Skotti lähtee takaisin skotlantiin huomisaamuna. Treenattuani molemmat polveni lievästi kipeiksi lähdin centralwOrldiin etsimään skotille läksiäislahjaa. Löysin hänelle sopivan kirjan, mutta paketointivälineistön löytäminen oli vaikeampaa. Lopulta etsiskelyni päättyi osin tuloksettomana, ja tänään olin sen vuoksi ensimmäistä kertaa myöhässä thai-tunnilta.
Tämä oli ensimmäisen tason tunneista toiseksi viimeinen, ja osallistujamäärä oli laskenut alkuperäisestä seitsemästä neljään. Tänään puhuttiin ihmisten kutsumisesta aktiviteetteihin.
Poistuin suunnitelmani tehneenä ostamaan aiemmin löytämäni kirjan ja ostin sille myös paketointipalvelun. Se ei kuitenkaan ollut aivan yhtä saumaton kokemus kuin Suomessa: jouduin ostamaan itse kokonaisen rullallisen lahjapaperia paketointipalvelua varten. Onneksi sain ylimääräisen käärepaperin mukaan, sille olisi käyttöä. Minulla on nimittäin lahja myös Nellille, ja sen ajattelin paketoida kotona ihan itse. Lahjapakettinauhaa en löytänyt mistään, enkä myöskään sellaisia tarroja joihin voisi kirjoittaa vastaanottajan nimen
Sovin skotin kanssa tapaavani tämän hänen kotitalollaan, hän oli juuri palauttamassa skootteria Lumpini Parkin lähistöllä. Sitä ennen suuntasin kuitenkin Siam Paragoniin etsien paremmin varusteltua paperikauppaa. Sellainen löytyikin, ja ostin läpinäkyvää teippiä, koristenauhaa ja koska tarroja ei ollut, niin valkoista teippiä johon pystyisi teoriassa kirjoittamaan nimen. Jonotin kassalle varmaan viisitoista minuuttia epäilemättä varsin kärsimättömän näköisenä ennen kuin pääsin pois.
Laitoin teipinpalan skotin paketin päälle ja havaitsin, että kuulakärkikynä ei tartu siihen kunnolla. Pitihän se arvata. Sain kuitenkin jotenkuten kaiverrettua siihen hänen etunimensä, ja päätin lähteä skotin asuntoa kohti. Se sijaitsi viidentoista minuutin kävelymatkan päässä Victory Monumentin BTS-asemasta.
En ollut käynyt alueella koskaan aiemmin. Siellä oli paitsi paljon pimeitä pikkukujia, mutta myös isoja hotelleja. Skotti odotteli minua ystävättärensä kanssa, ja luovutin hänelle paketin, josta hän ilahtui silminnähden. Käskin avata sen vasta jouluna. Yllätyksekseni hän antoi minulle vastalahjaksi thain kielen oppikirjan, samanlaisen jollaista hän oli itse käyttänyt. A surprise to be sure, but a welcome one.
Kävimme läheisellä pimeällä kujalla syömässä thaimaalaista katuruokaa mopojen päristessä ympärillä. Skotti kertoi, että he pohtivat millaisen tutkinnon hänen ystävättärensä voisi suorittaa. Ystävätär saattaa hyvinkin onnistua siinä, hän nimittäin kertoi oppineensa englannin kielen Duolingosta kasvettuaan jossain burmalaisessa syrjäkylässä. Yksi hänen veljistään on laosilaisessa tyrmässä suorittamassa elinkautista huumeiden salakuljetuksesta, semmoista perusburmameininkiä.
Olen alkanut viime päivinä nähdä oman tulevaisuuteni selkeämmin kuin ennen. Uskoisin, että seuraavat pari vuotta teen parin kuukauden mittaisia freelancer-kontrahteja joka vuosi rahoittaakseni pakolliset menot ja loppuajan voin chillata täällä ja opiskella kaikenlaista: thain kieltä, japanin kieltä, laitesukellusta, englannin opettamista, joku kiva yliopistotutkinto siihen päälle ja mitä tahansa muuta, joka tulee mieleen. Olen ollut vain harvoin mistään yksittäisestä asiasta pitkään kiinnostunut, ja toisaalta uskoisin, ettei minun myöskään tarvitse olla. Tällä tavalla toimimalla minusta kasvaa ennen pitkää käytännössä ainutlaatuisen laaja-alaisella osaamisella varustettu ihminen ja veikkaisin, että sellaisen kaverin ei tarvitse toimeentulostaankaan suuremmin huolehtia. Fiksut pärjää aina, eikö näin?