Pätäkkämatematiikkaa, osa II

tiistaina 3. tammikuuta 2023

Olen levännyt viimeiset pari päivää kotona. Oikea korvani on hieman sukelluksesta kipeä. Tähtiporttia olen katsonut maltilla.

Eilen kävin Tesco Lotuksessa (jonka nimi ei muuten oikeastaan ole enää Tesco Lotus omistajanvaihdoksen myötä, vaan pelkkä Lotus’s). Ostin sitruspuristimen ja sitruksia, koska suosikkikaturuokapaikkani ei tarjoa annostensa kanssa sitruksia vaikka pitäisi. Pohdin, että pitäisikö pelata jotakin peliä ja aloitin Ratchet & Clank ykkösen PS2-emulaattorillani, mutta en jaksanut pelata sitä kovin kauaa. Vaihdoin Luminesiin. Päätin, että haluan pelata tulevaisuudessa enemmän, ja kuunnella samalla kirjoja.

Asunnon mukana tullut peittoni ei mahdu enää asunnon mukana tulleen pussilakanan sisälle. En osaa selittää. Uskottavin keksimäni selitys on, että se on jotenkin kutistunut pesussa. Pesun kuudessakymmenessä asteessa ei pitäisi tietenkään kutistaa pussilakanaa, mutta ehkä täällä on erilaisia pussilakanoita.

Nell ei ole puhunut ymmärrettävästi Doi Pui:n reissun jälkeen. Aina kun lähetän hänelle jonkin viestin, hän vastaa latinalaisin aakkosin kirjoitetulla proto-thailla jossa on lähes poikkeuksetta mukana sana tai kaksi joita en ymmärrä ja toistaiseksi pyynnöt kääntämisestä tai kirjoittamisesta thai-aakkosin ovat menneet kuuroille korville. En voi käyttää edes Google-kääntäjää, koska se kääntää vain thaiksi kirjoitettua tekstiä.

Onnistuin käyttämään 100 gigatavun kuukausittaisen datapakettini loppuun viikon etuajassa. Onneksi teleoperaattorilla on meneillään jatkuva joulu ja ikuinen alennusmyynti, josta johtuen sain lisädatapaketin varsin edullisesti.

Käytin tämän päivän siihen, että vahvistin neljännen kerran moottoripyörälähetin ajavan suosikkikaturuokalastani kotiini nopeammin kuin pääsen hissillä alas ensimmäiseen kerrokseen. Sitten vetäydyin Sky Loungeen ja erotin tämän blogin sisällön lähdekoodista ja laitoin sen erilliseen yksityiseen git submoduleen. Siinä vierähtikin useampi tunti, erityisesti koska sain kummallisia virheilmoituksia vaikka operaatio, jota yritin suorittaa oli todellisuudessa onnistunut. Koko git on Linus Torvaldsin viimeinen kirous ihmiskunnalle. Lisähankaluuksia tuottaa se, ettei pilvipalveluntarjoajani osaa tallettaa automaattisesti käsiteltyjä kuviani mihinkään välimuistiin, vaan prosessoi kaikki kuvat joka päivityksen yhteydessä uudelleen, eli jokaisen päivityksen tekemisessä menee varttitunti.

Asiaan. Käytin joulukuussa vähemmän rahaa kuin marraskuussa.

  • Vuokra ฿14500 (oli ฿14950 pankkikuluista johtuen)
  • Sähkö ฿787 (oli ฿701)
  • Ruokakaupat ฿1849 (oli ฿2782)
  • Ravintolat ฿6167 (oli ฿6958)

Kirjanpidosta tosin puuttuvat Hua Hinin tapahtumat, en kirjannut siellä ylös ostoksiani. Ostin kuitenkin ainoastaan ruokaa, eli arvioisin kulujen olleen korkeintaan parin tuhannen bahtin luokkaa.

En ole tehnyt joulukuussa läheskään yhtä suuria tavarahankintoja kuin marraskuussa, joka on toisaalta ihan ymmärrettävää nyt kun minulla alkaa olla suuri osa elämän välttämättömyyksistä kuten vaelluskengät ja otsalamppu. Se, mihin rahaa on puolestaan kulunut enemmän on matkailu. Reissu Koh Taolle oli matkoineen ja hotelleineen 6900 bahtia ja lisäksi sukelsin kymmenen tontun edestä. Myöskään Nellin kanssa matkailu ei ole aivan ilmaista, vaikka halpaa onkin. Toisaalta en kyllä keksi, mihin muuhunkaan mieluummin rahojani laittaisin kuin matkailuun.

Ikävä kyllä kuluista puuttuvat myös tietyt internet-kulut. Applen pilvitallennustila kustantaa kympin kuussa, Spotify Premium samoin. Lisäksi käytän maksullista sähköpostipalvelua ja omistamani verkko-osoitteet maksavat parikymppiä vuodessa. Nykyään tosin voisin varmaan säästää jonkin verran rahaa hankkimalla thaimaalaisen Spotifyn, koska minulla on nyt thaimaalainen pankkikortti. Otan asian harkintaan.

Sain myös pitkän yrittämisen jälkeen rekisteröityä itseni thaimaalaiseen kryptovaluuttapörssiin, joka mahdollistaa rahansiirrot Thaimaahan siten, että vältän Thai-pankkien farangitaksat. Siirsin satasen testatakseni palvelua. Toimenpide oli jokseenkin monimutkainen, ja pankkiautomaatilta tehtyyn käteisnostoon verrattuna sain käteen noin 50 senttiä enemmän. Ylivoimaisesti paras tapa siirtää rahaa Thaimaahan on edelleen nostaa Suomessa pankkiautomaatilla tili tyhjäksi ja vaihtaa käteinen täällä bahteiksi. Vaikkapa kolmen tonnin siirrossa saat käteesi sillä tavoin kuusikymmentä euroa enemmän kuin nostamalla rahat paikallisesta automaatista.

Huomenna alkaa kielikurssin toinen osa.