Saksalainen on poistunut keskuudestamme, eikä ole enää palaamassa kielikouluun. Ikävää, mutta ymmärrettävää.
Kielikoulun jälkeen suuntasin Ekkamain bussiasemalle ja nousin skotin, hänen ystävättärensä ja erittäin hyvää englantia puhuvan thaimaalaisen kaverinsa kanssa minibussiin. Kutsuttakoon kaveria nimellä Ton. Päämäärä: Hua Hin, kaupunki joka on tunnettu muun muassa hiekkarannoistaan. Se sijaitsee 200km Bangkokista etelään. Neljän tunnin matkasta ensimmäiset puolitoista tuntia kului pelkästään Bangkokista poistumiseen. Olimme nimittäin lähdössä juuri iltaruuhkan aikaan.
Jauhoin Tonin kanssa matkalla peleistä, Euroopasta, kuvankäsittelystä ja monesta muustakin asiasta. Hän sanoi oppineensa englannin kielen YouTubea katsomalla ja ranskan kielen opiskellessaan Belgiassa. Hän puhui silloin tällöin skotin kanssa ranskaa.
Olimme perillä Hua Hinin yömarkkinoiden vieressä sijaitsevassa hostellissa vasta iltayhdeksän jälkeen. Saimme yksityisen neljän hengen huoneen, joka oli varsin mukavaa. Veimme rojut sinne ja lähdimme etsimään ruokaa. Kello oli kuitenkin niin paljon, että meillä ei ollut hirveästi vaihtoehtoja. Löysimme kuitenkin paikan, joka myi paistettua riisiä ja tilasimme sellaista. Ton totesi, että yksi pullollinen vettä tulisi tilata sanomalla khoo naam’plaau nung khuat krap. Tiedustellessamme skotin kanssa, miksi tulisi sanoa naam’plaau eikä vain naam saimme tietää, että naam voi viitata oikeastaan mihin tahansa juotavaan tai jopa juomakelvottomaan nesteeseen eikä vain veteen. Tästä syystä on luonnollisempaa sanoa naam’plaau. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää.
Tämän jälkeen hankimme katukauppiaalta banaanipannukakkua (varma turistirysän merkki: banaanipannukakkukatukauppias osaa kiittää suomeksi) ja suuntasimme öiselle rannalle. Vuorovesi oli vetäytynyt, ja hiekkaan oli muodostunut runsaasti vuorovesialtaita joissa oli erilaisia eläimiä kuten pikkukaloja (plaa), taskurapuja (puu) ja erakkorapuja (puu’see’chyan). Otimme toisistamme runsaasti valokuvia. Olin kaukaa viisaana ottanut sandaalini pois ennen rannalle jalkautumista. Lisäksi olin ottanut mukaan otsalamppuni, josta oli nyt hyötyä.
Hiekkarannoissa on se vika, että kun sieltä lähtee niin jalat ovat hiekkaiset ja puhdistaminen mahdotonta. Tähän on sellainen temppu, että täyttää meressä ison vesipullon merivedellä ja hiekasta päästyään pesee jalkansa tällä vedellä. Minulla ei kuitenkaan ollut sopivaa pulloa. Kävelin rantakatua ilman kenkiä toivoen, ettei vastaan tulisi kovin montaa huumeneulaa. Tulimme lopulta erään 7-Elevenin kohdalle. Siellä sattui olemaan vesiletku, jolla onnistuin pesemään jalkani ja laittamaan sandaalit jalkaan.
Nukkumaan menimme noin kahdelta yöllä.