Käytin korvatulppia ja sain nukuttua paremmin. Käytin näköjään aika paljon aikaa kuvien editointiin, enkä lähtenyt liikkeelle kuin vasta puolenpäivän jälkeen. Luin myös Singaporen käyttämistä rangaistusmuodoista. Pahimmista rikoksista hirtetään aamunkoitteessa, kuten jo tiesimmekin. Hieman lievemmistä voi joutua kepitettäväksi persuuksille rottinkipalmukepillä. Rangaistus voidaan antaa vain miehille. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta se on kuulemma erittäin kivuliasta ja aiheuttaa pysyvät arvet. Myös kouluissa ja kotona on kuulemma tapana huitoa lapsia kepillä, mutta ei yhtä isolla kepillä eikä yhtä voimakkaasti. For the record, en usko tämän olevan toimivaa kasvatusta. Paikalliset ilmeisesti ovat kuolemanrangaistuksiin ihan tyytyväisiä, mitäpä sitä toimivaa järjestelmää muuttamaan. Singaporessa on vain vähän rikollisuutta.
Sitten päivän ohjelmaan. Suuntasin aivan ensiksi Fort Canningiin. Olin kävellyt lähelle tätä entistä linnoitusta, nykyistä puistoa edellisenä iltana etsiessäni retkeilytarvikkeita. Tiesin siis, että siellä oli ns. hawkereita myymässä ruokaa. Ne olivat pieniä kioskeja, joista sai annoksen viidellä äsdollarilla. Jos siis haluaa syödä kuten paikallinen, tapahtuu se tämmöisissä paikoissa.
Söin kiintoisan ja ihan ookoolaatuisen fuusioannoksen kanaa, riisiä ja currya joka minulle ojennettiin kioskista vain sekuntien odottelun jälkeen. Siinä oli myös keitettyä kaalia.
Syötyäni ostin juoma-automaatista vesipullon kahdella äsdollarilla ja kiipesin Fort Canningiin. Siellä oli paljon paikallisia viettämässä vapaapäivää. Taivas oli melko synkkä. Alueella oli ilmeisesti ainakin museoita (Britannian komentokeskus sijaitsi täällä toisen maailmansodan aikana) ja esimerkiksi vanha Singaporen sataman majakka. Portaissa oli komeasti koristellut puukaiteet.
En jäänyt kuitenkaan katselemaan maisemia kovin tarkasti. Kävelin linnoituskukkulan yli ja menin sitten metroon. Suuntasin Singaporen kasvitieteelliseen puutarhaan, joka on niin vanha, iso ja merkittävä, että se on Unescon maailmanperintökohde.
Noustessani metrosta maan päälle havahduin siihen, että ilma oli kosteaa. Siis vielä kosteampaa kuin tavanomaisesti. Havaitsin, että täällä oli satanut.
Kävelin alueella tunteja. Vesilammikossa uiskenteli jo Thaimaasta tuttu hia sekä kilpikonnia ja patoputkimoottorisatiaiset metelöivät pusikoissa. Täälläkin oli paljon paikallisia istuskelemassa nurmikoilla.
Menin hetken mielijohteesta orkideatarhaan viidentoista äsdollarin pääsymaksua vastaan. Paljon oli orkideoita. Erittäin paljon. Myös monenlaisia mehikasveja oli. Alue oli todella suuri. Oli myös ilmastoitu kasvihuone, jossa oli vielä lisää orkideoita. Aivan käsittämätöntä. Ajoittaisia sadekuuroja ilmeni, mutta minulla oli sateenvarjoni mukana.
Poistuttuani orkideatarhasta jatkoin matkaani kasvitieteellisen puutarhan läpi. Siellä oli kivasti trooppinen sademetsä. Singaporessa on yllättävänkin paljon trooppista sademetsää. Luulin aiemmin koko valtion olevan käytännössä sataprosenttista kaupunkia. Kävelin sademetsän läpi. Matkalla oli paljon puita ja muutamia kuvia eläimistä, joita olin nähnyt aiemmin Thaimaassa, mutta joille en ollut aiemmin tiennyt nimiä.
Pohdin, mitä tehdä seuraavaksi. Huonon sään takia mihinkään ulkoilma-aktiviteetteihin ei oikein viitsinyt ryhtyä. Päätin suunnata metrolla takaisin lentokentälle katomaan siellä sijaitsevaa munanmuotoista erittäin överiä kauppakeskusta, joka oli aina auki. Se on tunnettu muun muassa sisäpuutarhastaan, jonka keskellä on valtava vesiputous.
Näin tapahtui. Löysin tieni kauppakeskukseen ja se, kuten myös Marina Bay Sands sitä ennen jättivät helposti ICONSIAMin varjoonsa eikä vähiten siksi, että ICONSIAMissa kasvit ovat muovia. Jotenkin täällä tunnutaan oikeasti välittävän siitä, että rakennukset ovat oikeasti ympäristöystävällisiä ja kasvit ihan oikeasti oikeita ja puutarhat oikeasti kauniita. Monessa muussa paikassa nämä asiat eivät oikeasti kiinnosta, joten turvaudutaan imitointiin ja halvimpiin ratkaisuihin. Taas tuli aika utopistinen fiilis.
Kauppakeskus oli, harvinaista kyllä, helposti navigoitava. Sen kun kävelet eteenpäin, tulet lopulta samaan paikkaan josta lähdit. Hyvää ja yksinkertaista suunnittelua. Vesiputous upeine puutarhoineen oli keskellä. Siellä oli muun muassa valtava Apple Store ja Pokémon-kauppa.
Ostin taiwanilaisesta voileipäravintolasta club sandwichin. Hinnat olivat oikeastaan aika kohtuullisia maan yleiseen hintatasoon verrattuna. Heti tämän jälkeen myyjä laittoi kirjaimellisesti lapun luukulle, ja lapussa luki myymälän olevan suljettu. Kas vain, kello olikin jo yhdeksän illalla. Muutkin myymälät alkoivat sulkea oviaan, joka oli minusta vähän erikoista. Keskustan Burger King palvelee puoleenyöhön, mutta täällä hampurilaisbaarikin sulkee jo yhdeksältä vaikka ollaan sentään lentokentällä.
Sain club sandwichini ja se oli erinomainen. Olisin ehkä halunnut tilata toisen, mutta eihän se enää onnistunut. Lähdin hotellia kohti.
Keksin oikeastaan vain yhden seikan, joka tässä maassa minua korpeaa ja joka vaikuttaisi jokapäiväiseen elämääni jos täällä asuisin. On kuvaavaa, että osaan malaijiksi vain kaksi ilmaisua: selamat datang eli tervetuloa ja dilarang eli kielletty. Täällä aika lailla kaikki tuntuu olevan dilarang, jonka vuoksi olen sanan oppinut. Joka paikassa on kieltokylttejä. Älä mene sinne, älä tule tänne, älä syö metrossa, älä polta sähkötupakkaa, älä puhu kovaa, älä sitä ja älä tätä tai tuomitsemme persuuksesi kepitettäväksi aamunkoitteessa. Joka puolella on myös valvontakameroita, joilla kieltoja valvotaan. Laskin huvikseni yhdellä metroasemalla, montako valvontakameraa näin riippumassa katosta siinä kohdassa, jossa satuin sillä hetkellä seisomaan. Vastaus oli kolmekymmentäyksi. Kolmekymmentäyksi valvontakameraa nähtävissä siitä pisteestä, jossa seisoin. Pelkkä holhoamisen määrä herättää minussa pientä kapinamielialaa.
Joka tapauksessa, Singapore on maailman ihme, jossa riittäisi tarkasteltavaa todennäköisesti viikoiksi. Minun täytyy kuitenkin nostaa kuvaannollista kytkintä jo huomenna.