Kielikoulua on jäljellä neljä päivää. Kiinalainen oli ensimmäistä kertaa kokonaan poissa.
Ton kysyi minulta eilen, että haluaisinko tehdä tänään jotain. Kielikoulun jälkeen suuntasimme toispual jokke katsomaan Thaimaan parlamenttitaloa. Pytingin nimi on สัปปายะสภาสถาน, Sappaya-Sapasathan, ja 424 000 neliömetrin lattiapinta-alallaan se on maailman suurin parlamenttitalo. Olin aiemmin nähnyt sen jokilaivasta, mutta kummallakaan kerralla tämä hervoton palatsi ei ollut kunnolla mahtunut valokuvaan. Päätin korjata asiantilan. Sisälle en siis ollut menossa, tarkastelu ulkopuolelta oli riittävää.
Pysähdyimme matkalla Chatuchakin puistossa. Ilmassa oli, kummallista kyllä, kevättä. Tämä näkyi puissa, joista osassa oli vaaleanpunaisia, osassa keltaisia kukkia.
Jatkoimme matkaa MRT:llä yrittäen löytää toiselta puolelta jokea paikan, josta saisin tämän kauan himoitun valokuvan. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. MRT kulkee täällä maan yläpuolella Thanon Charan Sanitwongia pitkin, josta lähtee umpikujia (soi) molemmille puolille. Kuten olen varmaan aiemminkin maininnut, niin Bangkok on umpikujien luvattu maa. Kaupunkia ei ole ikinä varsinaisesti suunniteltu, vaan uusia rakennuksia on vain ilmestynyt sinne sun tänne sitä mukaa kuin ihmisiä on tullut lisää. Seurauksena on muutamia isompia teitä ja hirveä määrä umpikujia, joista ei pääse yhtään mihinkään.
Kokeilimme Tonin kanssa yhtä umpikujaa, joka johti miellyttävän hiljaiselle alueelle. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään, ja käännyimme takaisin.
Kokeilimme toista kujaa. Tämä meni lähes joen rantaan asti. Siellä oli kalliin oloinen ravintola ja ravintolassa terassi, josta rakennuksen näki. Pohdimme, että kehtaisiko ravintolaan mennä ottamaan kuvia ilman, että ostaa mitään. Katselimme ruokalistaa, ja paikka oli kallis, mutta ei säädyttömän kallis. Hivuttauduimme tästä kenenkään estämättä terassille, ja kun kukaan ei tullut meitä palvelemaan niin räpsimme pari kuvaa ja poistuimme paikalta.
Huomasin tässä kohdassa kaipaavani eurooppalaisia rantabulevardeja. Kun eurooppalainen näkee jossakin joen, rakentaa hän vaistonvaraisesti ensi töikseen molemmille rannoille kävelykadun. Täällä mitään vastaavaa ei ole, vaan rakennukset ovat joessa kiinni, hurjimmissa tapauksissa jopa osittain sen päällä pilareiden varassa.
Myöhemmin kävi ilmi, että kuvissa oli mukana jokin laiturinpätkä, joka haittaa taloudellista vaikutelmaa.
Pitää varmaan ostaa joku kajakki tahi kumivene, että joella näkisi jotain.