Havahduin yöllä kovaan kurkkukipuun ja siihen, että minua paleli. Sammutin ilmastoinnin ja mittasin kuumeen: 38,5°C. Yö kului nukkuessa tunti-puolitoista kerrallaan, eikä oloni ollut ollenkaan mukava. Alkoi tuntua siltä, että en pääse univelastani varmaan koskaan eroon. Lähetin Nellille kolmelta yöllä viestin, jossa totesin että minun pitää käydä apteekissa ostamassa tulehduskipulääkettä. Hän lukisi sen herättyään. Pohdin myös tämäniltaista lentomatkaani takaisin Bangkokiin. Jos kuume mitattaisiin lentoasemalla, en pääsisi koneeseen ollenkaan ja lisäksi paineen tasaaminen on vaikeaa. Muistan edelleen, kun jouduin olemaan flunssassa lentokoneessa kahdeksanvuotiaana matkalla Nizzasta Arlandaan ja flunssan takia korviani alkoi särkeä armottomasti. muistaakseni Sama kävi pankkiirikaverilleni amerikanreissulla ja en voinut oikein tehdä muuta kuin tarjota henkistä tukea.
Nell tuli koputtelemaan oven taakse kello seitsemän aamulla kuten oli aiemmin luvannut. Laitoin tavarat kasaan sairaan ihmisen flegmaattisuudella. Rapuprofessori tarjosi minulle ulkona kurkkupastillin, joka olikin vallan tymäkkää tavaraa. Sitten menimme autolla jälleen läheiselle ruokatorille, jossa muut tilasivat aamupalaa, mutta minulla ei ollut ruokahalua. Nell tilasi minulle kuitenkin shottilasillisen kuumaa teetä, jonka join. Tunsin oloni hyvin epämukavaksi.
Kun ahtauduimme auton takapenkille, olin jo todella heikossa kunnossa ja ilmaisin thaiksi että nyt saattaa lentää laatta. Sitten tajuntani alkoi hämärtyä. Näkökenttäni pimeni ja lähestulkoon pyörryin Nänin olkapäätä vasten. En muista, koska oloni olisi edellisen kerran ollut yhtä kamala. Kun näköni palasi osittain vähän ajan päästä, tajusin meidän olevan parkissa, oven olevan auki ja molempien profesorien olevan auton ulkopuolella. Pysyin paikoillani hetken aikaa, kunnes yrjösin oven ulkopuolelle. Thaimaalaainen flunssa - iskee kuin miljoona volttia. Mitään oksennettavaa ei kuitenkaan ollut teetä lukuunottamatta.
Oksentamisen jälkeen voin hieman paremmin ja siitä aiheutuneen adrenaliinipiikin ansiosta jaksoin nousta ylös ja vaihtaa paikkaa etuistuimelle, jota sammakkoprofessori minulle tarjosi. Aloitimme matkan Songkhlaan. Lipitin pullosta vettä aika ajoin, vaikka nielaiseminen olikin hyvin ikävän tuntuista. Kävi ilmi, että matkan tarkoituksena oli kerätä Nellille kasvinäytteitä meren rannalta. Ajoimme rannikkoa pitkin Songkhlan läpi ja Nell antoi ilmeisesti ajo-ohjeita takapenkiltä. Aika ajoin proffa nousi autosta, ja kysyi paikallisilta jotakin.
Thaimaan rannikko Pattanista Nakhon Si Thammaratiin asti on käytännössä kokonaan yksi satojen kilometrien pituinen hiekkaranta. Näillä rannoilla kasvoi jonkinlaisia mustikkapuskia, joista Nell oli kiinnostunut. Kun pysähdyimme ensimmäistä kertaa varsin täynnä muovisaastaa olevalle rannalle, menin pitkäkseni nurmikolle lepäämään. Päätin myös riskeerata ja syödä yhden kuivatun omenanpalan. Se pysyi sisällä, mutta ajatus toisen palan syömisestä ei ollut houkutteleva.
Toimintatapa toistui päivän aikana useaan kertaan: ajoimme rannikkoa pitkin pysähtyen aika ajoin rannalle. Kun Nell lähti keräämään kasveja, levitin tätini minulle muinoin lahjoittaman matkapyyhkeen varjopaikkaan ja lepäsin. Varsinaisesta nukkumisesta tuskin voi puhua. Nuokuin nukkumatta myös autossa.
Joskus keskipäivän tienoilla pysähdyimme syömään. Itse olin edelleen huonovointinen, enkä syönyt Nellin vaatimuksista huolimatta mitään. Siemailin kyllä varmaan puoli litraa kylmää vettä.
Kävi ilmi, että Nell ei ollut lukenut hänelle lähettämääni viestiä ennen kuin vasta nyt. Aloitimme matkan takaisin etelään Hat Yain lentokentälle, ja Nell kävi puolestani apteekissa ostamassa 400mg ibuprofeeninestekapseleita (160 bahtia). Käyttöohjeet olivat thaiksi, mutta ei kuumelääkkeen syöminen mitään rakettitiedettä ole.
Päästyämme kentälle reilusti etuajassa tunsin oloni oikeastaan varsin hyväksi. Hengitystieni olivat täysin auki eikä minulla ollut minkäänlaista yskää. Oikeastaan ainoa oire oli kurkkukipu. En olisi halunnut lentää ja altistaa muita taudille, mutta en oikein tiedä mitä muitakaan vaihtoehtoja minulla olisi tuossa kohtaa ollut.
Olin varannut eri lennon Don Mueangiin kuin Nell. Näin reppuni kelpasi kabiinimatkatavaraksi ja säästin lisäksi 500 bahtia. Olin varmuuden vuoksi ottanut sellaisen lennon, joka lähtisi Nellin lentoa myöhemmin. Tämä osoittautui tarpeettomaksi varotoimeksi: olimme niin aikaisin paikalla, että olisin aivan hyvin voinut ottaa aikaisemmankin lennon. Don Mueangiin pääsin kuitenkin Nelliä ennen, koska hänen koneensa lähti teknisen vian takia kaksi tuntia myöhässä.
Lentomatka sujui melko hyvin, eikä paineen tasaamisessa ollut ongelmia. Don Mueangissa jouduin odottamaan taksia ainakin puoli tuntia, koska paikalla oli kirjaimellisesti satoja taksinodottajia. Lentokenttätaksa lisäsi taksin hintaan 50 bahtia, mutta asun niin lähellä Don Mueangia, että kokonaishinnaksi tuli vain 141 bahtia. Taksikuski oli nainen, joka on täällä melko harvinaista.
Kävin 7-Elevenissä ennen kuin linnoittauduin kotiini. Mittasin kuumeen. Herra siunaa ja varjele, 39,5ºC.
Etelä-Thaimaa on varsin kaunista seutua. Ilmanlaatukin on parempi kuin Bangkokissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että se kuuluu eri ilmastoalueeseen kuin vaikkapa Bangkok joka tarkoittaa, että siellä tulee vettä kuin esterin perseestä lähes vuoden jokaisena päivänä. Ihme kyllä vältyimme siltä itse. Ja siellä on sitten niitä jihadisteja, että kannattaa muistaa sekin.