastamana, ja katsoin heistä mallia.
Tästä kokemuksesta ei kuitenkaan jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Arvelisin, että lautani oli hieman turhan pienikokoinen, koska se ei kantanut painoani vaan upposi kokonaan veden alle. Paras mihin pystyin oli vatsallaan surffaaminen, joka antoi kuitenkin toivoa tulevasta. Ehkä tämä voisi onnistua seisaaltaankin, jos lauta olisi paremmin mitoitettu.
Kokeiluni jälkeen Bambon ehdotti innostuneena, että voisimme käydä katsomassa suurta buddhapatsasta, joka oli rakennettu vuoren päälle ja oli näkyvissä rannalta. Miksipäs ei? Jos nyt tarjotaan oikein hopealautasella mahdollisuutta tutkia saarta ilman taksia, niin I ain’t one to argue with a good thing. Kävelimme muutaman kilometrin hänen asunnolleen kun olin saanut suurimmat hiekat pudistettua jaloistani. Bambon mainitsi, että jalat voisi helposti pestä vesipulloni vedellä. Vesivarastoni olivat vähissä, mutta laitoin vinkin korvan taakse.
Maailmassa ei ole montaa asiaa jotka ovat parempia kuin kaksipyöräisellä ajaminen kesäisellä maaseudulla. Bambon huomautti minulle, että kasvomaskia tulee kuitenkin käyttää, muutoin poliisi sakottaa. Kypärällä ei kuitenkaan ollut niin väliä.
Kävimme Shellillä tankkaamassa 50 bahtin edestä. Paikalla oli henkilökuntaa joka tankkasi mopon puolestamme, vähän kuin vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa. Pysäytys kesti vain vähän keskimääräistä F1-varikkostoppia kauemmin, ja sen jälkeen lähdimme taas ajelemaan.
Vuoren huipun saavuttamisessa meni yllättävän pitkään. Matkalla näin ensimmäistä kertaa elämässäni aasiannorsun. Niitä oli vuoren rinteellä kokonainen lauma.
Vuoren huipulla oli suuren remontoitavana olevan valkoisen buddhapatsaan lisäksi erinomaiset näkymät. Lisäksi siellä oli kuulemma ajoittain apinoita. Apinoista oli jopa varoitettu kylteillä. Nyt yhtään apinaa ei kuitenkaan näkynyt missään.
Bambon ehdotti uusia matkakohteita. Sitten ajeltiinkin kolme tuntia ympäri saarta: temppelin läpi, eteläkärkeen, hiekkarannoille ja takaisin. Lopulta suuntasimme norsutarhaan ja henkilökunnan kääntäessä selkänsä ja lähtiessä illanviettoon kävimme ottamassa norsuista muutaman lähikuvan.
Lopulta Bambon ajoi minut takaisin hotellilleni ja kieltäytyi jälleen ottamasta maksua mistään. Kaveri on todennäköisesti ollut lukittuna taloonsa viimeiset pari kuukautta ja oli tyytyväinen siihen, että hänellä on pitkästä aikaa jotain tekemistä.
Hotellissa yritin jälleen tavoitella henkilökuntaa, mutta ketään ei näkynyt edelleenkään missään. Olin maksanut huoneesta 2000 bahtin takuurahan, ja minulle oli nimenomaisesti kerrottu että voisin pyytää sitä takaisin tänään koska lähtisin takaisin Bangkokiin melko aikaisin seuraavana aamuna. Lopulta päädyin soittamaan hotellinvarauspalvelun asiakaspalveluun, jossa espanjalaisella aksentilla puhunut kaveri lupasi selvittää asiaa.
Sain takuurahani takaisin seuraavana aamuna kello 8 juuri ennen lähtöäni lentokentälle.