Eivätkö pimennysverhot ole vielä rantautuneet japaninmaahan?
Näin mietin mielessäni, kun aamuaurinko valaisi huoneeni kuudelta aamulla vaikka “verhot” olivat kiinni. Kuinka täällä on mukamas tarkoitus saada nukuttua?
Nousin ylös ja aamutoimien ohessa lykin kuulokkeisiin latausjohtoa. Latausvalo ei syttynyt. Kokeilin johtoa toisin päin. Ei vieläkään. Kokeilin toista johtoa. Ei mitään. Voi perseensuti. Tämä tästä nyt vielä puuttui. Latausliitin tai jokin lataukseen käytettävä elektroniikkaosa oli rikki ja kuulokkeet olivat käyttökelvottomat. Takuukin olisi jo ummessa.
Sitten kaivoin takuukuitin arkistoistani. Itse asiassa takuu ei ollut ummessa. Se menisi umpeen huomenna. Ähäkutti, Apple.
Menin aamiaiselle mieli mustana kello 8:30. Saatavilla oli japanilaisia ja länsimaalaisia ruokavaihtoehtoja ja otin vähän sitä sun tätä. Katsoin Google Mapsista onko Kiotossa sattumoisin Apple-kauppaa. Kävi ilmi, että on. Se aukeaisi kymmeneltä. Päivän suunnitelmat menivät kertaheitolla uusiksi ja päätin mennä Apple Storeen vaatimaan oikeuksiani.
Kävelin Apple Storeen joen rantaa pitkin. Alue oli kirsikankukkineen, sinisorsineen ja harmaahaikaroineen varsin kaunis. Sitten nousin sillalle ja ylitin joen kävellen Apple Storea kohti. En pitänyt kiirettä, koska se ei ollut vielä auki. Matkalla näin paljon turisteja ja turistikauppoja.
Olin pari minuuttia etuajassa. Oven ulkopuolella oli jo asiakkaita ja myös työntekijöitä. Puhuttelin erästä sinipaitaa ja valittelin vaivojani. Hän varasi minulle heti ajan Genius Bariin. Meillä vain oli jotain hämmennystä ilmassa, kun hän tiedusti ensin että mikä on family name ja sitten mikä on last name. Nämähän ovat sama asia… paitsi että koska Japanissa sukunimi ilmoitetaan ensiksi, suoraan käännettynä last name olisi kaiketi täällä etunimi? Joka tapauksessa, sain molemmat nimeni tietojärjestelmään. Minulle ilmoitettiin, että voisin tulla takaisin kello 10:25. Hyväksyin suunnitelman ja menin vähäksi aikaa vieressä olevaan ostoskeskukseen haahuilemaan noituen mielessäni tilannetta ja valmistautuen rankkaan verbaaliseen sodankäyntiin saadakseni tahtoni läpi. Kuten muistamme, edellinen vierailuni Apple Storeen kuulokkeiden kanssa ei ollut sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä muumipeikolla oli liipaisin aika herkässä.
Menin takaisin Apple Storeen. Lupsakan oloinen työntekijä ohjasi minut oikeaan paikkaan ja tiedusteli japanin kielen taitoani. Totesin, että eipä kehumista. Hän vastasi, että yrittävät löytää jonkun joka puhuu englantia.
Jossakin vaiheessa pöydän ääreen tuli kaksi miestä. Toinen oli täysin kielitaidon mutta kohtelias japanilainen, toisen oletin amerikkalaiseksi. Amerikkalainen puhui englannin lisäksi loistavaa japania. Amerikkalainen esittäytyi kääntäjäksi ja esitteli japanilaisen teknikoksi. Totesimme vian: kuulokkeet eivät latautuneet. Teknikko sorkki niitä vähän aikaa, mutta sillä ei ollut kerrassaan minkäänlaista vaikutusta ongelmaan. Sitten alkoi pohdinta siitä, mitä asialle tehtäisiin. Korjauksessa kuluisi kuulemma viikko. Viikon päästä en olisi enää Japanissa, ja Thaimaahan niitä ei voisi toimittaa. Annoin heille takuukuitin. Takuu oli heidän tietokoneensa mukaan ummessa. Siteeraten kenraali Hammondia Stargatessa totesin, että ymmärrätte varmaan, että tämä tilanne on minulle on aika vaikea hyväksyä. He ymmärsivät. Japanilainen soitti lepakkopuhelimella johonkin, ja lähetin kuitin Applelle Applen verkkopalvelussa. Kuitti kelpasi. Amerikkalainen selitti, että ehkäpä kuulokkeet voisi toimittaa Fukuokaan, josta olen Thaimaahan lähdössä. Se olisi sopinut minulle, kunhan se vain olisi onnistunut aikataulussa.
Teknikon käydessä neuvotteluita korkeampien voimien kanssa jossakin perähuoneessa amerikkalainen mainitsi asuneensa Kiotossa kahdeksan vuotta. Kysyin häneltä neuvoa siitä, että missäs täällä kannattaa käydä. Hän suositteli paria paikkaa, erinäisiä ravintoloita ja vuorennysää, jolla olisi sellaisia hienoja punaisia portteja. Sen nimi oli Fushimi Inari-taisha.
Lopulta amerikkalainen lähti etsimään teknikkoa ja palatessaan antoi minulle käteen kokonaan uudet kuulokkeet. Olisi kuulemma tullut niin hankalaksi suorittaa mitään korjausta näin lyhyessä ajassa niin tällä kertaa näin.
Uusissa kuulokkeissa oli luonnollisesti uusi akku, uudet pehmusteet ja jopa uusi vuoden takuu. Loistavaa! Nämä voisi saada jopa jälleenmyydyksi, jos niitä pitää hyvin. Sitten nämä kaksi alkoivat vielä ropeltaa jotakin kuittiasioita, että pystyivät antamaan kuulokkeet minulle. Laatikkoa en saanut pitää, mutta se oli tietysti täysin merkityksetöntä. Amerikkalainen kysyi, että missäs muodossa suomalaiset ilmoittavat päivämäärän, tarkoittaako 05.04. viides huhtikuuta vai neljäs toukokuuta. Sanoin, että voimme sopia sen olevan neljäs toukokuuta jos se helpottaa asiaa.
Tunnin kestäneen selvittelyn jälkeen kävelin ulos puodista uusien kuulokkeiden kanssa tuskin uskoen hyvää tuuriani. Päätin ostaa kolmannen osapuolen kuuloketyynyt ensi tilassa jälleenmyyntiarvon pitämiseksi mahdollisimman korkeana ja käyttää aina silikonisuojusta kuulokkeiden sangassa. Päätin myös mennä joihinkin amerikkalaisen suosittelemiin paikkoihin.
Kävelin joen rantaa takaisin siihen suuntaan mistä olin tullutkin. Kirsikan terälehtiä lensi ilmassa. Aurinko paistoi ja päätin ottaa takkini pois. Kävelin yhdeksässätoista asteessa pelkällä T-paidalla.
Ensin menin puistoon, jota minulle oli suositeltu. Siellä oli paljon turisteja. Ostin pussillisen japanilaisia munanmuotoisia pannukakkuja katukauppiaalta ja mussutin niitä sitten tyytyväisenä puistossa. Paikassa oli kunnollinen japanilainen puutarha virtoineen ja kirsikkapuineen.
All too much of the man-made is ugly, inefficient, depressing chaos sanoi Dieter Rams ja oli ehkä oikeassa, mutta tämä paikka ei kuulunut tuohon joukkoon. Ainakaan, jos joka paikkaan tunkevia turisteja ei lasketa.
Kävelin eteenpäin ja näin japanilaisen hautuumaan, jossa oli tuhansia pystyssä olevia kivipaasia. Erittäin vaikuttava näky.
Sitten menin maanalaisella paikallisjunalla pari pysäkkiä etelään Fushimi Inari -asemalle. Siellä oli paljon turisteja. Kävelin läheiseen temppeliin. Sekin oli täynnä turisteja. Lisäksi siellä oli sellainen punainen portti, joista japanilaiset jostain syystä pitävät. Päätin kiivetä kukkulan laelle selvittääkseni, olisiko siellä vähemmän turisteja. Monet turistit olivat tosin japanilaisia, ja naisilla oli usein kimono yllään.
Aloin kiivetä. Portteja oli aika paljon. Kaiken kaikkiaan kävelin varmasti useiden satojen porttien läpi. Mietin, mikä niiden merkitys oli. Tuskin shintolaiset papit huvikseen portteja kasaan kilkuttelevat? Niillä oli varmasti jokin tarkoitus. Porteissa oli kirjoitusta, mutta en tiennyt senkään merkitystä. Huomasin jälleen pohtivani, että koulusivistykseni jätti paljon toivomisen varaa mitä uskontoihin tulee.
Kukkula oli metsän peitossa. Japanilainen metsä on varsin miellyttävä kokemus, erityisesti tuoksujensa puolesta. Epäilen tosin, että saatan olla jollekin täällä kukkivalle asialle allerginen. Nenä vähän vuotaa. Saattaa myös olla flunssan jälkioire.
Nousin turistilaumaan lopen kyllästyneenä portaita vuorikiipeilevän viitapirun vauhdilla. Onnistuin lopulta kohoamaan pahimman selfiekeppimetsän yläpuolelle. Ylhäällä oli jonkinlainen pyhäkkö, jossa oli paljon kivipatsaita. Samanlaisia pyhäköitä oli matkalla ollut useita paljon. Istuskelin siellä rauhallisessa paikassa tovin jos toisenkin tarkastellen japanilaista havumetsää.
Mitään näkymää huipulta ei ollut. Päätin kävellä toista tietä alas.
Tämä oli hyvä päätös. Sain porteista ensimmäistä kertaa sellaisia kunnollisia valokuvia, joissa ei ollut turisteja. Osassa porteista oli kuparilaattoja. Osa oli vastamaalattuja, osa puolestaan lahoamispisteessä. Osa oli rakennettu kivestä.
Kävelin taas muutaman sadan portin läpi. Näin matkalla kissan (猫). Alueella oli monenlaista pientä vesipuroa.
Turistikonsentraatio kasvoi taas, mitä alemmaksi menin ja aloin taas toivoa toista kansainvälistä kulkutautia, että saisi olla rauhassa.
Menin juna-asemalle turisteja väistellen. Palasin asemalle, joka oli lähinnä hotellia. Kävelin sitten samalle temppelille, jolla olin edellisenä päivänä ollut. Havaitsin, että sen ulkonäkö ei ollut olennaisesti muuttunut kahdessakymmenessäneljässä tunnissa.
Ostin muutaman edullisen matkamuiston ja päätin ostaa illallista jostakin. Katsoin Google Mapsia ja löysin paikan, josta sai ramen-nuudeleita. Kävelin sinne.
Siellä oli samantyyppinen automaatti kuin Tokiossa oli ollut. Asiakkaita oli hieman enemmän, ja jouduin jonottamaan noin viisitoista minuuttia. Tämä oli mielestäni kohtuullista, monissa paikoissa jono kiersi korttelin ympäri.
Ruoka oli kohtuullisen edullista, nuudeliannokseni maksoi 1200 jeniä. Mikä tärkeintä, ruoka oli herkullista.
Menin 7-Elevenin kautta hotelliin ja otin kuuman kylvyn huoneeni kylpyammeessa. Sitten aloin katsoa internetistä, kun Brysselissä liitettiin Suomea Natoon ja söin samalla pullaa. En olisi uskonut tätä päivää näkeväni, mutta nyt voimme viimein sanoa, että suomettumisen aika on ohi.
Luin shintolaisuudesta Wikipediasta. Ilmeisesti porttien tarkoituksena on kuvata symbolisesti siirtymistä maallisesta ylimaalliseen. Shintolaisuudessa ei ole pyhiä kirjoituksia, perustajaa tai keskusjohtoa, ja sitä tulkitaan varsin vapaamuotoisesti eri puolilla Japania. Tästä syystä shintolaisuuden ymmärtäminen voi olla länsimaalaiselle jokseenkin vaikeaa. Uskontoon kuuluvat erilaiset rituaalit ja kamien (神) palvonta. Kamit ovat jonkin sortin jumaluuksia, henkiä tai pyhimyksiä. Tärkeimpiä kameja on auringonjumalatar Amaterasu (天照大御神), joka on Japanin keisarin esiäiti. Vierailemani temppelialueen kami oli nimeltään Inari (稲荷大神), joka on vaurauden luoja. Kameja tuppaa olemaan vähän joka paikassa. Luonnonvoimat ovat kamien hallinnassa ja ihmisestäkin voi tulla kami. Vuoren porttikokoelman selittää se, että liiketoimissaan onnistuneet japanilaiset osoittavat kiitollisuuttaan Inarille lahjoittamalla portteja temppelille. Portteihin on kirjoitettu lahjoittajan nimi. Myös temppelin kivipatsaat alkoivat käydä enemmän jälkeen. Ne esittivät useimmiten paranormaalia kettua (kitsune, きつね) joka on Inarin sanansaattaja.
Fushimi Inari-taisha perustettiin vuonna 711.