Heräsin vähän ennen seitsemää noin kolmen tunnin yöunien jälkeen siihen, että huoneessa oli kirkasta. Olin ollut oikeassa, verhojen jättäminen auki teki heräämisestä hieman vähemmän kammottavaa. Sää Bangkokissa oli pitkästä aikaa sateinen.
Tarkastin vielä hieman vainoharhaisesti koko kämpän useaan kertaan ennen kuin lähdin ovesta ulos roskapussi mukanani. Heitin pussin menemään ja tilasin Grab-taksin Don Mueangin kentälle. Onnistuin puhumaan kuskin kanssa jonkin verran thaita. Hän kertoi olevansa kristitty, joka kävikin ilmi hänen peruutuspeilissään olevasta rististä. Thaimaassa ei ole kovin paljon kristittyjä, ja useimmiten takseissa näkyy lähinnä buddhan kuvia. Ymmärsin myös hänen esittämiään yksinkertaisia kysymyksiä ja onnistuin keksimään niihin vastauksia.
Olimme Don Mueangissa hyvissä ajoin pienistä liikenneruuhkista huolimatta. Ensi töikseni kävin vaa’alla punnitsemassa laukkuni. Kymmenen ja puoli kiloa. Se olisi pitänyt saada jotenkin seitsemään kiloon. Takki pois, vesipullo pois, toinen takki pois, vyölaukku pois ja vyölle, farkut pois ja takin taskuun. Aloin lähestyä sopivia lukemia. Laitoin tavarat takaisin laukkuun ja menin lähes jonottomaan turvatarkistukseen, josta pääsin läpi suuremmitta vaikeuksitta. Minulla tosin tuntuu olevan aina tuhottomasti kaikkia pikkuesineitä taskuissani, joka pidentää turvatarkistusaikaa.
Sitten oli vuorossa passintarkistus. Mukavan oloinen virkailija syynäsi asiakirjojani tovin jos toisenkin, ja halusi tietää että puhunko yhtään thaita. Ehkä hän halusi varmistaa, että koulutusviisumia ei ole väärinkäytetty. Olin jo aamulla lämmitellyt taksikuskin kanssa, ja thain puhuminen ei tuottanut minulle suurempia vaikeuksia. Sain paperit takaisin jo menin lähtöportille. Katselin ympärilleni. Henkilökunnalla ei ollut nähtävästi käytössään vaakaa, joten laukkujen punnitseminen jäisi todennäköisesti tälläkin kertaa heiltä tekemättä. Kevensin kuitenkin laukkujani varmuuden ja harjoituksen vuoksi siirtämällä painavimmat esineet taskuihini.
Koneeseen nousu alkoi yllättävän aikaisin. Yhtään laukkua ei punnittu, ja minulta kysyttiin vain kauanko meinasin viettää Malesiassa. Sanoin, että pari päivää.
Istuin lähes takariviin ikkunan viereen koneen vasemmalle puolelle. Polveni osuivat kiinni edessä olevaan penkkiin. Sillä ei ollut kuitenkaan paljon väliä. Lento olisi lyhyt.
Koneen kiihdyttäessä otin kameran valmiiksi. Olin maksanut neljä euroa tästä istumapaikasta, koska halusin tietää, pystyisinkö saamaan kuvan omasta talostani. Olin katsonut katoltani satojen koneiden lentävän ohi, kaikki samaan suuntaan paitsi eräänä lauantaina jolloin ne jostain syystä laskeutuivat ja nousivat päinvastaisesta suunnasta kun yleensä.
Kone nousi, kääntyi loivasti oikealle ja sitten suoristautui. Juuri kuten olin toivonut. Sää oli vähän pilvinen, mutta tämän kuvan ottamista on haudottu vuosia.
Kone laskeutui Kuala Lumpuriin palmuplantaasien keskelle kaksikymmentä minuuttia aikatalusta edellä. Eli siis: terrrrrrrvetuloa Malesiaan! Asukasluku 32 miljoonaa, ilmasto trooppinen, valtauskonto islam ja lait pitkälti sen mukaiset.
Tämän pidemmälle en sitten ollutkaan matkaani suunnitellut. Minulla piti olla Malesiassa toimiva eSim-kortti, mutta se ei jostain syystä toiminut. Kytkeytymällä lentokentän wifiin sain tietää, että kentältä pääsisi junalla kaupungin keskustaan. Suuntasin passinleimauspisteelle ja hetken jonotuksen jälkeen maahanmuuttovirkailija leimasi passini yhdeksäksikymmeneksi päiväksi sanaakaan sanomatta. Ei tarvittu valokuvia eikä sormenjälkiä eikä mitään muutakaan. Miksei Thaimaassa voi olla näin helppoa?
Kävelin kentällä ympäriinsä kaikessa rauhassa ja ostin turistisimin. Myyjä tahtoi käteistä, mutta minulla ei ollut yhtään paikallista valuuttaa. He suostuivat kuitenkin ottamaan maksuksi Thaimaan bahteja, joita minulla oli jostain syystä lompakko pullollaan. Ne olisin kyllä voinut jättää suurilta osin kotiin. Kortti maksoi reilun vitosen. Sitten menin ostamaan junalippua. Päätin ostaa kahden päivän lipun kaupungin joukkoliikenteeseen, jollaista tarjosivat. Se maksoi 125 ringgitiä. Yksi ringgit on noin kaksikymmentä senttiä.
Juna oli sinänsä hauska, että sen kuulutusten merkkiääni oli täysin sama kuin Tukholman tunnelbanassa. Kieli olikin sitten vähän erilaista.
Junan ikkunasta näkyi monenlaista maisemaa. Suurin ero Thaimaahan vaikutti olevan, että muoviroskaa oli mailla ja mannuilla paljon vähemmän. Ilmanlaatu oli myös paljon parempi. Kaupungin keskustan pilvenpiirtäjät tulivat näkyviin melko pian.
Saavuimme puolen tunnin junamatkan jälkeen keskusasemalle, josta lähti metro/skytrainlinjoja eri suuntiin. Tämä oli hyvin erilaista kuin Bangkokissa. Bangkokissa aupungin keskustana voisi pitää Siamia, mutta sinne ei pääse suoraan kummaltakaan lentokentältä. Päärautatieasema Bang Sue on Mo Chitillä. Sinne pääsee BTS:llä, mutta matkaa on kahdeksan pysäkkiä Siamilta ja kävelyäkin on melkoisesti. MRT:llä sinne pääsee helpommin, mutta toisaalta MRT:llä ei pääse Siamin asemalle. ARL Suvarnabhumin kentältä puolestaan kulkee Phaya Thaille pari pysäkkiä Siamista pohjoiseen. Melkoinen rytökärpänpesä.
Kävelin asemalla vähän aikaa ympäriinsä ja huomasin saapuneeni ostoskeskukseen. Siellä oli yllättävän vähän ihmisiä. Olen tottunut paljon suurempaan ihmispaljouteen. Toisaalta nyt oli päivä ja ihmiset olivat varmaankin töissä.
Menin takaisin rautatieasemalle (jahka löysin reitin sinne uudestaan). Yritin sitten matkustaa uudella matkakortillani hotellilleni. Kortti ei toiminut portilla. Kokeilin toista porttia. Siellä kortti onneksi toimi. Havaitsin myös, että yhden suunnan lippu maksaa 2 ringgitiä eli tämä matkakortti ei kyllä ollut hintansa arvoinen. Menopaluumatka lentokentälle tosin maksaa ilmeisesti erikseen ostettuna 100 ringittiä ja sen kortilla pystyi tekemään.
Metromatkan jälkeen vuorossa oli viidentoista minuutin kävely hotellille. Täällä oli paljon hiljaisempaa kuin Bangkokissa. Autoja tuntui olevan vähemmän. Myös jalkakäytävät olivat leveämpiä. Oikeastaan kaupunki muistutti minua enemmän Tampereesta kuin Bangkokista. Kuala Lumpur, tuo kaakkois-Aasian Tampere!
Sitten tulin alueelle, jossa oli tori. Se näytti jo huomattavasti enemmän Bangkokilta. Kävelin sen läpi ja tulin hotellille, jossa minulle annettiin huone kahdennestatoista kerroksesta. Hissejä oli hotellissa kolme, ja vain kaksi niistä toimi. Tiesin, että se oli tämän kokoiselle rakennukselle aivan liian vähän. Kotonani niitä on viisi, ja asuessani aiemmin Supalai Parkissa havaitsin, että kolme toimivaa hissiä oli liian vähän.
Pääsin kuitenkin lopulta huoneeseeni. Se oli varsin siisti, mutta kun katsoin ikkunasta ulos huomasin näkymän olevan hissikuilun tapaiseen. Ulos ei nähnyt huoneesta ollenkaan.
Rentouduin huoneessani tunnin verran ja katsoin sitten tarkemmin varaustani. Siinä luki city view. Mietin, että jaksaako mokomasta valittaa. Olin toisaalta Hiltonissa, eli jonkinlaista asiakaspalvelua olisi todennäköisesti lupa odottaa. Pohdin, mitä tätini tekisi. Laitoin vaatteet niskaan ja menin alakerran tiskille. En ehtinyt edes sanoa asiaani loppuun, kun minulle oli jo annettu uusi huone. Siirsin tavarani sinne. Ikkunasta näkyi jopa Petronas Towers, joka oli ihan mukavaa.
Lähdin sitten vähän katselemaan paikkoja ja etsimään jotakin syötävää. En ollut syönyt mitään koko päivänä, ja kello oli jo viisi. Sitä varten minun piti löytää myös pankkiautomaatti. Kaikki pankkiautomaatit eivät kuulemma tue nelinumeroisia pin-koodeja laisinkaan, paikalliset käyttävät kuusinumeroisia koodeja. Kävelin jonkin aikaa ympäriinsä ja nostin rahat onnistuneesti islamilaisen pankin pankkiautomaatista. En tiedä, mikä pankista tekee islamilaisen, mutta vastaavasti nimetyt rahalaitokset vaikuttavat olevan yleisiä muslimimaissa.
Yritin sitten kulkea läheiseen ostoskeskukseen skytrain-aseman läpi. Sen läpi ei voinut kuitenkaan kulkea käyttämättä maksuporttia. Sitten keksin, että minähän voin tällä lipullani kulkea vapaasti erilaisten asemien läpi ilmaiseksi. Kokeilin tätä, ja pääsin sisään mutta en ulos toisella puolella. Vahvalla aksentilla puhuva työntekijä ohjeisti minua odottamaan minuutin verran ennen kuin kokeilisin uudelleen. Tämä toimi.
Tämäkin ostoskeskus oli oudon tyhjä bangkokilaisiin serkkuihinsa verrattuna, suorastaan aavekaupunki. En löytänyt mitään kiinnostavaa ruokaa, ja päätin mennä hotellia lähellä olevaan ravintolaan jonka olin löytänyt Google Mapsista.
Menin ravintolaan ja tilasin lammasta. Ruoka oli lähi-itäläistä ja oikein hyvää. Täällä on vissiin aika paljonkin lähi-itäläistä ruokaa, joka ei haittaa sinänsä minua yhtään vaan päinvastoin pidän siitä paljon enemmän kuin vaikka thaimaalaisesta ruuasta.
Menin 7-elevenin kautta hotelliini. Kävin ylhäällä katolla katsomassa uima-allasta ennen nukkumaanmenoa.
Petronas Towers vaikuttaa näkyvän melkein joka puolelta kaupunkia, jos olet hiukankin korkeammassa kohdassa. Olisin mahdollisesti halunnut käydä kyseisessä 452-metrisessä teräspalatsissa vierailulla, mutta sinne olisi pitänyt varata lippu viikkoa etukäteen. Näin lyhyellä tähtäimellä ne ovat loppuunmyytyjä.