Tänään on satanut jokseenkin rankasti vettä koko päivän. Ilmanlaatu on parantunut jonkin verran, eikä Bangkok ole enää maailman neljänneksi saastunein kaupunki. Nukuin liian vähän, koska etsin viime yönä lentoja eri paikkoihin puoli yötä.
Sivumennen sanoen nimen “Bangkok” käyttäminen on alkanut tuntua jossain määrin oudolta, suorastaan epäluontevalta. Thaiksi kaupungin nimi on Krung Theep (lyhennelmä pidemmistä seremoniallisista nimistä), jota käytän itsekin aina thaita puhuessani. En ole koskaan kuullut kenenkään thaimaalaisen käyttävän nimeä “Bangkok” muulloin kuin englantia puhuttaessa.
iPadit ovat Thaimaassa kovassa käytössä oppilailla kuin opettajillakin, mutta MacBook on saimaannorppaakin harvinaisempi näky. Kielikoulun opettajallakin on iPad Pro (3. sukupolvi). Hän oli tähän asti käyttänyt opetuksessa jokseenkin luovaa tapaa saada iPadin näyttö näkymään luokassa olevalla monitorilla. Opettaja soitti iPadillaan Zoom-videopuhelun kannettavaan tietokoneeseen, joka oli kytketty näyttöön. Sitten hän jakoi näytön videopuhelussa, ja kuva ilmestyi näytölle. Hän oli jossakin vaiheessa valitellut, että epäluotettava internet-yhteys tekee hommasta haastavaa. Totesin tähän, että mitäs jos vain kytkisimme iPadin suoraan näyttöön kiinni kaapelilla. Ehdotus sai yllättävän voimakasta kannatusta, ja sain tehtäväksi käydä hankkimassa sopivan kaapelin ostoskeskuksesta. Itse hän ei luottanut siihen, että osaisi ostaa oikeanlaisen. Eikä sitten kuulemma mitään kiinalaisia halpamerkkejä, ne eivät kestä käyttöä.
Tänään toin opettajalle eilen ostamani Belkinin USB-C -> HDMI -adapterin. Se toimi muuten tarkoituksenmukaisesti, mutta opettajan iPadin muovikuoressa oleva latausportin aukko oli liittimelle vähän liian pieni. Koversin aukkoa puukolla hieman suuremmaksi, ja adapteria pystyi käyttämään suojakuoren kanssa. Lopputulos ei ollut edes erityisen ruma. Opettaja antoi minulle kulukorvauksena tuhat bahtia, jossa oli mukana kymmenen bahtia vaivanpalkkaa ja kantoi tunnin lopuksi läppärin suurieleisesti ulos luokasta selvästi ilahtuneena tästä elämää helpottavasta innovaatiosta.
Illalla suuntasin CentralWorldiin. Olin päättänyt lopettaa vatuloinnin ja ostaa viimein kauan katselemani Cocoon Thermolite Performer -matkustusnukkumispussukan. Se on periaatteessa suorakaiteen muotoinen makuupussi, mutta pienempi ja kevyempi josta syystä se soveltuu makuupussia paremmin kylmiin yöjuniin, kylmiin lentokoneisiin, kylmiin hostelleihin yms. Lisäksi se soveltuu erinomaisesti käytettäväksi makuupussin sisällä lisäeristyksen tarjoamiseksi, joka on hyödyllistä ja jopa suorastaan välttämätöntä esimerkiksi pohjois-Thaimaassa. Samalla hankin paremmat silmälaput junissa, lentokoneissa, makuupusseissa ja verhottomissa asunnoissa nukkumista varten. Vanhat olin ostanut Suomessa muistaakseni laserleikkaukseni aikoihin vuosia sitten, ja ne vuosivat ikävästi valoa. Sain vähän alennusta, mutta rahanmeno vituttaa.
Kotona löysin itseni headhunterin LinkedIn-viestin jälkeen etätyöhaastattelusta. Eräs turkulainen yritys oli mahdollisesti kiinnostunut tarjoamistani freelance-ohjelmistokehityspalveluista, jahka palaan Suomeen. Se olisi varmaan ihan tervetullutta, eikä vähiten siksi, että freelance-kehittäjänä voi parhaimmillaan tienata täysin säädyttömiä summia. Ensi vuoden matkarahat tulee mukavasti tienattua siinä kesän aikana.
Käytin taas todella paljon aikaa lentolippujen etsimiseen. Tällä kertaa päätin myös lyödä suunnitelmani lukkoon ja varasin useampia. Haastavin osuus tällä matkalla tulee vastaan, kun jouduin vaihtoehtojen puutteesta johtuen varaamaan lennon, jolla joudun tekemään itsenäisen vaihdon setä Ho Chi Minhin lentokentällä Vietnamissa. Toisin sanoen lentoyhtiöllä ei ole velvollisuutta korvata jatkolennolta myöhästymistä. Vaihtoaikaa on kuitenkin runsaasti ja tilasin tämän lennon sellaisen sivuston kautta, joka väittää tarjoavansa vakuutuksen vaihtoa varten. Saa nähdä miten käy.
Se on kuitenkin sitten taas aivan toisenlaisen tarinan aika.