Kun hissi tuli taas kerran paikalle niin täytenä, ettei sinne mahtunut, kiipesin portaat alas pika-aamiaiselle. Olin edelleen jokseenkin täysi eilisillan ateriasta.
Sitten menin huoneeseeni ja aloin pakata varusteitani kasaan. Toteutin suunnitelmani farkkujen tunkemisesta takkini vuorin sisään, ja se vaikutti toimivalta. Lisäksi tungin sinne matkapeittoni ja hetken mielijohteesta myös pyyhkeeni. Takki oli yllättävän käytännöllinen, eikä näyttänyt lainkaan oudolta. Laitoin sen sitten laukkuuni kokonaisena.
Lähdin huoneestani tasan kymmeneltä ja tilasin Grab-taksin rautatieasemalle. Hinta oli vaivaiset kymmenen ringgitiä, ja se ajoi minut päärautatieasemalle nopeammin kuin minulta olisi kestänyt kävellä metrolle.
Yritin löytää lentokenttäjunan. En löytänyt. Löysin kyllä paikan, jossa junasta tulevat nousivat maan pinnalle, mutta sisäänkäyntiä asemalle ei näkynyt missään. Lopulta ystävällinen vartija kertoi minulle, mistä sen löytää ja kävelin toiselle puolelle rakennusta.
Siellähän se juna oli ja odotteli jo matkustajia. Kylteissä luki: juna lentokentälle joka viidestoista minuutti! Seuraava juna: neljätoista minuuttia. Menin junaan ja tarkistin, missä terminaalissa jäädä pois.
Ja taas mentiin. Läpi tullitarkastuksen, passintarkastuksen, turvatarkastuksen ja sitten portille. Olin punninnut laukkuni, ja tiesin sen painavan vain 6.7 kiloa.
Sitä ei kuitenkaan punnittu taaskaan portilla. Ehdin koneeseen ennen kuin yläosasto vallan täyttyi laukuista, joka oli varsin mukavaa.
Matka Changin kentälle oli lyhyt ja tapahtumaköyhä, mitä nyt kone teki pari kunniakierrosta kentän ympärillä. Minulla ei ollut istumapaikkavarausta, mikä oli vähän harmi. Koneen vasemmalta puolelta olisi ollut hyvät näkymät saarivaltioon.
Laskeuduimme viisitoista minuutia aikataulusta edellä. Ulostauduin koneesta ja vaihdoin vaatetukseni ja erityisesti kenkäni kevyempiin. Sitten vaelsin maahantulopisteelle. Se oli täysin automatisoitu (ainakin jos olit Euroopan kansalainen). Minun piti vain skannata passini ja antaa sormenjälkeni. Kenttä oli muutenkin varsin hieno ja moderni. Ei ihme, että se on valittu maailman parhaaksi lentokentäksi.
Sitten alkoi sim-kortin metsästys saapumisaulassa. Sellaisesta veloitettiin viisikymmentä S$ eli äsdollaria. Yhdellä äsdollarilla saa noin 0.7 Euroopan euroa. Kallista oli, mutta en oikein voinut muutakaan. Lisäksi hommasin matkakortin, joka toimi kolme päivää rajoituksetta ja maksoi kolmekymmentäkahdeksan äsdollaria. Epäilin, etten käyttäisi sitä niin paljon, mutta eipähän tarvitsisi räpeltää suurempia lippujen kanssa. Kysyin korttimyyjältä neuvoa, ja tämä ohjeisti minut bussille, jolla pääsisi metroon. Menin siis bussiin. Matkalla näkyi valtava munanmuotoinen rakennus, joka oli ilmeisesti jokin överi ostoskeskus.
Pääsin matkakortillani suoraan lentokenttämetroon. Samalla luin Singaporen historiasta. Nimi kuulemma tulee malajin sanasta Singapura, joka tulee sanskritin sanasta Simhapura. Tämä tarkoittaa leijonakaupunkia. Luonnollisesti. “Leijonakaupunki” olisi thaiksi “Singhaburi”.
Alueella on ollut asutusta noin 700 vuotta. 1800-luvun alussa britit tulivat, pystyttivät lipun ja julistivat alueen britannian alusmaaksi. Alue oli siirtomaa toiseen maailmansotaan asti. Vuonna 1942 britit tyrivät pahasti alueen puolustuksen ja japanilaiset valloittivat saaren brittien kärsiessä karmaisevat tappiot. Lähes 85000 ihmistä jäi vangiksi ja Winston Churchill kutsui Singaporen taistelua pahimmaksi Britannian kärsimäksi sotilaalliseksi katastrofiksi koskaan. Japanilaiset tapattivat osan sotavangeista työllä ja murhasivat lisäksi tuhansittain siviilejä, erityisesti kiinalaisia, koska epäilivät heitä japaninvastaisiksi. Sota loppui, Japani antautui ja Japanin joukkojen komentaja hirtettiin sotarikoksista. Singapore ajautui vähäksi aikaa kaaokseen ja petyttyään brittien kyvyttömyyteen puolustaa aluetta vaati itsenäisyyttä. Vaatimuksiin suostuttiin lopulta suurilta osin. Vuonna 1963 maa liittyi uuteen Malesian liittovaltioon. Britit suostuivat tähän, koska arvelivat tämän estävän kommunismin leviämistä alueella. Yhteiselo ei ollut kuitenkaan mitään ruusuilla tanssimista ja useiden erimielisyyksien jälkeen alue potkittiin pois Malesian liittovaltiosta 1965. Se on ollut siitä lähtien itsenäinen valtio, joka on rikastunut valtavasti kaupankäynnillä. Bruttokansantuote on maailman korkeimpia, infrastruktuuri maailmanluokkaa ja maalla on kokoonsa nähden huomattavan suuret ja kehittyneet asevoimat.
Kävelin metroasemalta majoituspaikkaani jonkinlaisen basaarintapaisen läpi. Koska Singapore on suunnilleen maailman kallein kaupunki, olin varannut kapselihostellin. Se oli pitkälti automatisoitu. Check-inin pystyi tekemään automaatilla ja ovet ja lokerot avautuivat kortin avulla (joskin työntekijä tuli avuliaasti näyttämään, kuinka tämä tehdään).
Laitoin ison reppuni laatikkoon, otin pienemmän mukaan, täytin vesiautomaattini vesipisteellä ja lähdin kävelemään kohti Singaporen tunnetuinta maamerkkiä, Marina Bay Sandsia. Kyseessä on niin sanottu integrated resort, joka tarkoittaa, että laiskojen turistien ei tarvitse poistua kompleksista ollenkaan. Siellä on viiden tähden hotelli, kasino, ostoskeskus ja ties mitä muita huvituksia.
Singaporessa vaikuttaa olevan paljon liikennevaloja. Kuala Lumpurissa tai etenkään Bangkokissa niitä ei ollut läheskään näin paljon. Autojen määrää maassa säädellään tiukasti. Näin ensimmäisen puolen tunnin sisään Lamborghinin, Porschen ja useita AMG-mersuja. Bangkokissa en ole tainnut nähdä koskaan mitään niistä.
Kävelin japanilaisten suorittaman kansanmurhan muistomerkin ohi. Lopulta pääsin haluamaani paikkaan, josta oli hyvä näkymä Marina Bay Sandsin hotellille. Alue oli täysin erilainen kuin mikään muu Aasiassa näkemäni kaupunki. Siellä oli nimittäin rantabulevardi eurooppalaiseen tapaan. Alueella oli paljon turisteja ottamassa valokuvia, mutta tilaa jalankulkijoille oli niin paljon, ettei siellä ollut siltikään ahdasta. Alueelta näki myös liikesektorille, jossa oli valtava määrä pankkikonttoreita pilvenpiirtäjissä. Kaksi ihmistä pyysi minua ottamaan valokuvan itsestään. Suostuin, mutta aloin myös vältellä kävelemistä aivan rannan vieressä.
Menin sitten etsimään ruokaa. Löysin Googlen avulla hyvänsorttisen ravintolan, mutta en koskaan löytänyt sitä. Sen piti olla eräässä ostoskeskuksessa. Kiertelin ostoskeskuksessa ympäriinsä ja löysin hyvin erikoisia kauppoja. Eräässä kaupassa oli esimerkiksi myynnissä pelkkiä jousisoittimia. En ole koskaan ennen nähnyt viulukauppaa tavaratalossa. Lapsia oli paljon.
Yhdessä kaupassa näin liittymiä myytävän kymmenellä äsdollarilla. Turisteilta pyydetttiin viisikymmentä äsdollaria lentokentällä. Pitihän se arvata. Ryövärit! Rosvot! Bassibasuukit! Toki ei ole takeita siitä, että näitä halvempia liittymiä myytäisiin turisteille.
Näin toisen version repustani, Osprey Farpoint 40:n. Olin ollut siinä käsityksessä, että Farpoint 40 olisi ollut sama reppu kuin Farpoint 55 mutta ilman pikkureppua, mutta näin ei ollut. Farpoint 40 vaikutti selkeästi paremmin varustellulta, koska siinä oli ylimääräinen osasto litteille asioille selkäpuolella ja lisäksi ylimääräisiä pullonpitimiä. Tämä oli vähän harmillista. Joka tapauksessa on aika selvää, että täällä on ylipäätään parempi valikoima kuin Bangkokissa.
Palasin sitten takaisin kohti rantabulevardia. Tämä tapahtui kauppakeskuksen alla olevassa tunnelissa. Täällä vaikuttaa olevan aika paljonkin tunneleita. Nousin viimein takaisin maan pinnalle kulttuurikeskuksessa, joka on rakennettu muistuttamaan durianinpuolikkaita. Mikä siinä durianissa näitä kaakkoisaasialaisia kiehtoo? Joka tapauksessa, taiteet vaikuttavat kukoistavan alueella tavalla, jota en ole nähnyt ennen missään muualla Aasiassa.
Kuvasin Marina Bay Sandsia vähän lisää ja tilasin kaksi hampurilaista japanilaisesta hampurilaisravintolasta. Ei voittanut Hesburgeria, mutta sainpahan jotain syödäkseni.
Menin metrolla yhden pysäkinvälin hotellilleni. Nousin maanpinnalle ja aloin kävellä katua pitkin. Sitten näin jotain, joka sai minut melkein nauramaan ääneen: Fika - ruotsalainen ravintola! Ruokalistassa oli pyttipannua ja muita ruotsalaisia perinneannoksia, ja halal-merkki koristi listan yläosaa. Jossain lähellä oli myös ruotsalainen leipomo. Kiintoisaa.