Kävin eilen pelaamassa sulkapalloa kiinattaren kanssa, ja hän oli aika hyvä. Onnistuin kuitenkin yllättämään hänet muutaman kerran varsin nautinnollisesti erään suomalaisen pankkiirikaverini suosimilla erittäin ärsyttävillä net drop -lyönneillä. Samalla tuli keskusteltua maiden koulutusjärjestelmien eroista. Hän kertoi kiinalaisen järjestelmän olevan juuri sellainen kuin olette kuulleet eli kilpailullinen ja kellon ympäri työntekoa vaativa. Käytännössä kaikkia lihaksiani kivisti tänä aamuna.
Tänään oli ohjelmassa kuitenkin jotain aivan muuta: kielikoulun joulujuhla. Ohjeena oli ollut, että meidän tulisi tuoda tuliaisiksi jokin mysteerilahja joka jaettaisiin satunnaiselle vastaanottajalle lisäksi vapaavalintainen jälkiruoka tai naposteltava. Olin jo eilen käynyt MBK:ssa ruinaamassa itselleni pienen kiinalaisen bluetooth-kaiuttimen 400 bahtilla. Hinta oli säädytön: Lazadasta olisi saanut 230 bahtilla, mutta ei ollut aikaa tilata sieltä. Olen lisäksi jokseenkin vakuuttunut siitä, että näillä hemmetin MBK-katukauppiailla on keskinäinen kartelli, jotta kukaan ei lopulta myy tavaraa toista edullisemmin. Ruokatuliaisia minulla ei ollut valmiiksi hankittuna, mutta kävin aamusta kaupassa ostamassa keksejä ja perunalastuja.
Kielikoululla oli karnevaalitunnelma ja paljon enemmän ihmisiä kuin olin koskaan aiemmin nähnyt. Henkilökunnalla oli jopa naamiaisasut. Juttelin venäläisen buddhalaismunkin kanssa ja hän kertoi olevansa kotoisin jostakin Uralilta ja että hänen temppelissään on päivittäin ilmaisia meditaatioharjoituksia farangeille. Hänen muistoissaan suomalaisuus yhdistyy myös Bomfunk MC:n legendaariseen kappaleeseen “Freestyler”. Tapasin myös kongolaisen lähetyssaarnaajan, joka kertoi opiskelevansa thaita työtään varten. Lähetyssaarnaajat saavat kuulemma vuoden mittaisen viisumin, jota voi pidentää lähtemättä maasta. Kuulostaa hyödylliseltä, ehkä minunkin pitäisi ryhtyä hengenmieheksi.
Ruokatarjoilu oli varsin omalaatuista sorttia. Luokkahuoneessa oli kulhoissa vihanneksia, nuudeleita ja lihapullia ja kaksi suurta kattilaa joissa oli kiehuvaa vettä. Minulle annettiin käteen jonkinlainen haavi, ja jätettiin vähäksi aikaa omaan onneni nojaan. Hämmennykseni varmaankin näkyi, koska piakkoin minua alettiin ohjeistaa: ensin haaviin tuli laittaa nuudeleita ja vihanneksia ja sitten uittaa sitä kattilassa x minuuttia. Tämän jälkeen nämä ainekset tuli kaataa kippoon, poimia lihapullia ja lihanpaloja haaviin ja uittaa haavia toisessa kattilassa y minuuttia. Sitten kulhoon tuli vielä kaataa hieman lientä. Nuudelisoppa oli herkullista heti, jahka annoksen sai kootuksi.
Koulu oli varsin hälyinen tila, ja vetäydyin pariin kertaan käytävälle, jossa oli rauhallisempaa. Lahjojen jako alkoi. Sain sattumalta kongolaisen lahjoittaman termosmukin.
Tilaisuuden jälkeen päätin lähteä Decathlon Bang Na:han etsimään kalsareita, koska se oli ketjun ainoa myymälä Bangkokissa jossa merinovillakalsareita oli. Paikassa sattui kuitenkin olemaan sellainen vika, että sinne ei pääse BTS:llä tai metrolla. Päätin yrittää matkustaa bussilla, koska se olisi halvinta. En ole koskaan ennen tehnyt niin yksinäni, mutta päätin nyt yrittää. Jos päätyisin väärään paikkaan, voisin aina tilata Grab-taksin.
Google Maps sanoi, että pääsisin paikalle bussilla 23. Nousin siis bussiin numero 23 joka lähti liikkeelle nopeasti kiihdyttäen, moottori ulvoen ja hirveästi rämisten kuten tapoihin kuuluu. Rahastaja kuitenkin ilmoitti, että tällä bussilla ei pääse paikalle. Hän ei ottanut maksua, näytti kuvaa toisesta bussista numero 23 ja käsitin, että ilmeisesti jotkut 23:n bussit menevät sinne ja jotkut toiset eivät. Oletin, että tilanne on vähän kuten silloin kerran kun lähdin Tampereella numeron 5 bussilla töihin ja se tekikin yhtäkkiä U-käännöksen Hervannan valtaväylällä, koska juuri se numero 5:n vuoro ei menisi perille asti. Nousin seuraavalla pysäkillä pois, ja sitten nousin seuraavaan numeron 23 bussiin. Sain kuulla saman asian, tämäkään 23 ei kuulemma menisi paikalle. Päätin luovuttaa ja todeta Googlen tietojen olevan yksinkertaisesti vääriä. Nousin pois autosta joka oli ehtinyt jo kääntyä kannaltani väärään suuntaan. Kävelin vähän matkaa takaisinpäin ja suuntasin sitten oikeassa suunnassa olevalle bussipysäkille. Odottelin sopivaa bussia, mutta joka kerta kun katsoin Google Mapsia se ehdotti matkaa eri bussilla, enkä sitten jonkun satunnaisen bussin nähdessäni muistanut tai voinut mapsista tarkistaa minne se menisi. Minulla oli joskus sama ongelma Turussa, kun kaikki kaupungin bussit pysähtyivät taloni edustalla ja suurin osa niistä olisi vienyt minut haluamaani paikkaan, mutta Google ei koskaan antanut niistä täydellistä listaa vaan ehdotti muutamaa kerrallaan.
Viimein olin nousemassa minibussiin numero 46. Eräs paikallinen kuitenkin pysäytti minut, ja näyttäessäni karttaa oli vahvasti sitä mieltä, että tämä bussi ei mene oikeaan paikkaan. En sitten noussutkaan bussiin, vaikka minusta sen olisi pitänyt mennä oikeaan suuntaan.
Otin suosiolla taksin. En ollut varma siitäkään, oliko hän ymmärtänyt karttaani oikein, mutta pääsin kuin pääsinkin perille: olin viimein Thaimaan ainoan pitkiä kalsareita kauppaavan Decathlonin edessä! Taksimatkan hinta oli vain 75 bahtia eli 2 euroa, mutta bussilla se olisi ollut noin 8 bahtia.
Etsin kaupasta kalsareita. Kun olin kolunnut sen pariin kertaan läpi löytämättä etsimääni, päätin etsiä tuotteen verkkokaupasta ja näyttää sitä myyjälle puhelimen ruudulta. Tuote löytyikin verkkokaupasta, samoin kuin ilmoitus siitä, että varastosaldo oli nolla kaikissa tavarataloissa. Lisäksi siinä oli teksti discontinued. Se siitä sitten.
Koska olin tullut näin kauas, päätin jatkaa tutkimusretkeä Decathlonista näköetäisyydellä olevaan Megabangnan kauppakeskukseen. Ongelman muodosti se, että minut erotti kauppakeskuksesta ties-montako-kaistainen moottoritie. Kokeilin kävelemistä itään Google Mapsin opastamana, mutta se osoittautui mahdottomaksi: kävelytie loppui pian kuin seinään. Sitten kokeilin kävelemistä länteen, mutta se osoittautui myös mahdottomaksi. Minun olisi pitänyt jotenkin ylittää erittäin vilkkaasti liikennöity tie, jolle kääntyi moottoritieltä autoja solkenaan katkeamattomana virtana ilman lyhintäkään taukoa. Luovutin jälleen, ja otin toisen taksin. Se ajoi minut Megabangnaan 40 bahtilla.
Megabanga on melkoisen iso kauppakeskus ja sen kyljessä on myös toinen Bangkokin IKEA-tavarataloista. Kävelin ympäri kauppakeskusta muutaman tunnin, mutta en löytänyt mitään kovin erikoista. Joitakin mielenkiintoisia liikkeitä kauppakeskuksessa oli kuten esimerkiksi Ecco-sandaalikauppa, mutta kalsareita ei löytynyt.
Päätin lopulta lähteä takaisin BTS-asemalle taksilla. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, koska giganttisessa kauppakeskuksessa navigoiminen ei suinkaan ollut helppoa. Löysin viimein uloskäynnin ja jopa jonkilaisen taksitolpan, mutta siellä ei ollut yhtään ainutta taksia eikä yhtään taksia tullut paikalle kun siinä jokusen minuutin odottelin. Vähän matkan päässä näin autoletkan kiemurtelevan kauppakeskuksesta ulos, ja siinä oli mukana myös takseja. Mistä ne tulivat? Kävelin takaisinpäin ja löysin sisään/uloskäynnin, jonne tuli jatkuvasti takseja täynnä ihmisiä. Taksit myös lähtivät täysinä, sillä paikalla oli pitkä jono ihmisiä jonottamassa taksiin. Päätin seurata saapuvien taksien virtaa vielä jonkin matkaa. Löysinkin toisen paikan, jonne taksit jättivät asiakkaita. Sitten paikalle tuli bussi, joka oli täynnä ihmisiä ja johon usea paikallaolija nousi ennen kuin bussi lähti jatkamaan matkaa. Bussissa ei kuitenkaan ollut mitään numeroa josta olisi voinut päätellä, minne se menisi.
Katselin vähän aikaa ympärilleni, ja havaitsin ison kyltin, jossa sanottiin paikalla pysähtyvän bussin joka kulkisi Udom Sukin BTS-asemalle ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Loistavaa! Nyt minun piti vain odottaa seuraavaa, jossa menisi aikataulun mukaan noin 20-30 minuuttia. Noin kymmenen minuutin kuluttua paikalle ilmestyi puolityhjä edellistä ulkoisesti muistuttava bussi, ja päätin hypätä sen kyytiin olettaen sen kulkevan oikeaan paikkaan. Ajettuaan kunniakierroksen ostoskeskuksen ympäri näin myös tapahtui: bussi ajoi BTS-asemalle, josta pääsin junalla kotiin.
Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Edes Google ei ole ystävä. Ja te siellä Suomessa, laittaakaahan niitä merinovillakalsareita pukinkonttiin ettei tarvitse palella seuraavassa vuoristokohteessa. Täältä niitä ei saa.