Loi Krathong

tiistaina 8. marraskuuta 2022

Tänään on Loi Krathong. Olen edistynyt thain lukemisessa niin paljon, että osaan lukea sen thainkielisen nimen: ลอยกระทง. L-O-J (joka lausutaan I:nä tavun lopussa) (G)K-R-A T(H)-(vokaalia ei merkitty jolloin vokaali on O)-NG. Juhlaa vietetään thaimaalaisen kuukalenterin mukaan 12. kuukauden täydenkuun aikana. Juhlan suoritustapa on laskeaa pieniä kynttiläveneitä khlongeihin, jokiin, lampiin tahi muihin vesistöhin.

Aamulla kävin uimassa, ja kattovartija halusi taas jostain syystä nähdä korttini vaikka on nähnyt sen jo monta kertaa aikasemminkin. Minua alkaa rehellisyyden nimissä hieman harmittaa tämä jatkuva kortinkysely. Onko liikaa pyydetty, että saisi käydä omalla kattouima-altaallaan selvittämättä asiaa ensin vartijan kanssa? Tämänkertaiseen kortinkyselyyn saattoi tosin olla syynä toinen vartijapukuinen henkilö, joka toimitti jotain alueella. Kenties tämä oli kattovartijan pomo, ja kattovartija halusi korostaa toimivansa esimerkillisesti?

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin kattopuutarhani puut on poistettu, joskin muut istutukset ovat yhä jäljellä. Kenties puut eivät vain menestyneet tai paikalliset kyllästyivät talitintin kokoisiin hämähäkkeihin, jotka kutoivat puiden ja pensaiden väliin verkkojaan.

Ennen illan juhlallisuuksia päätin käydä kaikessa rauhassa kiertelemässä Central Ladpraossa etsimässä välineistöä vuoristovaellukselle. Siellä olikin monenlaista. Päädyin ostamaan kierrätetystä materiaalista valmistetun Adidaksen vyölaukun, joka oli minusta hieno ja joka kustansi vain 800 bahtia alennusten jälkeen. Olin hautonut vyölaukun ostoa jo pari vuotta, mutta en ollut löytänyt sopivaa, ja Kiplingilläkään ei ollut sopivia malleja. Vesipullonikin mahtuu sinne, joskin sen survominen laukkuun tekee siitä jokseenkin epämukavan pitää yllä. Laukku sopii hyvin yhteen varavirtalähteeni kanssa, mutta ei sovi ihmisille jotka kärsivät trypofobiasta.

Löysin rakennuksen kellarista liikkeen, joka osti ja myi kameratarvikkeita. Valikoima vaikutti olevan erinomainen sisältäen kaikkea puolen miljoonan bahtin objektiiveista massiivisiin Manfrotton hiilikuitujalustoihin. Myös paljon pientä tilpehööriä oli valikoimissa.

Kävin myös alakerran ruokakaupassa ostamassa kalliita kuivattuja hedelmiä ja luudan. Kuivattu ananas on varsin herkullista.

Illalla menin skotin kanssa yliopistolle katsomaan Loi Krathongin juhlallisuuksia. Valitattavasti suurin osa muusta Bangkokista oli saanut saman ajatuksen: BTS-asemat olivat enemmän tukossa kuin koskaan aikaisemmin. Bom tuli lyhyesti tervehtimään meitä yliopiston portille.

En ole varmaan koskaan nähnyt missään niin paljon ihmisiä, ja aloin ymmärtää hyvin miksi jotkut ystäväni olivat päättäneet pysyä poissa julkisilta paikoilta tänään.

Ostimme skotin kanssa monenlaista ruokaa. Oma suosikkini oli tikun nokassa oleva paistettu pullanpala.

Illan pimentyessä ihmiset alkoivat laskea juhlallisuuksien keskiössä olevaan lammikkoon pieniä kelluvia kynttilöitä kuten tapoihin kuuluu. Näimme myös kuunpimennyksen, joskin tajusimme vasta myöhemmin täysikuun nähdessämme, että kyseessä oli kuunpimennys.

Kyllästyttyämme väentungokseen päätimme poistua BTS:llä (asema oli yhä tukossa niin saapuvista kuin lähtevistäkin ihmisistä ja vartijat kuuluttivat ohjeita joista emme ymmärtäneet sanaakaan) ja menimme Ciela Sripatumin katolle. Tarkoituksenamme oli katsoa sieltä, olisiko talon pohjoispuolella olevalla khlongilla mahdollisesti myös kynttilöitä. Ei ollut. Näimme kuitenkin paljon ilotulitteita, vaikka niitä ei varmaan saisi Bangkokissa edes ampua. On jotenkin hassua katsella alaspäin ilotulituksen nähdäkseen.

Minulla ei ollut skotista yhtään kunnon kuvaa tältä reissulta, joten päätin ottaa sellaisen hänen katsellessaan horisonttiin. Intouduimme sitten ottamaan enemmänkin kuvia, ja lopulta saimme kuningasajatuksen. Talon katolla on osan matkasta kaide. Kaide on kahden metrin päässä talon varsinaisesta reunasta. Kuva on kuitenkin mahdollista ottaa niin, että tämä asia ei tule ilmi ja kuvattava kohde vaikuttaa istuvan tyhjän päällä. Itse menin kaiteen reunalle istumaan ja skotti otti kuvan. Sitten skotti vei ajatuksen vielä pidemmälle ja seisoi käsillään kaiteella, kun minä otin kuvan. Katolla vilkkuva punainen varoitusvalo lentokoneille (teknisin termein AOL eli Aviation Obstruction Light) sai aikaan hienot valaistusolosuhteet.

Lopulta menimme huoneeseeni katselemaan ja ihailemaan näitä otoksia.