Heräsin aamulla kello 9:30, heitin läjän vaatteita isoon reppuuni ja lähdin sitten kämpästäni Ratchayothiniin. Siellä on BTS-asema, pieni kauppakeskus ja iso elokuvateatteri. Katsoimme Faan kanssa Avatar kakkosen. Elokuvaa edelsi 35 minuuttia mainoksia ja kuninkaanylistyshymni, jonka aikana noin kaksi kolmannesfa katsojista piti tavoista poiketen perseensä visusti penkissä. Elokuva oli onneksi englanninkielinen, mutta pahoin pelkään ymmärrykseni olleen silti vajavaista. Minulla oli nimittäin huomattavia vaikeuksia erottaa puhetta taustamelusta, jota elokuvissa yleensä on runsaasti ja tämä ei tehnyt asiaan poikkeusta.
Tästä jatkoimme Siamin asemalle ja centralwOrldiin syömään japanilaista riisiruokaa ja käymään kirjakaupassa. Näytin Faalle muutamia suosikkikirjojani.
Sitten ilta olikin edennyt siihen pisteeseen, että lähdin etsimään varaamaani etelään matkaavaa bussia. Siamin asemalle johtava skywalk oli tukossa ihmisistä, ja muutenkin liikkeellä oli enemmän lössiä kuin koskaan aiemmin. Hyppäsin etelään kulkevaan junaan, vaihdoin metroon (laiturit olivat oudosti päällekkäin, eivät rinnakkain) ja jäin pois Sam Yotin asemalla. Kävelin pohjoisen suuntaan nähden matkalla ison temppelin, puiston ja demokratiamonumentin. Olin selvästi turistialueella. Saavuin Khao San Roadille ja jatkoin siitä vielä hieman eteenpäin.
Kävelin lauttafirman toimistolle lippuvarauksineni. Sain kaksi venelippua, kaksi tarraa paitaan kiinnitettäväksi ja yhden silmukan reppun kiinnitettäväksi. Toimiston ulkopuolella oleskeli reilusti farangeja menossa oletettavasti samaan paikkaan. Mitään istumapaikkoja ei ollut, eli ihmiset joutuivat istumaan kadulla tai seisomaan kymmenen kilon reput selässä bussin saapumiseen asti. Miljöö ei ollut todellakaan mieltä ylentävä. Kulutin aikaa kävellen kadun päästä päähän, ja edessäni avautui yksi vastenmielisimmistä turistirysistä, jonka olen koskaan nähnyt. Kokonainen katu, jonka varrella oli pelkästään länsimaalaisille turisteille tarkoitettuja ravintoloita, hierontapaikkoja ja muita sellaisia, ja joka paikka oli tietysti täynnä yhdestä sun toisesta aineesta päihtyneitä turisteja. Meteli oli valtaisa, onneksi minulla oli vastamelukuulokkeet päässä.
Jossian vaiheessa joku työntekijä tuli paimentamaan turistilaumaa bussin suuntaan, ja lähdin seuraamaan häntä. Seurasi jonkin aikaa hämmentynyttä odottelua ja sekavaa tiedotusta. Löysin puolivahingossa kahden toisen turistin huomiot yhdistelemällä oikean bussin, joka oli toisella puolella katua. Istuimia oli kolme rinnakkain, ja ne taipuivat reilusti taakse. Istuin bussin keskivaiheille. Työntekijä kehotti kuitenkin istumaan takapenkille, joten tein työtä käskettyä.
Bussissa oli tarjoiluna vesipullo ja viltti. Varustukseen kuuluvat myös vessa, josta säteilee vähän samantyyppinen haju kuin laitilalaisesta lattiakanalasta. Istuimissa on pistokkeet latureita varten, mutta länsimaalainen laturi ei pysy kiinni thaimaalaisessa pistokkeessa.
Kelloni tarjoili minulle hyviä uutisia: VO2 max -arvoni ei ole enää 33, vaan 38,5. Hapenottokykyni ei siis ole enää alhainen, vaan vain keskiarvoa matalampi. Huomattavaa edistystä on selvästi tapahtunut.
Lattiakanala kiittää ja kuittaa.