Voin huonosti

keskiviikkona 18. tammikuuta 2023

On jokseenkin vaikea muistaa, mitä olen tehnyt viimeiset kaksi päivää tai missä järjestyksessä, koska aika on kulunut parin tunnin nukkumis- ja valvomisjaksoissa. Pääasiallinen huoleni on tällä hetkellä se, että pystynkö jatkamaan kielikurssin suorittamista. Kuten muistamme, kielikurssilta voi olla pois enintään neljä päivää. Olen nyt ollut poissa kolme päivää. Kurkkukipu on pitkälti hellittänyt, päänsärkyä ei ole ja tilalle on tullut yskää ja räkätauti. Arvelen oireiden perusteella kärsiväni influenssasta. On mahdotonta sanoa, milloin tai missä olen taudille alunperin altistunut.

Seuraavat toimenpiteet muistan tehneeni:

Mittasin kuumeeni uudelleen 17. päivän aamuna. Mittari näytti 39,5ºC ennen kuin aloin edes mitata kuumetta. Laitoin kuumemittarin jääkaappiin puoleksi tunniksi. Mittari näytti yhä 39,5ºC. Minusta alkaa tuntua, että 16. päivän iltana tekemäni mittaus ei mahdollisesti ollut aivan luotettava. Nyt kun asiaa miettii, niin noin korkeassa kuumeessa ihmisen olisi pitänyt olla myös paljon sekavammassa kunnossa edellisenä iltana olin.

C-vitamiinin nauttiminen saattaa lyhentää monien räkätautien kestoa. Minulla ei ole yhtään C-vitamiinitabletteja. Limettejä sen sijaan on jääkaapissa senkin edestä. Mehustin kaksi limettiä, ja join mehua. Ei mikään makuelämys. Tarvittiin näemmä uhka kielikoulusta ulostamisesta, että aloin viimein syödä terveellisesti. Internetin lähempi tarkastelu osoitti, että limetissä on ennakkokäsitykseni vastaisesti vähemmän C-vitamiinia kuin esimerkiksi appelsiinissa, kiivissä tai guavassa (farang).

Täytin Thaimaan viranomaisten vaatiman 90 day notification -kaavakkeen internetissä, jota tarvitaan kun on Thaimaassa kerrallaan yli 90 päivää.

Olen yrittänyt selvittää, miksi huussissani on niin vinkeä haju. Ensin arvelin kyseessä olevan jonkinlaisen viemäriongelman, mutta poistettuani kengänpesuämpärini vessasta haju tuntuu hävinneen. On myös mahdollista, että olen vain tottunut siihen.

En ole saanut opetelluksi yhtään thaita, vaikka minun pitäisi. Jos en korjaa asiantilaa, olen vaarassa jäädä pahasti jälkeen kurssilla siinäkin tapauksessa, että pystyn ylipäätään jatkamaan sitä.

Luin Linkedinistä, että Suomessa on vihdoin todettu Google Analyticsin olevan kielletty. Jo oli aikakin. Nykyään suurin osa verkkosivustoista käyttää Google Analytics -lisäosaa raportoidakseen kaikkien sivustovierailijoidensa IP-osoitteet ja mahdollisesti muitakin tietoja Googlelle. Selkokielellä Google pystyy siis täysin rajoittamattomasti seuraamaan kaikkien maailman ihmisten lähes kaikkia sivustovierailuja, elleivät nämä käytä selainlisäosia tämän estämiseksi. Mies Lännestä ei käytä Google Analyticsiä, Google Fontsia tai muitakaan Googlen seurannan mahdollistavia teknologioita.

Pääasiallisena viihteenäni päivien ja öiden väsyneinä mutta unettomina tunteina ovat toimineet äänikirjat. Harry Potter ja viisasten kivi on ehdottomasti parhaassa formaatissa Jim Dalen lukemana.