Käänteinen kulttuurishokki
Käänteinen kulttuurishokki tarkoittaa yksilön kokemaa kulttuurishokkia alkuperämaansa kulttuurista. Käänteisen kulttuurishokin tila koetaan, kun yksilö palaa takaisin kotimaahansa sekä edustamaansa kulttuuriin oleskeltuaan toisessa massa ja uppouduttuaan tämän maan kulttuuriin.
On kulunut 855 päivää siitä, kun palasin Suomeen. Havaitsin kuitenkin, että en kokenut Suomen olevan enää kotimaani, vaan se oli lähinnä kylmä ja jäinen palanen maapallon pintaa.
Kyseisen ilmiön kokenut ystäväni kertoi minulle, että voi mennä vuosikin, ennen kuin tunne menee ohi.
Ei mennyt.
Kävin koulut loppuun, valmistuin, muutin Turkuun. Ei auttanut. Kävi pikemminkin päinvastoin. Muistelin ulkomailla viettämääni aikaa lämmöllä joka päivä. Puolet näkemistäni unista sijoittuivat Bangkokiin.
Miksi tarkalleen ottaen näin kävi? Miksi kaipaan jatkuvasti toiselle puolelle planeettaa? Mikä siellä oli niin ihmeellistä? Miksi haluan muuttaa Suomesta? Voisin puhua siitä, kuinka Suomessa verorahoille ei saa vastinetta: sairaanhoito on niin tukossa, että yksityinen sairausvakuutus käytännössä pakollinen, hammashuoltoon niin pitkät jonot että valtio rikkoo omia lakejaan jatkuvasti, koulut täynnä häirikköjä, lukiolaiset palavat loppuun, ammattikoululaiset ovat käytännössä heitteillä, yliopistoon kannattaa mennä suosiolla ulkomaille koska Suomessa opetus on täysin kelvotonta, tieinfrassa miljardien korjausvelka, oikeusistuimiin vuosien jono ja niin poispäin. Voisin puhua siitä, kuinka yrittäjän pakollisen eläkevakuutuksen kuukausimaksut ovat valtavan korkeat verrattuna saavutettuun hyötyyn: sijoittamalla rahat itse hyötyisi moninkertaisesti. Voisin niin ikään puhua siitä, kuinka suomalainen suorapuheisuus ja rehellisyys on paljastunut lähinnä sanahelinäksi: jostain syystä koin saavani thailta paljon rehellisempiä ja suorempia mielipiteitä asioista, joista suomalaiset eivät olisi kehdanneet sanoa mitään. Voisin puhua siitäkin, kuinka Thaimaassa minua kohdeltiin mielestäni aina kunnioittavasti minun itseni vuoksi siinä missä suomalaisten silmissä ihmisarvoni tuntuu riippuvan siitä, kuinka hyvä veronmaksaja olen. Samaa huomasin tekeväni itsekin, kun internet-keskusteluissa argumentoin aina vedoten jonkin asian kustannuksiin tai tuottoihin jättäen inhimilliset tekijät kokonaan mainitsematta. Nämä kaikki asiat ovat kuitenkin huomattavan vähämerkityksellisiä tärkeimmän rinnalla, ja sen asian saamiseksi olisin ilman muuta valmis sietämään vaikka vielä korkeampia veroja ja huonompia palveluita.
Se on säätila.
Havaitsin vasta vaihdossa ollessani, kuinka paljon elämäni pyörii niiden parin viikon ympärillä, kun Suomessa on lämmintä. Suurimman osan muusta vuodesta tapan aikaa istumalla tietokoneeni ääressä syrjäytymässä. Odottaen koko vuoden niitä päiviä. Eihän siinä ole mitään järkeä, että elää vain pari viikkoa vuodesta jos vaihtoehtokin on saatavilla!
Tein ainoan oikealta tuntuvan ratkaisun: kun olin viimein valmistunut, selvitin viisumivaatimukset, käskin kiinteistönvälittäjääni etsimään asunnon ja ostin seuraavaksi talveksi lentolipun. En voinut täysin katkaista suhdettani mainittuun kylmään ja jäiseen palaseen maapallon pintaa, koska muutoin olisin menettänyt tiettyjä kansalaisoikeuksia joita valitettavasti tarvitsin. Tämän vuoksi matkani pituus tuli rajoittaa alle kuuteen kuukauteen (eli 6kk - 1 päivä). Kirjasin ylös asioita, joita tarvitsisin matkalla. Selvitin lisää viisumivaatimuksia ja totesin, että paikan päällä hankittava koulutusviisumi lienee paras valinta. Ajoin itselleni moottoripyöräkortin ja hankin kansainvälisen ajokortin.
Tietynlainen pelko on kieltämättä läsnä. Olen ollut poissa pitkään, ja on mahdollisuuksien rajoissa, että aika on kullannut muistot. Suhtaudun matkaani jopa kohtuuttoman suurin odotuksin. Toisaalta, mitä sillä on sitten väliä? Kyllähän sieltä aina pois pääsee.
Oli miten oli, niin sinne nyt kuitenkin olen menossa. Heti ylihuomenna.