Heräsin jälleen kaikki lihakset kipeinä. Päätin silti noudattaa aiemmin laatimaani suunnitelmaa: sen sijaan että pelaisin tänään koko päivän Minecraftia kotona, päätin pelata sitä puistossa. Jahka olin saanut kirjoitushommat valmiiksi, lähdin kohti Chatuchakin puistoa. Palasin tosin kohta takaisin, koska olin unohtanut hiireni kotiin. Sitten lähdin uudestaan liikkeelle ja saavuin Chatuchakin puistoon siinä kolmen maissa.
Sää oli pilvinen. Pilvisyys tuntuu ylipäätään leimanneen viimeisiä viikkoja, kolme vuotta sitten auringonpaistetta oli mielestäni tähän aikaan vuodesta enemmän. Kävelin (jos nilkuttamistani voi kävelyksi kutsua) Chatuchakin puiston läpi Kuningatar Sirikitin puistoon, jossa oli vähemmän ihmisiä ja vähemmän liikenteen melua. Puistossa saa käsittääkseni kävellä muuallakin kuin merkityillä poluilla, mutta se voi olla ajoittain vaikeaa. Puutarhurit nimittäin keinokastelevat aluetta ahkerasti, mutta maaperä ei absorboi kaikkea vettä, vaan ruohikolle jää lammikoita. Oikotiet saattavat siis johtaa varpaiden kastumiseen.
Etsin rauhallisen paikan, levitin pyyhkeeni maahan ja otin läppärini esiin. Havaitsin kuitenkin paikan olevan käyttötarkoitukseeni sopimaton: siellä oli suurikokoisia punaoransseja muurahaisia, joista yksi puraisi minua. Päätin etsiä paremman paikan ja etenin syvemmälle puistoon. Päädyin lopulta alueelle, jossa en ole koskaan ennen käynyt.
Liikenteen ääniä ei kuulunut enää kuin vaimeasti, mutta sen sijaan puiston palmupuissa räkätti hyvin äänekkäästi iso parvi jonkinlaisia varislintuja, jotka arvelin korpeiksi. Päätin jättää ne huomiotta ja istuutua alas suojaisaan paikkaan kivipaasien lähelle. Wikipedian mukaan täällä ei esiinny korppeja, paksunokkavaris sen sijaan vaikuttaisi sopivan kuvaukseen. Varislintuihin kannattaa suhtautua kunnioituksella, niiden päättelykyky voi parhaimmillaan olla samaa luokkaa kuin esikouluikäsellä lapsella.
Tietokoneen käyttäminen puistossa tuntuu aina paremmalta ajatukselta kuin se oikeasti on. Jouduin olemaan sen verran epämukavassa asennossa, että tein melko pian päätöksen palata takaisin kotiin.
Takaisinpäin kävellessäni mieleeni tuli kuitenkin katsoa vanhoja valokuviani. Juuri ennen koronaviruslockdowneja minä ja skotti olimme käyneet KU-buddyjemme kanssa samalla alueella, mutta en muistanut tarkalleen missä. Muistan siellä kuitenkin olleen ison nurmikentän ja keskellä puun, johon kiipesimme.
Löysin tuolloin ottamiani valokuvia ja kuinka ollakaan, kuvien EXIF-tiedoissa oli kuvanottopaikan koordinaatit. Tieni vei pois Sirikitin puistosta viereiseen Wachirabenchathatin puistoon, jossa oli paljon thaimaalaisia polkupyöräilemässä ja hölkkäämässä poluilla. Matkalla näin paljon oravia. Jotkut muistuttivat runsaasti suomalaisia oravia muutoin paitsi värityksensä puolesta, mutta toisilla taas vaikutti olevan pidempi kuono, vähän kuten päästäisellä. Löysin aukean ja sen keskellä olevan puun, tai oikeastaan kokonaisen puurivistön. Maisema oli vallan miellyttävä, ja vietin alueella tovin jos toisenkin läppäriäni lääppien.
Minecraftin ekosysteemi on nykyään aivan perseestä. Jos haluan asentaa modin, sitä varten täytyy asentaa toinen tai kolmaskin modi ja tietenkään niistä mikään ei ole ajan tasalla viimeisimmän Minecraft-version kanssa. Tänään halusin asentaa shaderit jota varten piti asentaa modi jota varten piti asentaa java, joka oli jo asennettu mutta symlink oli väärä josta syystä järjestelmä ei löytänyt sitä. Tulevaisuuden itselleni jätettäköön seuraava ohje asiantilan korjaamiseksi, mikäli se tapahtuu uudelleen: sudo ln -sfn /Users/mieslännestä/homebrew/Cellar/openjdk/19.0.1/libexec/openjdk.jdk /Library/Java/JavaVirtualMachines/openjdk.jdk
Ennen kotiinlähtöä päätin käydä Central Ladpraossa ostamassa kuivattuja hedelmiä. Tieni vei puiston läpi. Eräässä vaiheessa pysähdyin lammen rantaan. Rannalla kasvoi palmuja ja rantaveteen oli tökitty pystyyn bambukeppejä, ilmeisesti maan sitomiseksi ja eroosion estämiseksi. Monessa kepissä oli jotakin vaaleanpunaista mönjää. Ensin ajattelin, että kyseessä olisi jonkinlainen sienieläin. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin kepeissä olevan kiinni vaaleanpunaisia munaryppäitä, jotka jokin eläin oli sinne jättänyt. Päätin tiedustella munijan lajimääritystä myöhemmin Nelliltä, hän nimittäin tietää elukoista.
Monen mutkan, sillan ja rakennustyömaan jälkeen pääsin Central Ladpraoon. Kävin kaupassa ostamassa kuivattuja hedelmiä ja Ben & Jerrysin Half Baked -jäätelöä. Purkillinen maksoi kymmenen euroa eikä bahtiakaan alle, mutta kerranhan täällä vain ollaan. Kävin vielä tämän lisäksi ostamassa Saint Etoille -leipomosta ruåtsalaisia kanelipullia ja japanilaisen omenapiirakan. Sitten havaitsin kurkkuni olevan kipeä, ja katsoin ilmanlaatusovellustani. Olin tehnyt virheen lähtiessäni puistoon ilman hengityssuojainta. Ilmanlaatu oli nimittäin ollut oranssilla tasolla koko päivän, ja siitä kurkkukipunikin johtui. Kannattaa muistaa siellä Suomessa että ilma, jota voi hengittää, ei ole itsestäänselvyys.
Palattuani kotiin kaikki lihakset loppuun kulutettuina tavoittelin Nelliä, ja hän tulikin noutamaan riippumattonsa ja muut varusteensa, jotka olivat olleet komerossani Khao Luangin reissusta asti. Myöhemmin illalla hän kutsui minut mukaan seuraavalle matkalle, ja suostuin sillä ehdolla, että se olisi viikonloppuna. Kuten muistamme, niin viisi päivää poissaoloja tarkoittaisi, että lennän kielikurssilta ulos. Nell tunnisti myös päivällä löytämäni munat kotilonmuniksi. Kyseessä on etelä-Amerikasta peräisin oleva vieraslaji Pomacea canaliculata. Thaimaalaiset kuulemma syövät niitä, mutta mitäpä täällä ei syötäisi?