Huonosti nukutun yön jälkeen söin tätini aamiaiseksi valmistaman pekonivoileivän, pyörittelin pari tuntia peukaloitani yrittäen varmistua siitä, etten varmasti ole unohtanut mitään ja lähdin sitten bussilla Arlandaan. Olin valmistautunut siihen, että minulta aletaan kysellä paluulennoista ja hotelleista. Koska minulla ei ollut kumpaakaan, niin myönnän olleeni asian suhtaan hieman jännittynyt. Olin hankkinut kuitenkin varmuuden vuoksi lippuvarauksen eräältä internet-sivustolta, joka peruuttaisi sen automaattisesti kahden päivän sisällä. Varsinainen lippu se ei ollut, mutta tietojeni mukaan sen pitäisi olla riittävästi.
Saavuin Arlandaan kaksi tuntia ennen lennon lähtöaikaa. Syöksyin Thai Airwaysin laukunjättöpisteelle, jossa passini tarkastettiin, sain paperisen boarding passin ja minulta ei kysytty sen kummemmin hotelleista kuin lentolipuistakaan. Sitten syöksyin turvatarkastukseen, jossa boarding passini tarkastettiin ja purin repustani kaikki mahdolliset tavarat linjaston laatikoihin. Helsinki-Vantaalla on hieno uusi kone, jota varten ei tarvinnut ottaa mitään repusta pois, mutta ruotsalaiset luottavat yhä vanhaan tekniikkaan. Ehkä hyvä niin: Helsingissä kuskasin turvatarkastuksen läpi muitta mutkitta mm. täysinäisen vesipullon ja noin kymmenen kiloa kuluttajaelektroniikkaa. Joka tapauksessa, turvatarkastuksen jälkeen tieni vei passintarkastukseen ja lähtöportille. Käytin läheisessä vessassa runsaasti aikaa vesipullon täyttämiseen ja muutamien tarpeellisten tavaroiden survomiseen taskuihini ja pieneen tietokonelaukkuuni, jotta pystyisin jättämään reppuni tehokkaasti tavarahyllylle.
Airbus A350-900 XWB on maailman kuudenneksi suurin matkustajakonemalli. Koneen viihdejärjestelmään kuuluu olennaisena osana pyrstöön asennettu kamera, joka olikin vallan hyödyllinen, koska vaikka olin ikkunapaikalla, niin olin keskellä siipeä. Järjestelmän kartta väitti ensin, että lentäisimme Venäjän ylitse. Tämä osoittautui kuitenkin onneksi paikkansapitämättömäksi: kiersimme sekä Venäjän terroristivaltion että Ukrainan ilmatilan etelästä ylittäen Puolan, Slovakian ja Romanian lentäen sitten Mustallemerelle. Ikkunasta näkyi jatkuvasti muita samalla reitillä lentäviä koneita.
Matka sujui mielestäni nopeammin kuin viime kerralla ja istuinkin oli melko mukava. Pelasin suurimman osan ajasta iPadillani vanhaa peliä nimeltään Galaxy On Fire 2 HD. Ruoka oli hyvää ja selvisin yhdentoista tunnin lennosta nukkumatta ja käymättä kertaakaan vessassa.
Saavuimme Suvarnabhumiin neljäkymmentäviisi minuuttia aikataulusta myöhässä, noin kello 6:30 aamulla. Unohdin juomapulloni koneeseen, mutta onneksi havaitsin asianlaidan viiden minuutin sisällä ja kävin hakemassa sen koneesta. Sitten suuntasin maahantulojonoon puoliksi odottaen, että minut passitetaan välittömästi takaisin Suomeen. Näin ei kuitenkaan käynyt: minulta kysyttiin vain yksi kysymys: kuinka kauan aion viettää Thaimaassa. Ei mitään tiedusteluita hotelleista saatikka paluulipuista.
Ylitsevuotavan ystävällinen kiinteistönvälittäjäni noukki minut kyytiin kentältä ja ajoimme saman tien vanhaan asuintalooni Ciela Sripatumiin, josta hän oli löytänyt asunnon. Vuokra oli noussut hieman parin vuoden takaisesta, mutta bahtin heikentyminen kompensoi nousua mukavasti. Lisäksi uusi asunto oli korkeammalla ja paremmin sisustettu kuin vanha ja talon alakerrassa on viimein avattu 7-Eleven. Laitoin nimen alle varmaan viiteen eri paperiin: vuokrasopimus, sopimus irtaimistosta joka tuli asunnon mukana ja talon toimiston vaatimiin papereihin joilla virallistettiin asemani asukkaana. Yhteen niistä tarvittiin myös passikuva. Minulla oli onneksi yksi sellainen valmiina lompakossani, koska tiesin ennalta thaimaalaisten mieltymyksen passikuviin.
Sitten ajelimme Central Plazalle (Ha Yaek Lat Phrao) rahaa vaihtamaan, ja maksoin saman tien käteisellä ensimmäisen kuukauden vuokran ja vuokravakuuden. Hyvästelin kiinteistönvälittäjäni ja lähdin tapaamaan erästä vanhaa thaimaalaista ystävääni, joka asui varsin lähellä asuntoani. Sitä varten ostin BTS-asemalta itselleni Rabbit Cardin, ja tein sen ihan itse!
Kuulumistenvaihdon jälkeen lähdin IKEAan ostamaan lakanoita, koska lakanat eivät näemmä kuuluneet vuokrasopimukseen. Ostin sitä varten MRT-kortin metroasemalta, ja tein senkin ihan itse!
Matka Central Plaza WestGatelle (joka on muuten Wikipedian mukaan maailman kahdeksanneksi suurin kauppakeskus, pinta alaa reilusti yli puoli miljoonaa neliötä ja kauppoja kuusisataaviisikymmentäviisi) ja jonka yhteydessä IKEA on kestää reilusti yli tunnin. Aloin unenpuutteesta johtuen nuokkua junassa, mutta virkistyin vähän paikan päälle päästyäni.
Harmittelin, että olin ottanut mukaani turhan vähän käteistä ja jouduin tästä syystä rajoittamaan ostoksieni määrää. Ostin lakanoiden lisäksi henkareita ja ison pyyhkeen ja ja lähdin sitten kotiin. Se ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan, vaan eksyin matkalla. Enkä ollut edes päässyt IKEAsta ulos. Lopulta labyrinttia aikani kierrettyä löysin oven, josta olin tullut sisälle. Minut kuitenkin pysäytti vartija, joka tahtoi nähdä kuitin henkaripaketista, jonka olin ripustanut reppuni ulkopuolelle. Kuitti minulla oli tallella, ja hän laittoi siihen leiman.
Huomionarvoista on, että niin BTS-asemilla, metroasemilla kuin ostoskeskuksissakin on metallinpaljastimet ovilla. Ehkä vielä kiintoisampaa on, että niitä vartioivat vartijat eivät tee mitään vaikka laite piippaisikin. Niin asiakkaat kuin vartijatkin käyttäytyvät aivan, kuin laitteita ei olisi edes olemassa.
En syönyt koko päivänä mitään, koska ei ollut suuremmin nälkä. Ostin kuitenkin 7-Elevenistä pari lämmitettävää mikroateriaa tulevaisuuden varalle.
Päästyäni kotiin menin nukkumaan noin kello 19:30.
Koin koko päivän olevani edelleen jonkinlaisessa puoliunessa.