Kukkoja. Miksi kaikkialla pitää olla kukkoja?
Nukuin huomattavasti huonommin kuin edellisenä yönä, ja sitten yksi näistä Ranskan ikuisesti kirotuista kansallissymboleista herätti minut kiekumalla ikkunani alla noin puolen minuutin välein. Pataan joutaisivat.
Kävin suihkussa ja pakkasin reppuni lähes valmiiksi. Sitten suuntasin Nellin kanssa aamupalalle. Tarjolla oli jonkinlaisia erittäin herkullisia lettuja, paitsi että ne olivat puoli senttiä paksuja. Nell söi jostain syystä mieluummin riisiä. Itse söin kolme tällaista pannukakkua. Se oli mahdollisesti parasta ruokaa, jota olen ikinä tässä maassa saanut.
Kysyin Nelliltä, että mitä tänään tehdään. Hän sanoi, ettei tiedä.
Harhaillessani ympäriinsä kanttiinin välittömässä ympäristössä Nellin suunnitelmaa odotellessani havaitsin puussa liskon. Se oli pieni, harmaa ja sillä oli kaulan alla suuri heltta, jota se heilutteli. Heltanheiluttelun kohde oli toinen lisko, joka oli Watin mukaan tullut sen reviirille. Ensin havaitsemani lisko lähestyi toista liskoa, joka perääntyi ja lopulta hyppäsi/lensi kymmenen metriä toiseen puuhun. Liitolisko. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää.
Teidustelin Watilta, miksi tutkimusasemalla on kaksi hanhea. Hän sanoi, että heillä oli ollut varkaiden kanssa aiemmin jotain ongelmia, josta syystä he pohtivat koiran hankintaa. Suurin osa työntekijöistä oli kuitenkin muslimeja ja koira on islamissa epäpuhdas eläin. Tämän vuoksi koirasta huolehtiminen olisi saattanut olla haasteellista. Hanhi kuitenkin ajaa pitkälti saman asian, koska se aloittaa hirvittävän elämöinnin heti jonkun vieraan tullessa tontille.
Jossakin vaiheessa Nell ja Wat totesivat, että aikovat mennä läheiselle joelle tietä pitkin ja ilmeisesti ylittää sen tai kävellä sitä pitkin jonnekin. Nell antoi ymmärtää, että minun olisi parempi jäädä pois tältä katselukierrokselta, koska olisin vedessä liian hidas. Minun on sanottava, että vaikka tämä arvio saattoi hyvinkin olla todenmukainen, niin se tuntui silti jokseenkin ikävältä. Sitä paitsi, miksi tällä naisella on aina niin pirunmoinen kiire joka paikkaan? Nyt ei ole edes kasvien keräämisestä kyse.
Päätin sitten olla menemättä, etenkin kun sitä varten minun olisi pitänyt purkaa repustani jo pakkaamani pitkät sademetsähousut ja kengät iilimatojen torjumista varten. Sen sijaan käytin ajan nukkumisen yrittämiseen siinä jossain määrin onnistuen.
Puoliltapäivin lähdimme autolla kohti rautatieasemaa käyden samalla syömässä. Wat kertoi, että he olivat nähneet joella paljon iilimatoja sekä norsunkasan. Norsu on hänen mukaansa vaarallisin eläin, jota täällä näkee. Toinen vaarallinen eläin on gauri, jonkinlainen tuhatkiloiseksi kasvava puhveli, joka elää laumoissa. Esimerkiksi tiikeri ja leopardi joita täällä myös pesii ymmärtävät useimmiten pelätä ihmistä, mutta norsuilla tai gaureilla ei ole vastaavia estoja. Erityisesti urosnorsut muuttuvat ajoittain arvaamattomiksi ja aggressiivisiksi hormonihirviöiksi. Neuvo oli, että jos näet villin norsun niin juokse varotoimenpiteenä ihan helvetin lujaa vastakkaiseen suuntaan ja mieluusti mutkitellen, koska suoraan kulkiessa norsu kyllä voittaa sinut juoksukilpailussa.
Juna lähti matkaan Su-ngai Kolokin asemalta noin kello 14. Junassa oli taas pyssymiehiä maastounivormuissa taktiset liivit päällä. Peräti neljä rynnäkkökiväärimiestä käveli käytävillä ja tiedusteli matkustajilta kohteliaasti lippua, määränpäätä, kotimaatani, mitä Nellin mustassa muovipussissa oli ja olenko Nellin poikaystävä.
Auringon laskiessa juna pysähtyi Hat Yaissa kymmeneksi minuutiksi ja kävimme ostamassa asemalaiturin kaupustelijoilta ruokaa. Tämä oli jokseenkin kuumottavaa, koska juna liikahteli jostain syystä asemalaiturin vieressä edestakaisin, ja emme halunneet jäädä kyydistä. Valeliikkeistään huolimatta juna todella lähti liikkeelle vasta kymmenen minuuttia myöhemmin.
Bangkokissa olisimme seuraavana päivänä puoliltapäivin, olettaen että juna ei ole myöhässä. Saas nähdä miten käy, täällä kyse ei ole useimmiten siitä onko juna myöhässä vaan siitä, onko se myöhässä tunnin, kaksi vai kolme.
Veitsi jäi ostamatta. Ehkäpä joskus toiste.