Hostellissa on tavalliseen tapaan monenlaista kuorsaajaa, ja kymmenen ihmistä laittoi herätyskellon tietysti soittamaan eri aikaan. Ensi yönä nukun korvatulppien kanssa, en tiedä missä mielenhäiriössä jätin ne käyttämättä tänä yönä.
Seurauksena heräsin vasta puoliltapäivin ja liikkeelle pääsin vasta reilusti sen jälkeen harmitellen menetettyä aikaa. Ongelma on kuitenkin täällä vähäisempi kuin Thaimaassa. Malesia ja Singapore ovat eri aikavyöhykkeellä, joka tarkoittaa että aurinko laskee vasta 19:30 eli tunnin myöhemmin kuin Thaimaassa.
Hostellissani ei ole aamiaista. Halvan ruuan löytäminen oli yksi päivän suurimmista haasteistani. Ensin suuntasin kuitenkin Marina Bay Sandsin liepeille. Minua kiinnosti, mitä kaikkea alueella olisi ja pääsisikö hotelliin sisään (tai peräti sen katolle), vaikkei olisikaan asiakas.
Matkalla metroasemalle kävelin jälleen hotellin lähellä olevan basaarintapaisen alueen poikki. Siellä oli monenlaisia ravintoloita, turkkilaisia, kreikkalaisia, italialaisia, libanonilaisia ja ties mitä muita. Hintaa kaikella oli kymmeniä äsdollareita, joten en ostanut mitään.
Menin metrolla asemalle hotellin kellariin. Päädyin ökykauppakeskukseen, joka niin naurettavan överi, että jopa ICONSIAM vaikutti sen rinnalla köyhälistön kirpputorilla. Myynnissä oli satojen äsdollarien ruoka-annoksia, naurettavan kalliita kahvipaketteja ja neljäntoista tuhannen äsdollarin esittelykassakaappi rannekelloille näin muutamia esineitä mainitakseni. Kävelin ympäriinsä, kunnes päädyin Apple Storeen. Se oli erikoisesti rakennettu jonkinlaiseen käytävään. Kävelin käytävän läpi ja nousin liukuportaat ylös. Huomasin olevani isossa lasikuulassa, jossa oli Apple Storen toinen kerros.
Palasin vähän takaisinpäin ja menin ostoskeskuksen ovista ulos. Huomasin jälleen olevani rantabulevardilla, tällä kertaa kuitenkin lahden toisella puolella. Tai eihän tämä mikään lahti ole vaan joki, joka virtaa Singaporen keskellä olevasta tekojärvestä, mutta jorpakko mikä jorpakko.
Näin applekaupan ulkopuolelta, ja se oli kuin vetten päälle asennettu marmorikuula. Tämä on selvästi maailmanhistorian überein Apple Store, nyt voin kuolla rauhassa.
Istuuduin lootusaltaan reunalle googlaamaan. Ostin lipun Marina Bay Sandsin katolle. Liittymällä kanta-asiakasohjelmaan se maksoi alle kaksikymmentä äsdollaria! Toivoin olevani joskus riittävän rikas, jotta voisin oikeasti hyödyntää kanta-asiakasohjelmaa käymällä kyseisessä hotellissa. Liput olivat melkein loppuunmyytyjä, mutta puolen tunnin päähän kello viideksitoista oli mahdollista ostaa yksi.
Kävelin ympäriinsä vähän lisää ja löysin hienon sillan. Sitten aloin etsiä sisäänkäyntiä hotellille ja löysin sen yllättävän vaivatta. Google Maps ei tosin saa tästä kiitosta, ko. sovellus ei tuntunut tietävän suunnilleenkaan missä sisäänkäynti oli. Pääsin lipputarkistuksen läpi katolle kohtalaisen vaivatta.
Ja mikä katto se olikaan. Suurin osa katosta oli varattu hotellin asiakkaille, mutta täältä näki erittäin hyvin niin pankkien pilvenpiirtäjät, Apple Storen kuin rantabulevarditkin, kulttuurikeskuksesta puhumattakaan. Ja herra siunaa ja varjele, mikä merinäköala! Toiselta puolelta näköalatasannetta näki helposti Indonesiaan asti, ja satoja rahtilaivoja ja öljytankkereita oli parkissa aivan rannikon edustalla.
Koin puolipilvisen sään vähän harmilliseksi, mutta minulla ei ollut suurempaa kiirettä mihinkään joten päätin odottaa auringon tulemista esiin pilvien takaa. Näin myös tapahtui ja räpsyttelin katolta kuvia tunnin verran. Otin kuvia myös muista ihmisistä heidän sitä pyytäessään (tapahtui kolme tai neljä kertaa).
Katolla oli matkamuistomyymälä, jossa myytiin ylihintaisia kangaskasseja ja kahvila, josta sai ostaa juomia ja jostain syystä popcorneja. Katolla oli työntekijä lakaisemassa lattialta karanneita popcorneja.
Kukaan ei vahtinut, kauanko vierailija katolla vietti. Olisin varmaan voinut olla siellä auringonlaskuun asti. Päätin, että voisin hyvin tehdä näin ensi kerralla.
Laskeuduin alas ja menin metroasemalle aikomuksenani syödä jotain. Jossain. Googlella löysin saksalaisen ravintolan jonka piti olla halpa ja menin sen lähelle metrolla. Se ei ollutkaan suoranaisesti ravintola, vaan pubi. Sain pitkällisen odottelun jälkeen palvelua, ja tilasin kolmenkymmenen äsdollarin makkaralautasen komplett mitt sauerkraut und kartoffel. Söin sen (okei, kaikkea sauerkrauttia en saanut alas), ja tulin annoksesta täyteen joka oli positiivista. Halvaksi sitä ei voinut kuitenkaan sanoa.
Päätin ystäväni vinkistä suunnata takaisin suunilleen sinne mistä olin tullutkin, eli Marina Bay Sandsin taakse. Siellä oli Gardens by the Bay, jossa oli vissiin jotain kiinostavia kasveja tai jotain. Menin sinne metrolla.
Nousin maanpinnalle lähellä merenrantaa. Paikalla oli suuria nurmikkoisia puistoalueita ja paljon singaporelaisia lennättämässä leijaa. Kiintoisaa. Tämä vaikuttaa olevan täällä yleistä ajanvietettä. Tuuli oli navakka, ja leijat lensivät hyvin. Kävelin ympäriinsä padolle, joka erotti joen merestä. Siellä ilmeisesti tuotettiin suuri osa Singaporen juomavedestä. Siellä oli paljon kävelijöitä ja myös pyöräilijöitä.
On huomiota herättävää, kuinka paljon lapsia täällä on. Kaikkialla ympärilläni oli iloisia lapsiperheitä leijoineen samalla kun kaikki alueen kyltit puhuivat vihreydestä ja kestävästä kehityksestä, sähkö tehtiin aurinkopaneeleilla ja horisontissa siinsivät järjettömän upeat ja kalliit rakennukset. Rahaa tulee maahan ovista ja ikkunoista, ja tämä alue oli aiemmin merenpohjaa kunnes se kuivattiin puistoksi. On tämä merkillisen utopistinen paikka. En tosin ole kolunnut kuin yhden Singaporen kolkan, mutta toistaiseksi en ole nähnyt viitteitä niistä kahdesta todellisuudesta, joissa vaikkapa thaimaalaiset ja malesialaiset elävät.
Jatkoin kävelyä kohti pohjoista, Marina Bay Sandsia. Pohdin, miten tämä maa pysyy ylipäätään pystyssä saatikka on yksi maailman vauraimmista. Lähtökohtaisesti yleiseellä tasolla samanlaisuus, kuten samankaltainen ulkonäkö, uskomukset, tavat, kieli ja muut sellaiset asiat vetävät ihmisiä puoleensa ja luovat yhtenäisyyttä. Vastaavasti erilaiset uskomukset, tavat, kieli ja käytännöt ovat omiaan luomaan hajaannusta ja ilmapiiriä, jossa ihmiset jakautuvat meihin ja heihin ja yhteistyö on vaikeaa. Singapore on ehkä maailman monikulttuurisin maa ja virallisia kieliäkin on neljä uskonnoista puhumattakaan. Kenties syynä jokseenkin harmoniseen yhteiseloon tällä pikkusaarella on se, että heille on kehittynyt vahva yhteinen singaporelainen identiteetti? Kävisi myös järkeen, että japanilaisten kansanmurhatoimien jälkeen maa oli hyvin yhtenäinen ja yhtenäisyyden perintö on jatkunut tähän päivään asti. Tai mistäpä minä mitään tiedän, olen ollut täällä kaksi päivää.
Aloin olla suoranaisessa viidakossa. Ympärilläni oli valtavasti kasvi-istutuksia. Tiellä käveli paljon porukkaa, ja kyltti käski varomaan saukkoja. Katoksen alla oli kaktuksia.
Kävelin syvemmälle alueelle paikkaan, jossa oli ns. superpuita, isoja vähän puun muotoisia tötterörakennelmia jotka oli päällystetty kasveilla. Niitä ilmeisesti oikeasti käytettiinkin johonkin, ne eivät siis olleet pelkkiä koristeita. Utopian tunne vahvistui entisestään, kun luin miten Singaporen hallinto haluaa panostaa maan puutarhaistamiseen viihtyvyyden lisäämiseksi.
Kävelin ympäriinsä varmaan useita tunteja. Koko paikka muistutti minua Islannista. Islantiin meneminen on aina vähän kuin menisit toiselle planeetalle, se poikkeaa niin paljon kaikesta muusta mitä on elämänsä aikana nähnyt. Tämä alue oli samankaltainen. Parhaiten sitä kuvailisi ehkä sanomalla, että paikka muistutti jotakin sellaista tilannetta, jossa pitäisi perustaa kaupunki paikkaan, jossa ei ole alunperin mitään ja käytettävissä on rajoittamaton budjetti, kaikki alan asiantuntijat ja kaikki tieto, mitä ihmiskunnalla on. Se on todella hämmästyttävää.
Ehkä tämä on jonkinlainen kulissi, jonka tarkoitus on saada turistit unohtamaan kaapeissa olevat luurangot. Jos on, niin se toimi.
Lopulta kävelin metroasemalle, ja matkustin ostoskeskukseen etsimään retkeilytarvikkeita. En aikonut ostaa mitään, vaan tarkoituksenani oli lähinnä selvittää mitä tarvikkeita tässä maassa on saatavilla.