En saanut nukuttua junassa. Arvelisin tähän olevan pääasiassa kaksi syytä. Ensiksi, olin aivan junanvaunun oven vieressä ja aina kun joku avasi sen, kantautui vaunuun ulkoa kamala metakka. Kuvittelisin, että ikkunan avaaminen lentokoneessa kuulostaisi suunnilleen samalta. Oven pitäisi kaiketi sulkeutua itsestään, mutta ilmeisesti huollon puutteesta johtuen näin ei tapahtunut. Suljin sen pari kertaa itse, mutta oviaukon läpi ravasi jatkuvasti farangeja, jotka eivät vaivautuneet sulkemaan ovea perässään. Olisi pitänyt joko ottaa vastamelukuulokkeet mukaan tai hankkia kunnon korvatulpat. Toiseksi, osasto oli kylmä kuin pakastelokero eikä edes merinovillakerrastoni minua pelastanut. Viltti oli kyllä junayhtiön puolesta tarjottu, mutta se oli kylpypyyhettäkin ohuempi. Olisi pitänyt varmaan kaivaa makuupussi esille, mutta se oli repussa alimmaisena isossa muovipussissa riippumaton kanssa, eikä kaivamiseen ollut aamuyön horrostilassa energiaa. Henkilökunta, mukaan lukien erilaiset myyjät alkoivat kiertää osastossa siinä seitsemän jäljissä kaupitellen aamupalaa ja nukkumisesta ei tullut senkään vertaa. On huomionarvoista, että makuuvaunun osastoissa ei pysty nukkumaan suorassa, jos pituutta on enemmän kuin 180 senttiä.
Koko farangirevohka oli ilmeisesti matkalla Surat Thaniin. Vain muutama matkustaja jatkoi matkaa Nakhon Si Thammaratiin asti, kaikki olivat paikallisia. Tapoimme aikaa junassa ja onnistuin kommunikoimaan Nänin kanssa thaiksi jonkin verran. Jotenkin Nellin kanssa puhuminen tuntui hankaloituneen eilisen jälkeen, mutta syy siihen saattoi olla yksinkertaisesti junan räminä ympärillä. Nell alkoi myös osoittaa joitakin kärttyisyyden merkkejä, eli hän on selkeästi palannut normaaliksi.
Juna saapui perille vasta kello 14, pari tuntia aikataulusta myöhässä. Meitä oli vastassa sama professori jonka tapasimme viime kerralla. Hän ajoi meidät Nakhon Si Thammaratin läpi ensin 7-Eleveniin ja sitten lähelle kotitaloaan. Matkalla näkyi useita tuttuja paikkoja. Majoituksemme oli tien varressa olevat kaksi mökkiä. Tytöt saivat toisen mökin ja minä toisen. Molemmat oli varustettu kivoilla kotigekoilla, jotka vipelsivät mökkien sisäseinillä syöden ötököitä.
Nell määräsi, että voin rentoutua kunnes syömme illallista. Tämä oli vähän odottamatonta, koska viime kerralla olimme lähteneet heti saavuttuamme suoraan vuorelle viitapirun vauhdilla, mutta toisaalta kello oli jo niin paljon, että tämä ratkaisu oli ihan ymmärrettävä. Pimeä ehtisi laskeutumaan ennen kuin ehtisimme leiripaikalle. Olin sinänsä ihan tyytyväinen. Saisin kerrankin levättyä matkan jälkeen kunnolla ennen kuin pitää olla jo tekemässä jotain.
Päätin aloittaa rentoutumisen nukkumalla muutaman tunnin. Herättyäni hämärä laskeutui. Nell ja Nän näkyivät ulkona toisen mökin terassilla. Menin esittämään tiedusteluja. Nell oli kärttyisällä tuulella, epäilemättä koska joutui jakamaan mökin p’Kikin kanssa vaikkei pidä hänestä. Katsoin parhaaksi jättää Nellin rauhaan ja menin takaisin mökkiini. Havaitsin, että suihkusta ei tule kuumaa vettä laisinkaan.
Jonkin ajan päästä Nell tuli kolistamaan ovea. Professori oli tullut hakemaan meitä illalliselle. Ajoimme pitkään kiemuraisia teitä, kunnes saavuimme isomman tien varteen, jossa oli ruokapaikkoja. Ruokatilaus koostui munakkaasta, oranssista currystä ja kahdesta mustekalaruuasta. Curry oli hyvin tulista, mutta toinen mustekala/kananmunaruoka oli jopa varsin erinomaista kunhan uskaltauduin kokeilemaan sitä. Jälkiruuaksi oli jonkinlaista jäähilettä jonka päälle laitettiin säilöttyjä makeita hedelmiä. En osaa selittää tarkemmin.
Tämäkin professori puhua papattaa ajaessaan varsin runsaasti, ja kykenin vahvistamaan aiemmin viikolla tekemäni havainnon. Ymmärrän puheesta melko paljon yksittäisiä sanoja, mutta lauseita harvemmin. Sen olen pannut merkille, että aina kun thaimaalaiset verkostoituvat keskenään, tuntuu keskustelu kääntyvän jossain vaiheessa aina durianeihin. Mikä ihme siinä pahanhajuisessa hedelmässä paikallisia oikein kiehtoo?
Majoituspaikassa Nell kävi nyysimässä mökistäni pyyhkeen, tyynyn ja ostokset 7-Elevenistä.
Nellin mielestä hymyilen liikaa. Se on kuulemma epäilyttävää ja hullun (บ้า, baa) miehen merkki.