Olin yksin kielikoulussa, kuten edellisenäkin päivänä. Ohjelma tosin muuttui vähän, kun opettaja tiedusteli että haluaisinko käydä puistossa. Mikäpä ettei. Kävelimme siis Thanon Witthayua (radiokatu) pitkin Lumpini-puistoon. Tien varrella on paljon suurlähetystöjä, esimerkiksi Vietnamin, Hollannin ja Yhdysvaltain suurlähetystöt.
Kolmostason opettajatar on varsin hyvää seuraa. Hänen huumorintajunsa on erinomainen, jaa hän on ehtinyt siihen ikään, jossa muiden ihmisten mielipiteet eivät kiinnosta häntä enää vähäisimmässäkään määrin. Opettajatar esimerkiksi värjäsi pari päivää sitten hiuksensa sinisiksi tuosta vain. Kävelymatkalla kohti puistoa hän vitsaili, että tämä saa hänet varmaan näyttämään paikallisen punalyhtyalueen asukilta, ja nauraa räkätti päälle selkeästi olematta edes vähäisimmässä määrin huolestunut mahdollisuudesta.
Puistossa oli paljon mustia varislintuja, ulkomaalaisia turisteja, juovavaraaneja ja yksi kilpikonna. Vesistöjen lähellä näkyi myös vaaleanpunaisia kotilonmunarykelmiä. Vedessä käveli kanan kokoinen (joskin solakampi) valkoinen lintu, josta lähetin kuvan Watille. Wat totesi kyseessä olevan silkkihaikara (Egretta garzetta) soidinpuvussa. Täytyy sanoa, että tällä kaverilla vaikuttaa olevan keskimääräisesti varsin hyvät tiedot alueen eläimistöstä.
Paikallisia ei ollut kovin paljon, sää oli kuulemma liian kuuma. Itse olin sitä mieltä, että lämpötila on täsmälleen sama kuin kaikkina muinakin täällä viettäminäni päivinä, mutta ehkä thaimaalaisilla on tarkempi lämpötila-aisti.
Illalla kävin Lotuksessa ostamassa jäätelöä ja hetken mielijohteesta mangomehua. Saas nähdä, millaista se on.