Kohti ekvaattoria... ja sen yli

maanantaina 20. maaliskuuta 2023

Päätin illalla ennen nukkumaanmenoa laittaa herätyksen kahdeksaksi ja mennä sitten taksilla lentokentälle. Metropysäkille kävelee vartissa, mutta sitten olisi pitänyt vielä ostaa uusi lippu (matkakorttini oli juuri vanhentunut), odottaa metroa, istua 40 minuuttia metrossa, vaihtaa, odottaa lentokenttäbussia jossa voi mennä vartti ja istua bussissa kymmenen minuuttia terminaali neloseen. Arvioin matka-ajaksi seitsemänkymmentäviisi minuuttia. Menemällä suoraan taksilla terminaali neloseen matkaan kuluisi alle kaksikymmentä minuuttia. Grab (joka tuntuu toimivan kivasti joka paikassa) antoi hinnaksi vain kahdeksantoista äsdollaria.

Heräsin neljältä ja jouduin pukeutumaan ja käymään vessassa. Vähäinen ripuli on vaivannut Kuala Lumpurista asti. Syynä on varmaankin alueen erilainen bakteerikanta.

Huonosti nukutun yön jälkeen kirjauduin hostellista ulos, laitoin kapsäkkini kasaan ja nousin ylös. En välttämättä siinä järjestyksessä. Grab-taksin hinta oli noussut kysynnän ja tarjonnan lakien myötä kahteenkymmeneenviiteen äsdollariin.

Tilasin taksin ja ajoimme puiden ja köynnösten ympäröimää moottoritietä pitkin nelosterminaaliin. Matkassa kesti jopa alle kaksikymmentä minuutta. Mukavia nämä pikkuvaltiot, kaikki on lähellä.

Passintarkastajien tehtävän hoitivat jälleen automaattiset portit. Sitten menin turvatarkastukseen, joka oli jokseenkin hämmentävä kokemus. Kengät piti ottaa pois. Läppäriä tai nesteitä ei tarvinnut kuitenkaan ottaa pois laukusta eikä vyötä tai kelloa poistaa. Yritin antaa passini koteloineen turvatarkastettavaksi, mutta minun käskettiin pitää se. Sitten kun menin metallinpaljastimesta läpi, minua pyydettiin viemään se läpivalaistavaksi. Läpivalaisijaturvatarkastaja ei sulattanut ratkaisua tarjotessani passia hänelle uudelleen, vaan meni valittamaan metallinpaljastinturvatarkastajalle. Otin oma-aloitteisesti passin pois kotelosta ja annoin pelkän kotelon turvatarkastettavaksi pitäen passin itselläni. Sitten menin taas metallinpaljastimen läpi ja poistin taskuistani vielä kynän, kv-ajokortin, hengityssuojaimen, jonka tarkoitusta turvatarkastaja tiedusteli ja kellon.

Pääsin lopulta väljemmille vesille. Etsin oikean portin. Se oli melko lähellä. Sitten menin hetken mielijohteesta etsimään ruokaa. Terminaalissa oli melko isokin ruokala, joka oli vieläpä todella halpa. En olisi koskaan uskonut näkeväni halpaa lentokenttäruokalaa, mutta nyt on sekin ihme koettu. Petronas-tornitkaan eivät ole tämän ihmeen rinnalla mitään.

Siellä oli monenlaisia ruokavaihtoehtoja. Ostin kahdeksalla ja puolella äsdollarilla annoksen paistettua riisiä ja pippurisen porsaanleikkeen. Annos oli varsin herkullinen ja ennen kaikkea todella iso.

Havaitsin, että lähtö lähestyi uhkaavasti. Täytin vesipulloni tarkoitukseen suunnitellusta hanasta ja menin lähtöportille. Laitoin 1.74 kiloa (tarkasti mitattu vaa’alla) painavan matkatakkini päälle ja valmistauduin muutenkin koneeseen nousuun. Matkatavaroita ei taaskaan punnittu, mutta parempi vara veneessä kuin lisälasku pivossa vai kuinkas se meni. Lähtöportti oli osin automatisoitu.

Rullaati rullaati rullaa. Kone rullaili ympäri Changin kenttää kaksikymmentä minuuttia. Nousimme sitten ilmaan ja näin ikkunastani Malesian rannikon, Changin kentän giganttisen laajennustyömaan ja tekosaaret, joita Singapore rakentelee Malesian suunnattomaksi harmiksi ympäriinsä saadakseen kansalaisilleen lisää lebensraumia.

Eli siis: terrrrrrvetuloa mukaan matkalle Indonesiaan! Valtauskonto islam, rahayksikkö en muista mikä, asukasluku kolmestaa miljoonaa tahi niille main.

Kone ylitti päiväntasaajan ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni eteläisellä pallonpuoliskolla.

Laskeuduimme Denpasarin kentälle. Bali on tunnettu turistirysä eli varmaan inhoaisin sitä, mutta täytyyhän sitä edes sen verran kunnioittaa, että tutustuu siihen kunnolla.

Kävin ensin vessassa. Vessapaperia ei ollut, ainoastaan käsisuihku. Tämä on hyvin thaimaalaista, ei mitään uutta siis.

Sitten suuntasin maahanmuuttopisteelle. Kaikilta turisteilta vaadittiin noin 35€ maksua viisumista. Turistirysärahastus alkoi ennen kuin olin edes päässyt maahan! O tempora, o mores. Maksoin viisumihakemuksen hampaitani kirskutellen, jonka jälkeen virkailija käsitteli sen ja sain passiini leiman, jolla maassa saisi oleskella korkeintaan 30 päivää.

Päästyäni tästä hässäkästä piti vielä täyttää tulliselvityslappu. Sen pystyi onneksi tekemään internetissä. Eipä ole tämmöistäkään tarvinnut aiemmin täyttää.

Päästyäni tullista eteenpäin edessä oli runsaasti varsin aggressiivisia, mutta virallisia rahanvaihtajia, pankkeja ja SIM-korttikauppiaita. Tätä seurasi vieläkin aggressiivisempi lauma taksikuskeja. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Rahanvaihtajilla oli kaikilla sama kurssi. Nostin pankkiautomaatista kaksi ja puoli miljoonaa rupiaa. Yksi euro on noin kuusitoistatuhatta rupiaa. Googlasin lentokenttäwifin avulla Indonesian parhaan teleoperaattorin ja ostin siltä halvimman SIM-kortin. Se maksoi kaksisataaviisikymmentätuhatta rupiaa (kaikilla tarjokkailla sama hinta) ja sillä pystyi käyttämään internetiä 18 gigatavun edestä.

Satoja taksikuskeja oli odottamassa turisteja omassa karsinassaan nimilaput kädessä. Varmaan tusina vapaana olevaa taksikuskeja tuli pitämään minulle myyntipuheita ja käveli perässäni, enkä tiennyt pitäisikö minun itkeä vai nauraa. Meno oli kuin jossain turkkilaisessa basaarissa. Ei sillä, että olisin koskaan käynyt turkkilaisessa basaarissa. Päätin tehdä Chiang Mait ja yksinkertaisesti kävellä eteenpäin, kunnes olisin lentokenttäalueen ulkopuolella ja voisin tilata taksin Grabilla ilman lentokenttälisää. Matkani maksaisi Grabilla lentoasemalta hotellilleni 514000 rupiaa.

Kohtasin matkalla lisää taksikuskeja. Yksi olisi suostunut ajamaan kohteeseeni moottoripyörällä kolmellasadallatuhannella, ja väitti auton maksavan seitsemänsataatuhatta. Matka kestäisi kuitenkin yli tunnin, enkä haluaisi tästä syystä mennä moottoripyörällä. Lisäksi reppuni painoi yhä sen kymmenen kiloa. Vastalauseistani huolimatta kaveri seurasi perässä varmaan viisi minuuttia ja laski hinnankin lopulta sataanviiteenkymmeneentuhanteen rupiaan. En suostunut siltikään, vaan jätin kauppamiehen suurilta osin huomiotta.

Tulin sitten lähes lentokentän laidalle. En kuitenkaan keksinyt, mistä pääsisi ulos. Täällä ei ole selkeästi varauduttu siihen, että ihmiset kävelevät kentälle tai sieltä pois. Yllätys.

Luovutin, kun eräs taksikuski katsoi matkani Grab-hinnan ja tarjosi minulle taksikyytiä samaan hintaan. Suostuin. Hänen myyntitaktiikkansa oli ainakin rehellinen, jollei muuta. Hintaa neljänkymmenen kilometrin matkalle tuli vain vähän yli 30€ eli ei ollut kovin kallista. Siitäkin olisi voinut varmaan tinkiä puolet pois.

Kuskilla oli suuri musta auto, jolla ajelimme sitten kohti Ubudin kaupunkia. Istuin etupenkillä katselemassa maisemia. Kuski kysyi, onko tämä ensimmäinen kertani Balilla. Sanoin että on, en sanonut että luultavasti myös viimeinen. Huomautin hänelle, että hänellä oli otsassaan riisinjyvä. Hän sanoi sen kuuluvan asiaan, se on hindulainen onnea tuova tapa. Hävetti hieman, mutta kuski ei ollut millänsäkään.

Luin matkalla Indonesian historiaa. Koska maan ilmasto on niin hyvä, täällä on ollut ihmisiä aina, jo ennen kuin ihmiset olivat ihmisiä (Homo erectus). Saaria on noin kahdeksantoistatuhatta, joista kuusi tuhatta on asuttuja. Suomessa tosin on yli kaksisataatuhatta saarta, eli saarten määrä ei kerro paljon mitään. Maa oli pitkään intian vaikutuspiirissä, joka selitti hindulaisuuden leviämisen alueelle jo tuhansia vuosia sitten. Vuosituhansien kuluessa alueella nousi ja tuhoutui erilaisia kuningaskuntia. Arabialaiset kauppiaat levittivät tullessaan islamin saaristoon, joskin se sai paikoin vähän erikoisia muotoja sekoittuessaan paikallisten perinteiden kanssa. Alueella viljeltiin kultaakin kalliimpia mausteita kuten mausteneilikkaa ja muskottipähkinää, joita eurooppalaiset himoitsivat. Portugali yritti saada alueen hallintaansa, mutta epäonnistui kohdatessaan vastarintaa. Hollantilaiset kuitenkin onnistuivat saamaan alueen jonkinmoiseen kontrolliin ja pitivät sen hallinnassaan noin neljäsataa vuotta sortaen samalla alkuperäisväestöä ja pumpaten resursseja ulos maasta minkä ehtivät.

Hollantilaisten aika kesti 1600-luvun alusta toiseen maailmansotaan asti. Hollannilla ei ollut mitään toivoa japanilaisia vastaan, jotka valloittivat saaret nopeasti sortaen samalla paikallisväestöä vielä vähän lisää. Sota loppui Japanin antautumiseen. Hollanti halusi sodan jälkeen tietysti siirtomaansa takaisin, mutta sen sijaan he huomasivat lukevansa Indonesian johtajien allekirjoittamaa itsenäisyysjulistusta vain kaksi päivää Japanin antautumisen jälkeen. Hollanti ei luovuttanut. Sen armeijasta oli jäljellä vain rippeet, ja se pyysi länsiliittoutuneita pitämään maata hallinnassaan puolestaan. Liittoutuneet suostuivat, mutta eivät olleet kovin onnistuneita. Nyt kun indonesialaiset olivat saaneet kuulla itsenäisyysjulistuksesta, olivat he valmiita taistelemaan itsenäisyyden puolesta. Indonesian vallankumouksessa kuoli kymmeniätuhansia ihmisiä, lähinnä indonesialaisia. Liittoutuneet tai armeijansa uudelleenrakentaneet hollantilaiset eivät koskaan saaneet saaria täysin hallintaansa, vaikka pysyivät vallan kahvassa kaupungeissa. Lopulta jatkuva kapinointi johti siihen, että YK puuttui asiaan ja totesi, että mitä jos antaisitte niiden indonesialaisten olla itsenäisiä jos niin haluavat. Hollanti ei suostunut, vaan jatkoi sotimista ja lopetti vasta, kun Yhdysvallat uhkasi lopettaa Marshall-avun Hollannille. Indonesia sai tunnustuksen itsenäisyydelleen Hollannilta 1949.

Biodiversiteettitaso on Indonesiassa korkeampi kuin missään muualla maailmassa Brasiliaa lukuunottamatta.

Matkalla ei näkynyt yhtään moskeijaa, mutta buddhlaisia ja hindulaisia patsaita ja muuta kuvastoa kyllä. Tämä oli minusta erikoista. Voisiko olla, että Bali on pääasiassa hindulainen, vaikka muu maa onkin muslimienemmistöinen? Googlasin, ja asia oli juuri näin. Lisäksi kiintoisan yksityiskohtana maassa on ilmeisesti virallisesti uskonnonvapaus, mutta vuonna 1952 vallassa olleet islamistit muotoilivat lain niin, että uskonnon täytyy olla monoteistinen, sillä tulee olla profeetta, uskonnollinen laki ja virallinen pyhä kirja. Toisin sanoen olet vapaa kannattamaan mitä tahansa uskontoa, kunhan se on islam. Balilaiset julistettiin käytännössä pakanoiksi. Hindulaisuus on kuitenkin siitä kätevä uskonto, että se on melko joustava. Balilaiset keksivät sitten, kuinka uskonnosta tehtiin ainakin paperilla virallisesti yksijumalainen ja muutkin reunaehdot täytettiin. Uskonnosta tuli virallinen Indonesia uskonto, ja palvonta jatkui saarella entiseen malliin.

Kuten Malesiassa, osassa maata on voimassa sharia-laki ja viimeaikaiset lainsäädännön muutokset ovat viemässä koko maata samaan suuntaan. Hyvä, että tulee käytyä tässä vaiheessa ennen kuin maa muuttuu lopullisesti teokratiaksi. Reddit onkin näköjään blokattu, samoin kuin Steam.

Saavuimme perille Ubudiin. Mopoja on täällä liikenteessä autoihin suhteutettuna vielä enemmän kuin Thaimaassa. Liikennesääntöjä ei vaikuta olevan senkään vertaa ja tiet tuntuvat vielä kapeammilta. Minua haittasi kaupungin ahtaus. Talot olivat kaikki kaksikerroksisia ja melko lähellä toisiaan, eikä missään vaikuttanut olevan yhtään aukeaa tai muuta avointa tilaa. Jalkakäytävät olivat yhtä pieniä kuin Bangkokissakin. Moni taloista tai talojen pihojen muureista vaikutti hyvin vanhoilta, ja niissä oli hindutemppelityyppisiä kaiverruksia. Hotellin emäntä vaikutti sentään varsin sydämelliseltä. Täällä olisi kuulemma parin päivän päästä hindulainen uusivuosi. Ahaa, sellainenkin on. Voimme lisätä sen listaan aiemmin tuntemistamme uusista vuosista.

Lähdin kiertelemään kaupunkia. Lähellä oli ilmeisesti useita temppeleitä. Kokemus ei ollut miellyttävä. Suuri(n) osa vastaantulijoista oli länsimaalaisia, joka toisessa talossa oli länsimaalaisille suunnattu ravintola tai rahanvaihtopiste ja joka suunnasta tyrkytettiin takseja, lippuja tanssinäytöksiin temppeleissä, ravintolaa tai jotain muuta. Liikennettä oli pääkadulla paljon ja jalkakäytävät hyvin ahtaita. Eräässä kyltissä yritettiin kieltää Grab-kuskit. Oikeastaan ainoa kiinnostava asia olivat muinaiset temppelit, joista joissakin soitettiin musiikkia ja paikalla oli myös hindulaisia jossakin seremoniassa. Osa naisista kantoi päänsä päällä astioita.

Vaikuttaisi siltä, että vallan pidän hindulaisista temppeleistä. Musiikki on hyvää ja myös suitsukkeista pidän. Lisäksi sammalpeite tuhansia vuosia vanhojen kivipatsaiden päällä luo melkoista Indiana Jones -tunnelmaa. Se onkin ollut toistaiseksi paikan ainoa positiivinen puoli sen ohella, että mikään ei maksa mitään. Hotellini kustantaa vain yksitoista euroa yöltä.

Tilasin illalla Grabilla ruoka-annoksen. Se oli jokseenkin keskinkertaista, mutta halpaa ja mukana tullut jäätee oli aika hyvää. Katselin myös paikan nähtävyyksiä Google Mapsista. Läheisen tulivuoren laelle voisi yrittää kiivetä, mutta useat turistit olivat antaneet paikalle yhden tähden arvion. He varoittivat, että siellä oli jonkinlainen paikallisten muodostama jengi, joka yritti kiristää kaikkia palkkaamaan oppaan vuoren huipulle ja heittäytyi suorastaan vastenmieliseksi, jos tähän ei suostunut. Sana “mafia” mainittiin, ja siltä tämä meno on kyllä täällä vähän tuntunutkin.

Ulkoa alkoi kuulua äänekästä soittoa. Ding ding dingdingding ding ding dingdingding ding dingdingding ding ding dingdingding ding dingding ding ding dingdingding ding dingding ding ding dingdingding ding dingdingding ding ding dingdingding… jonkinlainen hindulainen seremonia, johon kaiketi liittyi jokin tanssiesitys. En pannut sinänsä pahakseni, vaikka soitto kesti pari tuntia.

Huoneessani ei ole ilmastointia, mutta minua se ei haittaa. Tuuletin riittää hyvin.