Lähdin kotoa normaalin aikataulun mukaan. Noustuani junan kyytiin havaitsin sen olevan tapetoitu jonkin jonkin aasialaisen poikabändin mainoksilla. Laitan ne tähän ilman mitään erityistä syytä.
Päätin käydä tänään Bangkokin kiinalaiskaupunginosassa ihan vaan siksi, että en ollut ikinä ennen käynyt siellä. Edellispäivänä oli vietetty kiinalaista uutta vuotta, mutta en ollut viitsinyt mennä köhinätautisena sitä seuraamaan ja lisäksi paikka oli kuulemma ollut epämiellyttävän täynnä ihmisiä muutenkin.
Tiedustelin aiheesta koulussa kiinattarelta. Kiinatar sanoi, että ei siellä kuulemma mitään tekemistä ole, mutta pyysi ostamaan purkin jonkinlaista kiinalaista kastiketta jos menisin paikalle.
Menin sitten MRT:llä Chinatowniin. Kiinatar oli ollut oikeassa. En nähnyt mitään erikoista tikun nokassa olevia paistettuja skorpioneja lukuunottamatta. Farangeja oli paljon, ja lukijat varmaankin tietävät mitä mieltä olen asiasta. Törmäsin sattumalta kuvaillun kaltaiseen kastikepurkkiin katumarketissa, ja päätin investoida sellaiseen.
Kävelin takaisin MRT-asemalle ja koska olin lähellä joen rantaa päätin suunnata katsomaan Wat Arunia samaan paikkaan, jossa olin uutenavuotenakin ollut. Tämä paljastui hyväksi suunnitelmaksi: ihmisiä oli paikalla vähemmän ja näkymäkin oli huomattavasti parempi. Turisteja oli muutamia, ja yksi maalasi temppelistä kuvaa vesiväreillä. Tai öljyväreillä.
Vaikka Wat Arun on aamunkoiton temppeli, ei se näyttänyt myöskään auringon laskiessa yhtään hullummalta. Odottelin paikalla kaikkiaan tunnin verran illan hiljakseen pimentyessä jalkojani puskevan suuren kissan pitäessä minulle seuraa. Sää oli puolipilvinen, mutta hetken aikaa näin temppelin ylle nousseen kuunsirpin.
