Tappio luonnonvoimille

tiistaina 15. marraskuuta 2022

Pääasiallinen syy sille, miksen pidä retkeilystä on, että en saa nukutuksi kylmyyden vuoksi. Mikään ei ollut sen suhteen muuttunut, vaikka olimmekin (sub)tropiikissa ja minulla oli makuupussissa reilusti vaatteita päällä. En nukkunut yöllä, tai sitten uneni oli niin kevyttä että kuvittelin yhä olevani hereillä. Vaikka makuupussini oli kuiva, minulla oli kylmä. Odoksuttavan tilanteesta teki se, että jalkani ja käteni olivat ihan lämpimät, mutta selkärankani ja takamukseni palelivat. Aloin käyttää käsiäni hieroakseni ja lämmittääkseni kylmiä alueita. Onnistuinkin hitaasti lämmittämään niitä, eivätkä ne kylmenneet uudelleen. Tällä tapaa pitkä yö kului kaatosateen yhä jatkuessa ympärillä.

Aamu valkeni ja sade jatkui. Jostain syystä riippumattoni alkoi kastua, makuupussini samoin. En tiedä, miksi. Suojanamme oleva telttakangas ei ollut vedenpitävää, vaan jos sitä kosketti niin sai kätensä märäksi. On mahdollista, että jokin osa riippumatostani kosketti kangasta kun yritin löytää sopivan asennon, tai sitten vettä tuli sisään riippumaton kiinnitysköysiä pitkin. En ollut täysin selvillä siitä, kuinka pystyisin pysymään hengissä vielä toisen samanlaisen yön.

Ilmeisesti en ollut yksin ajatusteni kanssa. Lopulta Nell tuli herättelemään minua (tarpeetonta) ja totesi, että oli päätetty, että palaisimme vuoren juurelle välittömästi. Yö oli ilmeisesti ollut yhtä kylmä, märkä ja vähäuninen kaikille muillekin. En voinut väittää vastaan: jos en olisi tullut tälle reisulle niin olisin katunut sitä lopun ikääni, mutta kotiinlähtö kuulosti parhaalta idealta jonka olen koskaan kuullut.

Söimme aamulla nuudeleita ja kalaa tomaattikastikkeessa. Metsänvartija oli keittänyt niitä varten vettä kaasukeittimellä. Sitten aloimme pakata tavaroita kasaan. Jalkalihakseni olivat yllättävän hyvässä kunnossa, eikä niitä särkenyt juuri ollenkaan. Vielä suurempi yllätys oli, kuinka vähän minua väsytti kahden näin huonosti nukutun yön jälkeen. En ollut myöskään enää kylmissäni, toisin kuin thaimaalaiset kohtalotoverini. Meidän oli käytettävä märkiä vaatteita paluumatkalla, koska emme olleet kyenneet kuivaamaan niitä. Märkien sukkien ja kenkien pukeminen ei ole luonnollisestikaan kovin mukava ajatus, mutta vaihtoehtoja ei ollut ja kuivatkin vaatteet olisivat kastuneet hetkessä.

Kun olimme survoneet märät vaatteet, märät makuupussit sekä märät riippumatot märkiin reppuihimme, alkoi märkä laskeutuminen yhä jatkuvassa kaatosateessa samaa reittiä takaisin. Reppu tuntui joko edellispäivän rasituksesta tai sen sisältämästä vesimäärästä johtuen huomattavasti raskaammalta kuin aiemmin.

A cold wind flowed down behind them, as they turned their backs on the Redhorn Gate, and stumbled wearily down the slope. Caradhras had defeated them.

Olen nyt yrittänyt päästä sekä pohjois-Thaimaan että etelä-Thaimaan korkeimpien vuorten huipuille. Molemmat yritykset ovat epäonnistuneet. Doi Inthanonin huippu oli aikoinaan väliaikaisesti suljettu, ja nyt Khao Luangilla kärsimme tappion luonnonvoimille.

Laskeutuminen oli kiipeämistä helpompaa, mutta ei kovin paljon. Kerran lensin olkapää edellä märkään latosoliin, kun vasen jalkani tarttui takanani kiinni johonkin juuri kun olin ottamassa askelta eteenpäin ja siirtämässä painoani pois oikealta jalalta. Kesti vähän aikaa, ennen kuin pääsin pois reppuni alta mutta ainoa vaurio oli pieni jomotus olkapäässä ja sellainen hieman sekava olotila jota seuraa joskus näkökentän sumentuminen ja tajunnan menetys. Parin minuutin istumisen jälkeen oloni kuitenkin normalisoitui ja pääsimme jatkamaan matkaa. Seuraamamme polku oli muuttunut osittaiseksi vesiputoukseksi.

Iilimatojen määrä vähenee melkoisesti yli kilometrin korkeudessa, mutta sitä mukaa kun palasimme alaspäin niitä alkoi taas esiintyä. Suojaukseni niitä vastaan ei ollut samalla tasolla kuin aiemmin. Olin yksinkertaisesti liian väsynyt pysähtymään ja kaivamaan repustani iilimadontorjuntasuihketta säännöllisin väliajoin. Luotin siihen, että sukkani, housuni ja ylimääräiset iilimatosukkani pitäisivät ne poissa.

Ilmasto lämpeni sitä mukaa kun laskeuduimme alemmas ja lopulta sadekin loppui. Kun aloimme ylittää vesistöjä, niiden vedenkorkeus oli noussut niin paljon, ettei ollut toivoakaan ylittää niitä jalat kuivina. Toki jalat olivat jo märät, joten sillä ei ollut väliä. Löysin vatsani alueelta välittömästi housujen reunan yläpuolelta muutaman iilimadon, jotka hävitin.

Lopulta pääsimme paikkaan, johon moottoripyörät olivat meidät jättäneet. Pääsimme vähäksi aikaa repuistamme eroon ja nypimme parhaamme mukaan iilimatoja toisistamme. Pian moottoripyöräkuskit saapuivat, ja palasimme samaa reittiä takaisin kuin olimme tulleetkin aina professorin kotitalolle asti. Nell tosin pysähtyi ostamaan rambutaaneja naiselta, joka myi niitä matkan varrella.

Valitettavasti meillä ei ollut aikaa vaihtaa vaatteita vielä professorin kotitalolla. Olin kuitenkin onneksi jättänyt sinne sellaisia. vaimo (luullakseni) ajoi meidät avolava-autolla (tällä kertaa istuimme kaikki kuusi reppuinemme lavalla takaluukun ollessa auki) hotellintapaiseen, jossa oli iso avoin katettu ruokailutila ja ympärillä pieniä mökkejä, joissa asua. Siellä pääsimme vihdoin suihkuun, ripustimme märät tekstiilimme ulos kuivumaan ja pukeuduimme kuiviin vaatteisiin. Vaatteiden seasta löytyi jonkin verran iilimatoja. Itse löysin jalastani varsin suurikokoisen yksilön. Haava vuosi verta vielä pari tuntia elukan poistamisen jälkeen, mutta ei ollut lainkaan kipeä.

Hotellissa oli kolme hyvin kesyä kissaa, yksi kolli ja kaksi hieman pienempää naarasta. Minä ja Nell rapsutimme niitä päälaelta varsin runsaasti. Nell pitää kissoista.

Meille oli tarjolla myös illallista, ruokatarjoiluna oli kiinalainen hot pot. Kuumennus tosin ei hoitunut tällä kertaa keittolevyllä, vaan kuumilla hiilillä täytetyillä pannuilla. Kissat tulivat luonnollisesti tervehtimään meitä ruokaillessamme. Kolli istui pitkään vieressäni yrittäen silloin tällöin laittaa toisen käpälänsä pöydälle, jolloin komensin sitä jämäkästi lopettamaan. Ihme kyllä, eläin totteli. Rapsutin sitä myös päälaelta. Minulla oli tapana rapsuttaa kissaamme samaan tapaan Suomessa, josta seurasi isäni kehotus lopettaa jotta en saisi eläimessä mahdollisesti olevia myrkyllisiä taudinaiheuttajia. Tähän vastasin yleensä ottamalla kissan syliini ja lässyttämällä sille jotain tähän tyyliin:

”Onko Viti myrkyllinen? Onko Viti myrkyllinen kissa? Kuka on myrkyllinen pikkukissa, kuka? Onko Viti myrkyllinen pikkukissa? Viti on myrkyllinen kissa, niin!”

Aterian aikana nainen, jonka oletin olevan paikan omistaja tuli juttelemaan seurueelle thaiksi. Illalla kävelimme Nellin kanssa nurmikolla hotellin ympärillä etsien eläimiä. Löysimme viidakossa ulisseen hyönteisen, jonka suomenkieliseksi nimeksi olen ehdottanut nimistötoimikunnalle sanaa suihkomoottorisatiainen. Nell kertoi ötökän koko elinkaaren olevan noin kuukauden mittainen.

Löysimme myös gekon, kahvilautasen kokoisen hämähäkin josta Nell piti paljon ja useita erittäin äänekkäästi kurnuttavia sammakoita.

Majoituspaikkamme sijaitsi kylässä nimeltään Kiriwong.