Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä.
Se siitä aiheesta. Muissa uutisissa tänään: heräsin aamulla kello 6:30 ja lähdin maahanmuuttovirastoon istumaan. Toiveenani oli päästä pois ennen lounastaukoa, jotta ehtisin kielikouluun. Enpäs muista, koska olisin viimeksi ollut näin innokas koululainen.
Olin paikalla noin varttia yli seitsemän. Maahanmuuttoviraston ovella luki, että se avautuu kello 8:30. Aivan. Sen olisi ehkä voinut tarkistaa etukäteen. Viimeksi täällä oli ollut mahdollisuus saada jonotusnumero ennen viraston aukeamista, mutta mistään sellaisesta ei näkynyt merkkejä. Ovella istuskeli pöydän ääressä kaksi vartijaa, ja käytävässä viraston vieressä oli numeroituja tuoleja, joilla istua.
Istuin tuolille numero 15 lähelle ovea ja räpelsin tietokonetta noin kello kahdeksaan asti, jolloin näin jo viime kerralla samassa paikassa tapaamani kiinalaisen. Hän selitti, että minun tulisi ottaa vuoronumero. Hänellä oli 155. Edessäni istuvalla farangilla oli 111, ja hän oli tullut paikalle minun jälkeeni. Aaaaaivan. Menin katsomaan uudelleen vartijoita, ja heidän vieressään pöydällä oli kuin olikin pieni pino postimerkin kokoisia jonotusnumeroita. Olisihan se pitänyt arvata. Sain numeron 163. Menin istumaan tuolille 163 jokseenkin mustalla mielialalla: arvioin, että minut oli odottanut jonossa 50-80 ihmistä, kun en ollut tajunnut hakea jonotusnumeroa.
Kello tuli 8:30 ja menin virastoon sisälle. Pääsin kuitenkin jonossa monen ihmisen ohi, koska moni jonotusnumeron ottaneista oli lähtenyt fliitomaan johonkin eivätkä he olleet ajoissa paikalla. Pääsin tiskille, ja sain uuden jonotusnumeron: C 10. Menin siis C-tiskin läheisyyteen odottamaan. Kiinalainen ilmaantui hieman myöhemmin paikalle numerolla C 14. Minun ei tarvinnut odottaa kuin noin kaksikymmentä minuuttia. Virkailija otti passini ja paperini ja sanoi hommassa menevän noin kolmekymmentä minuuttia.
Odotellessani puhuin kiinalaisen kanssa. Hän kertoi olevansa kotoisin pohjois-Kiinasta, olevansa kiinanopettaja ja pitävänsä amerikkalaisista elokuvista. Kertasimme myös thain sanastoa. Sain kuulla, että hän oli poistunut Kiinasta kyllästyttyään jatkuviin koronasulkuihin, joiden aikana ihmiset eivät voi käydä töissä tai edes ostamassa ruokaa vaan näkevät nälkää. Hän ilmaisi halunsa muuttaa vaikka Taiwaniin tai Thaimaahan ja ettei voisi Kiinassa edes kutsua Taiwania valtioksi Kiinan hallituksen takia. Tuollaisten asioiden puhuminen osoittaa, että hän on rohkea mies ja kunnioitukseni arvoinen.
Yhdeksänkymmentä minuuttia myöhemmin paperinpyöritys tuli valmiiksi. Virkailija antoi minulle takaisin passini, jossa oli nyt peräti viisitoista uutta leimaa ja seitsemän puumerkkiä, jotka takasivat luvallisen oleskelun helmikuun 18. päivään asti. Virkailija selitti poikkeuksellisen hyvällä englannilla, lupaa voi pidentää myöhemmin ja että minun ei tulisi lähteä maasta ilman re-entry permittiä.
Poistuin riemusta kiljuen rakennuksesta samaa reittiä kuin ennenkin. Päätin ottaa tavallisen taksin, joita oli paikalla runsaasti. Ilmoitin taksikuskille avoimesta ikkunasta osoitteeksi sathanii Wat Phra Sri MahaTHAAT muistaen korostaa viimeistä THAAT:ia niin kuin sanan oikeaoppiseen lausuntaan kuuluu, ja oletin hänen ymmärtäneen koska hän toisti osoitteen ääneen. Loikkasin takapenkille ja lähdimme matkaan. Hän varmisti vielä osoitteeksi “BTS?” johon vastasin myöntävästi. Wat Phra Sri MahaTHAAT on maahanmuuttovirastoa lähin asema, ja olin päättänyt mennä suoraan skytrainilla kielikoululle. Taksimatkan hinnaksi tuli vain 70 bahtia.
Kielikoululla esittelin leimojani ja puumerkkejäni ja tiedustelin pankkipaperin perään. En saanut. Koska kello oli vasta 11:30, menin syömään japanilaiseen riisimunakaspaikkaan centralwOrldissa. Ostin lounastarjouksesta jotain, jolle en tiedä nimeä millään kielellä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa ollut erityisen hyvää. Ensi kerralla tilaan jotain muuta. On myös huomionarvoista, kuinka riisimunakaspaikassa hintaan lisätään sekä tarjoilupalkkio 10% että arvonlisävero 7%.
Palattuani kielikoululle keskustelin erään erittäin kovaäänisen englantilaisen kanssa kielistä. Hän ihaili sitä, että Suomen kieltä muutetaan vastaamaan kulloinkin vallitsevaa puhetapaa sen sijaan, että vanhat kirjoitusasut pyrittäisiin säilyttämään hinnalla millä hyvänsä. Hän ilmaisi myös, että suomen kielen pitäisi olla maailmankieli englannin sijaan koska sen lausuminen on loogisempaa. Koulussa opiskeleva venäläismies liittyi keskusteluun, ja kertoi englantilaisen tiedustelun jälkeen myös venäjän kirjoitusasun vastaavan lausuntaa varsin hyvin. Venäläismies oli pukeutunut oranssiin munkinkaapuun. Kaikkea ne keksivätkin, etteivät joutuisi rintamalle.
Koulussa puhuttiin sijainnin ilmaisemisesta. Roongriän juu thiinai krap? Vaikuttaa siltä, että uusia asioita käsitellään nyt aika haipakkaa. Aloin olla hieman väsynyt herättyäni niin aikaisin. Tauolla tiedustelin pankkipaperin perään. En saanut vieläkään. Tiedustelin vielä uudestaan päivän lopuksi. Sanoivat, että huomenna.
Menin skotin kanssa yliopistolle uimaan ja sukelsimme hänen uuden GoPronsa altaan pohjasta. Hän oli ollut Nellin kanssa syömässä, mutta Nell ei liittynyt seuraamme, koska hänellä ei ollut sopivia vaatteita ja hänen piti tehdä jotakin labrassa.
Illalla katsoimme vielä skotin kanssa elokuvan Lauantai-illan huumaa, jota kumpikaan meistä ei ollut ennen nähnyt.