Heräsin yllättävän aikaisin, kahdeksan jäljissä ennen herätyskelloa. Syynä tähän oli varmaankin se, että huoneeseeni pääsi verhojen läpi melko paljon valoa. Tämä ei minua haitannut, se tarkoitti, että minulla olisi kerrankin koko päivä aikaa tehdä asioita. Tämä oli erityisen tärkeää siksi, että huomenna on juhlapäivä jolloin kaikki on kuulemma kielletty ja mihinkään ei saa mennä. Kaikki paikat ovat kiinni ja ainoa sallittu asia on istua kotona ja harjoittaa hartautta. Koskee kaikkia. Yksi lepopäivä ilman ohjelmaa voi kyllä olla ihan jees. Johan tässä on tullutkin ravattua.
Tapasin aamulla hotellinpitäjärouvan, joka taikoi minulle välittömästi banaanipannukakkuja aamiaiseksi vaivaiseen kahdenkymmenentuhannen rupian hintaan. Hän lupasi myös pesettää likaiset vaatteeni.
Söin aamiaiseni ja päätin sitten lähteä läheiseen apinametsään. Menin Saraswatin temppelin kautta. Sinne menijöiltä oli eilen vaadittu pääsylippua, mutta onneksi ei tänään.
Alueella oli jokseenkin paljon turisteja. Välittömästi temppelin ulkopuolelle oli rakennettu myös Starbucks, joka latisti tunnelmaa. Temppelin sisälle olisi asiaa vain hindulaisissa rukousvaatteissa. Sain kärsivällisellä odottelulla pari lähes turistitonta valokuvaa.
Kävelin apinametsään ostaen matkalla jäätelön ja yritin löytää samalla metsän sisäänkäynnin. Onnistuin lopulta. Siellä oli tietysti ensimmäisenä lipunmyyntipiste ja rahastaja. Ostin lipun ja kävelin sisään.
Alueella oli samanlaisia pitkähäntämakakeja joita olin nähnyt Malesiassa, mutta hieman isompia. Lisäksi miljöö oli hienompi, sammaleinen sademetsä muinaisine hindulaisine temppeleineen on toria hienompi makakintarkkailuympäristö. Apinain ruokinta oli tietysti ehdottomasti kielletty. Turisteja oli tuhottomasti, mikä madalsi mielialaani. Olin myös jostain syystä väsynyt, mutta seuraava päivä olisi ainakin lepopäivä.
Juuri kun olin lähdössä, kössi makaki erään turistin karkkipatukan ja kiipesi vikkelästi fiikuksen latvaan sitä syömään. Paikalla ollut metsänvartija yritti ampua apinaa ritsalla, mutta en tiennyt tarkalleen miksi. Oli vähän vaikea uskoa, että apina pudottaisi aarteensa vain, jos sitä ampuu ritsalla.
Tilasin Grabilla moottoripyörätaksin. Olin päättänyt suunnilleen tikkaa heittämällä mennä seuraavaksi Tegallalangin riisiviljelmälle, jolla oli paljon tähtiä Googlessa. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Grab löysi kuskin ja sitten vielä hieman kauemmin ennen kuin kuski saapui paikalle.
Thaimaasta poiketen täällä ajetaan kypärä päässä. Grab-kuskeilla on myös ilmeisesti velvollisuus tarjota matkustajalle sellainen.
Matkassa kului aikaa noin kolmekymmentä minuuttia ja hintaa tuli noin 2,25€. Olisin voinut myös vuokrata pyörän, mutta täällä liikenteessä tehdään kulkuvälineillä niin ihmeellisiä liikkeitä, että katsoin viisaammaksi vain mennä moottoripyörätaksilla. Ei se mitään vaikuttanut maksavankaan. Hondan istuin vain oli harvinaisen epämukava.
Pääsin kartan näyttämään paikkaan ja haahuilin vähän aikaa ympäriinsä etsien sisäänkäyntiä. Sitten eräs mies lähestyi minua myyntimiehen elkein, myi minulle virallisen näköisen lipun riisiviljelmille ja saattoi sitten oikeasta ovesta sisään. En ollut tosin vakuuttunut siitä, että mitään lippua oikeasti edes tarvittiin, vaan epäilin että kaveri oli keksinyt asian omasta päästään. Hän löysi minut vähän liian helposti ja oli hiukan turhan avulias. “Lipun” hinta oli tosin alle 2€.
Riisiviljelmän tällä laidalla oli runsaasti ravitsemusliikkeitä. Laskeuduin rinnettä alemmas viljelmille. Maisema ei ollut kovin hyvä, turisteja oli paljon ja joka kulmaus oli täynnä turisteille suunnattua viihdettä, oli köysirataa ja keinua ja ties mitä.
Päädyin seuraavan rahastajan luo, joka pyysi kymppitonnin (70 eurosenttiä) lahjoitusta, jotta pääsisin maiseman ihailun lisäksi kävelemään riisipelloilla. Nämä ovat kaiketi oikeasti vähän virallisempaa porukkaa, joskin tämänkin maksun maksamisen voisi ilmeisesti hyvillä reittivalinnoilla välttää. Lahjoitus ei ole mikään lahjoitus muutenkaan, jos se kerran ei ole vapaaehtoinen.
Kävelin sitten riisipeltojen laitoja muutaman tunnin. Kun pääsin rotkon vastakkaisen laidan pelloille, maisema muuttui huomattavasti paremmaksi ja sain muutamia hyviä valokuvia. Aina välillä joku paikallinen yritti kaupata juotavaa tai jotain muuta.
Palattuani riisiviljelmiltä rotkon toiselle puolelle söin ravintolassa paikallista paistettua riisiä ja tilasin juomaksi pirtelöä. Kana oli hyvää, pirtelö oli hyvää, lisukevihanneksetkin olivat hyviä. Riisi oli pahaa, mutta söin sen silti.
Tilasin taas Grab-taksin aikomuksenani käydä Manuaban vesiputouksella. Bali on tunnettu lukuisista vesiputouksistaan. Grab ilmoitti matkan hinnaksi 36000 rupiaa. Odotin aika pitkään ennen kuin kuski löytyi. Sitten tapahtui jotain, mitä ei ollut koskaan ennen tapahtunut: kuski perui matkan. Yritin uudestaan. Järjestelmä yhdisti samalle kuskille, mutta häntä ei näkynyt missään.
Kävelin vähän aikaa ympäriinsä. Tajusin sitten ongelman: Grabin kartta näytti sijaintini ja noutopisteeni väärin. Paikka, mistä olin käskenyt kuskin minut noutaa oli tosielämässä muualla. Havaitsin kuskin vähän aikaa käveltyäni, mutta siinä samassa hän kääntyi ja alkoi ajaa toiseen suuntaan. Nyt peruin matkan itse.
Sitten näin saman kuskin ajavan uudestaan minua kohti. Viitoin hänelle, vetosin teknisiin ongelmiin ja kysyin kyytiä. Yritin käyttää Grabia uuden kyydin varaamiseen, mutta se ei jostain syystä toiminut. Mopokuski sitten liukasliikkeisenä bisnesmiehenä ehdotti, että sovitaan asia Grabin ulkopuolella. Seurasi neuvotteluja. Hän tarjosi matkaa seitsemälläkymmenellätuhannella rupialla. Totesin käveleväni mieluummin ja lähdin harppomaan eteenpäin melkein odottaen, että hän tulisi perään. Hän tuli perääni, ja ehdotti kuuttakymmentätuhatta. En suostunut. Sitten hän kysyi, missä hotellini oli. Näytin sijainnin. Hän ehdotti, että voisi odottaa minua vesiputouksella ja viedä sitten hotellille yhteishintaan 120 000 rupiaa. Pohdin hetken ja suostuin. En jaksanut edes tinkiä. Minulla ei tuntunut olevan parempiakaan vaihtoehtoja. Grab-takseja ei selkeästi ollut tällä alueella juurikaan saatavana, enkä tiennyt muutakaan keinoa päästä hotellille täältä saati sitten syrjässä olevalta vesiputoukselta.
Kuski ajoi minut sovitusti putoukselle. Näin matkalla paljon hinduja uskonnollisissa menoissa. Huomenna kaikki on kielletty, mutta tänä iltana juhlitaan. Näin jälleen naisia, jotka kantoivat päidensä päällä erilaisia astioita.
Ajoimme rinnettä ylös ja riisipellon laitaa eteenpäin. Matkalla tuli vastaan maanviljelijän oloinen kaveri, jota kuski puhutteli. Kuski sanoi, että putous oli periaatteessa jo suljettu illan juhlallisuuksia varten, mutta mutta kaaaaippa nämä sinne vielä yhden jantterin päästävät (pientä lahjoitusta vastaan tietysti). Kaksi koulutyttöä tuli lahjoituslaaatikon kanssa, ja laitoin sinne taas yhden kymppitonnin. Maanviljelijä selitti hyvin pitkällisesti ja perusteellisesti, kuinka putoukselle pääsee. Unohdin kaiken, mutta sillä ei ollut väliä. Viljelijä nimittäin totesi, että hän voisi oikeastaan tulla näyttämään. Tämä oli erittäin tervetullutta. Hän mainitsi, että tähän aikaan putouksella saisi myös todennäköisesti olla aika rauhassa.
Kävelimme vähän matkaa eteenpäin ja sitten rinnettä alas joen pohjalle. Jatkoimme kävelyä joen pohjaa pitkin. Pohjassa ei ollut juurikaan hiekkaa, vaan lähinnä pikkukiviä joka teki kävelemisestä hieman epämiellyttävää. Itse putous oli kuitenkin melkoisen vaikuttava pahuineen ja sumuverhoineen. Kaksi turistia siellä kuitenkin oli ajankohdasta huolimatta.
Palasimme takaisin mopolle. Kuski vaikutti positiivisesti yllättyneeltä, kun olin palannut niin nopeasti ja tarjosi ilmaista vettä. Sitten hän ajoi minut takaisin hotellille.
Tilasin huomista varten hotellille vähän ruokaa ja lähdin sitten katsomaan illan päätapahtumaan Ubudin palatsin eteen. Ensin minun tuli käydä kuitenkin pankkiautomaatilla, koska tarvitsin 23. päivä alkavaa varaamaani reissua varten neljä ja puoli miljoonaa rupiaa käteisellä. Minulla oli tällä hetkellä vain kolme ja puoli miljoonaa rupiaa, joka olikin melkoinen rahatukko kun levitin sen hotellilla sängylle. Juurikaan arvoa sillä ei ollut. Pienempien seteleiden paperi oli varmaan arvokkaampaa kuin mitä rahan nimellisarvo oli.
Kaikki pankkiautomaatit olivat juhlan takia kiinni. Niiden virta oli yksinkertaisesti katkaistu, ja joissakin automaateissa oli lapulla ilmoitettu myös syy. Otin yhteyttä matkanjärjestäjääni, joka sanoi että voin maksaa myöhemmin matkan aikana.
Sitten itse tapahtumaan: Paikalliset olivat tehneet suurikokoisia demonipatsaita, joita liikuteltiin ympäriinsä kaduilla ja jotka olisi kaiketi määrä polttaa myöhemmin. Lisäksi uskoisin heidän valmistelleen jonkinlaisia tanssiesityksiä. Paikalla oli kuitenkin niin paljon turisteja, että niitä oli täysin mahdotonta nähdä. Järjestäjä kehotti ihmisiä siirtymään taaksepäin useita kertoja kehnolla menestyksellä, ja parhaimmillaan taivaalla lensi kahdeksan turistien nelikopteria rikkoen lennokinlennätyksen tärkeintä pääsääntöä: ei koskaan ihmisjoukon yläpuolella. Yritin kävellä pari kertaa alueen ympäri nähdäkseni jotain, mutta en onnistunut.
Hotellilla havaitsin kärsiväni paitsi väsymyksestä, myös vähäisestä kurkkukivusta. Huomenna selviäisi, mistä on kyse.
Ubudin vaipuessa uneen kuului vain kaskaiden siritys ja tukeegekon elämöinti.