Kawah Ijen tunnetaan sinisestä laavasta, kraaterin huipulla olevasta happojärvestä ja rikkiesiintymistä. Paikalliset miehet käyvät Ijenin kraaterissa keräämässä rikkiä ilman suojavarusteita ja kantavat jopa kahdeksankymmenen kilon rikkilasteja selässään. Heitä ~orjuuttaa~ työllistää jokin kiinalainen megakorporaatio (kiinalainen tietysti), joka maksaa hommasta nälkäpalkkaa, mutta alueella ei ole kuulemma oikein muutakaan työtä tehtäväksi.
Lähdimme tänään kello 2:30 aamulla vuorelle. Ilmaisin kuitenkin, että huipulle asti en lähtisi patikoimaan. Minulta tiedusteltiin useasti, että olinko aivan varma. Minulla ei ollut enää muita oireita kuin pelkkä kurkkukipu (joka oli jostain syystä voimistunut), mutta olin varma. Kuten todettua, ei ole järkeä ottaa tarpeettomia riskejä. Siksi päivän kuvassa on taiteilijan näkemys kraaterista.
Niin muu revohka lähti vuorelle kaasunaamarien kanssa, kun minä jäin naisoppaan kanssa leiriin. Hän katsoi taas asiakseen hankkia minulle kaakaota, ja keskustelimme varsin pitkään erilaisista asioista. Vaikuttaa siltä, että lähestulkoon kaikkia kaakkois-aasian valtioita yhdistää yksi asia: siirtomaahistoria ja Japanin armeijan miehitysvalta toisessa maailmansodassa. Japanin antautuminen oli äärimmäisen merkittävä tapahtuma niin Indonesialle kuin muillekin valtioille, joissa olen tähän mennessä vieraillut.
Nukuin minibussissa tunnin tai pari odotellen muiden palaavan vuorelta. Sitten aloitimme yllättävän pitkän matkan kohti Denpasaria.
Saavuimme poisjättöpaikalle kuuden aikoihin illalla. Tilasin Grab-taksin hotellilleni, joka vaikutti ihan pätevältä. Maksu vain piti suorittaa käteisellä. Taas piti siis lähteä etsimään pankkiautomaattia, josta saisi nostettua taas yhden miljoonan. Alkaa hiljakseen harmittaa tämä jumalattomien setelitukkojen mukanakuskaaminen. Henkilökunta kuitenkin totesi, että voin maksaa myöhemminkin.
Menin siis huoneeseeni rentoutumaan vähäksi aikaa ennen kuin lähdin läheiseen… ostoskeskukseen ostamaan jotakin ruokaa ja hakemaan rahaa. Ostoskeskus oli ilmastoimaton. Ostin purkillisen nuudeleita ja sain muutamia indonesialaisia kolikoita, jotka saattoivat olla alumiinia. Englanninkielisiä kirjoja sisältävä kirjakauppa oli hyvin varusteltu.
Huomasin sitten huoneessani, että eihän täällä ole vedenkeitintä ollenkaan. Päätin yksinkertaisesti olla syömättä iltapalaa ja menin suoraan nukkumaan.