Nousin puoli yhdeksältä, kirjasin itseni ulos hotellista ja söin aamiaispullanpalani. Kävelin päärautatieasemalle ja otin repustani harmaan lippulapukkeen, jonka olin ostanut bangkokilaisesta matkatoimistosta. Vein sen toimistoon, ja sain vastineeksi vaaleansinisen lippulapukkeen. Kyseessä oli tietysti JAPAN RAIL PASS ジャパンレールパス joka salli minun matkustaa ilmaiseksi Shinkansenilla seitsemän päivää. Valitettavasti olin joutunut ostamaan erillisen lipun Tokiosta Nagoyaan, koska muutoin Rail Passini voimassaolo olisi loppunut turhan aikaisin.
Sitten menin siihen museoon, johon minun olisi eilen pitänyt mennä, mutta en sitten mennytkään kun aika ei riittänyt. Kyseessä oli SCMaglev and Railway Park, omistaja Japanin Rautatiet eli JR Group. Siellä on junia, ja junat ovat hienoja.
Matka Nagoyan satamaan, jossa rakennus sijaitsi kesti puolisen tuntia skytrainilla. Skytrain maksoi yli kolmesataa jeniä eli oli kallis. Paikassa oli myös Legoland.
Bongasin pihanurmelta pari japanilaista voikukkaa ennen kuin menin sisälle rakennukseen. Sisäänpääsy maksoi tonnin. Siellä oli kolme junaa: C62-höyryveturi (huippunopeus 129 kilometriä tunnissa), 300X-luokan Shinkansen (huippunopeus 443 kilometriä tunnissa) ja MLX01-1 -luokan maglev-juna (huippunopeus 581 kilometriä tunnissa). Koska kiskoilla kulkeva Shinkansen on japanilaisten mielestä liian hidas, neljän vuoden päästä samankaltaiset maglevit kuskaavat matkustajia Tokion ja Nagoyan välillä niin sanotusti aika haipakkaa.
Etenin syvemmälle museoon. Siellä oli lisää shinkanseneita ja niiden teknologian esittelyä. Tiesitkö, että Shinkansen 300 -sarjan junien sähkömoottorit ovat teholtaan 300 kilowattia ja 0-sarjan 185 kilowattia, mutta 300-sarjan moottori painaa alle puolet 0-sarjalaisen moottorin painosta? Lisäksi 300-sarjan moottori on harjaton, joka tekee siitä luotettavamman. Lisäksi oli muita junia kuten vanhoja paikallisjunia. Osa toimi sähköllä, osa dieselillä ja loput höyryllä. Kävin myös maglev-simulaattorissa, joka simuloi matkustamista viisisataa kilometriä tunnissa. L0-sarjan maglevin nopeusennätys on 606 kilometriä tunnissa. Se kulkee hauskasti kumipyörien päällä kunnes nopeus on yli sata kilometriä tunnissa jolloin pyörät vedetään sisään. Magneetit sijaitsevat junan kyljissä. Museossa oli myös Shinkansen-ajosimulaattori, mutta liput siihen oli myyty loppuun jo aamuvarhaisella.
Ostin muutaman matkamuiston junamuseon myymälästä. Lähdin sitten takaisin päärautatieasemalle. Nagoyassa olisi ollut tekemistä useammaksikin päiväksi, oli vähän harmillista ettei minulla ollut aikaa tutustua esimerkiksi tiedemuseoon tai näköalapaikkoihin kunnolla.
Varasin paikan kiotonjunaan. Juna lähtisi puolen tunnin päästä eli kello 14:03 ja matkassa kestäisi 37 minuuttia. Menin sitten ostamaan muutaman voileivän ja purkillisen japanilaista omenamehua. Yritin täyttää vesipulloani parissa vessassa, mutta ensimmäisessä vesipullo ei mahtunut hanan alle ja toisessa hanan automatiikka ei suostunut emittoimaan vettä pulloon.
Menin siis asemalaiturille odottelemaan. Sekä paikkavarauslippu että Rail Pass oli annettava automaattiportille, jotta pääsin asemalle. Juna tuli paikalle täysin aikataulussa. Menin sisään muiden matkustajien kanssa. Sitten lähdimme Kiotoon. Kirsikankukkien terälehdet vain pölisivät kun kuski käynnisti poimuajon.
Poistuin junasta Kioton asemalta. Uloskäynnin löytäminen oli vähän hämmentävää, koska kuljin ensin yhden automaattiportin läpi joka nielaisi lippuni ja sitten oli kuljettava vielä toisen automaattiportin läpi joka nielaisi Railway Passini, mutta onneksi vain väliaikaisesti.
Päätin kävellä hotellilleni, kun olin löytänyt sen osoitteen sähköpostilaatikostani. Kävelemisessä kului puoli tuntia. Vaikutti siltä, että Kiotossa on harmillisen paljon turisteja.
Löysin hotellin ja kirjauduin sisälle. Minun piti maksaa erillinen Kioton kaupungin turistivero: varma turistirysän merkki. Minulla oli tällä kertaa ihan oma huone, ei tarvinnut yöpyä kapselissa! Järjestin reppuni uudestaan, toimitin tyhjää vähän aikaa ja lähdin sitten tutkimaan paikkoja.
Löysin temppelin, jonka piti olla Googlen mukaan aina auki ja päätin kävellä sinne. Aurinko oli juuri laskemassa. Paikka oli täynnä turisteja ja temppelin ympäristö täynnä kimonovuokraamoja. Kuulutusten mukaan temppeli olisi menossa kiinni kymmenen minuutin päästä. Se siitä 24h-temppelistä sitten. Sain kuitenkin muutaman mieltä ylentävän valokuvan.
Päätin etsiä jotain syötävää samalla kun sadattelin itsekseni ajan kulumista. Nämä matkustuspäivät ovat aika heikkoja aikaansaamisen kannalta. Löysin lupaavan oloisen ravintolan Google Mapsista ja kävelin sinne.
Turisteja täynnä olevien pimenevien katujen jälkeen löysin ravintolan kyltin. Laskeuduin portaita alas kellariin. Siellä oli baaritiski ja baaritiskin takana lihava japanilainen mies. Olin ainoa asiakas. いらっしゃいませ, japanilainen toivotti. どうぞ, hän jatkoi ja viittoi minut istumaan. Hän alkoi esitellä ruokalistaa japaniksi, mutta se kuulosti hassusti japanilaisetlta rallienglannilta, ikään kuin hän olisi lukenut englannin kielen sanoja siten kuten ne olisi kirjoitettu katakanalla. Japanilainen ilmaisi, että minun tulisi kirjoittaa haluamani ruokalajin ja lisukkeiden numerot paperille. Toimin tällä tavalla. Tilasin currya, tonkatsun ja mangomehua. Odottelin sitten ruokaa samalla kuin muutama muukin asiakas tuli paikalle. Japanilainen esitteli ruokalistan samaan tapaan muille asiakkaille.
Sain ruokani ja söin sen mangomehun ja ilmaisen veden kanssa. Tonkatsu oli erinomaista. Jossain vaiheessa harmittelin, että curry alkoi olla lopussa. Kun japanilainen huomasi tämän, hän kaatoi lautaselleni kauhalla hieman lisää currya kattilasta ilmaiseksi. Tämä se vasta oli palvelua.
Tank juu veri matsi, sanoi japanilainen kun lähdin kohti hotellia. Vastasin ありがとうございます, kuten tapoihin kuuluu.
Menin hotellille ja ajattelin käydä kylpyläosastolla. Siellä oli istumasuihku ja kuuma kahluuallas. Lisäksi siellä oli saunantapainen, mutta kiukaalle ei voinut heittää vettä. Saatan sanoa tästä muutaman painavan sanan hotelliarviossani.