En tehnyt paljon mitään. Aamulla nautin pullosta vettä yrittäen nesteyttää itseäni. Minulla vaikuttaisi olevan ongelmia nestetasapainoaistini kanssa, toisin sanoen en ole aina ihan varma siitä olenko janoinen vai en. Kurkku on edelleen aika kipeä, mutta vain silloin kun yrittää nielaista. Se on ollut muutaman kerran elämässäni paljon kipeämpikin, eli en ole sinänsä kovin huolissani. Yritin parhaani mukaan kirjoittaa järkeviä muistiinpanoja viime päivien tapahtumista ja saada ne julkaistuiksi. Tilasin hotellille ruokaa, söin sitä sen verran kun pystyin ja päätin käydä kävelyllä rannalla.
Kävelin siis rauhallista tahtia rannalle ohittaen matkalla muun muassa. Sää: tihkusadetta. Matkalla minulle huudeltiin useaan kertaan tarjoten takseja ja ties mitä. Minun on myönnettävä, että Malakan niemimaan kansojen pidättyväisyyttä on ikävä.
Talojen muurit vaikuttivat koostuvan pitkälti valkoisista koralleista, joita oli kasattu päällekäin. Hiekka rannalla puolestaan oli suurirakeista korallihiekkaa, jolla oli tapana painua ärsyttävästi kasaan jalkojen alla. Vähän kuin kantohanki, joka ei sitten olekaan kantohanki, tiedättekös? Rannalla oli jonkin verran ympäriinsä kipittäviä juoksurapuja, ja eläimiä oli aina mukava nähdä
En viihtynyt kierroksella kovin kauaa, vaan menin takaisin hotellille rentoutumaan.
Pohdin, että pitäisikö käydä apteekissa ostamassa parasetamolia tai vastaavaa varmuuden varalle. Luettuani apteekkien Google-arvioita en mennyt: arvioissa usea turisti sanoi, että heiltä oli yritetty pyytää lääkkeistä kymmenkertaisia summia verrattuna siihen, mitä hyllyihin oli merkitty. On tämä kyllä käsittämätön turistinkiristyssaari.