The last resort of the incompetent

lauantaina 15. huhtikuuta 2023

Herättyäni järjestin asuntoani vähän ja lähdin sitten tapaamaan kiinatarta keskustaan. Hän oli jossakin CentralwOrldin vieressä. Saavuin sinne yhden aikaan iltapäivästä.

Menin sisään CentralwOrldin vieressä olevalle alueelle. Sinne oli näemmä palkattu DJ ja musiikki soi niin kovaa, että kuulovaurion riski oli pitkässä altistuksessa ilmeinen. Ihmisiä oli taas aika paljon. Laitoin suojalasit päähäni. Jotkut ampuivat minua, ja minä ammuin takaisin. Kiinatar ystävineen löytyi myös jossain vaiheessa. Kovin merkityksellistä keskustelua ei siinä metelissä voinut kuitenkaan käydä.

Vesisota jatkui muutaman tunnin. Sitten tapahtui se asia, jonka mahdollisuutta olin jo pari päivää pohtinut. Joku provosoitui.

Lähdin täyttämään uhkaavasti tyhjenevää vesitankkiani yksin. Kävelin kahden ihmisen ohi muutaman metrin etäisyydeltä. Toinen oli nuori mies, toinen nuori nainen. He ampuivat minua, ja luonnollisesti ammuin takaisin, kuten olin tehnyt samanlaisissa tilanteissa jo varmaan satoja kertoja. Jatkoin kävelemistä.

Sitten tämä minua päätä lyhyempi nuori mies tuli, ja alkoi meuhkata hyvin aggressiivisesti jotain naamani edessä. En välittömästi reagoinut, ja ennen kuin tiesin mitä oli tapahtunut hän löi minua avokämmenellä oikealle poskelle niin että suojalasini lensivät johonkin ja mekasti, että olin ampunut häntä silmään. Hänen omat suojalasinsa olivat yhä otsalla, jossa ne olivat olleet myös tilanteen aikana. Mieleeni tuli yksi sana: defuse. Tämmöisen kuumakallen kanssa ei ollut mitään järkeä lähteä tappelemaan: jos häviäisin, saattaisin vammautua iäksi ja jos voittaisin, saattaisin päätyä iäkseni vankilaan vammantuottamuksesta. Yksikin tönäisy, joka saa ihmisen kaatumaan päälleen katuun voi aiheuttaa aivovamman.

Jätin siis mainitsematta, että elä nyt leikistä suutu. Jätin myös mainitsematta, että minua itseäni oli ammuttu eilen silmään useitakin kertoja, mutta ei silti olisi tullut mieleenikään suuttua ampujalle tai suorastaan alkaa pakkamaan päälle koska ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Jätin niin ikään mainitsematta, että tämmöisessä paikassa tuhannet ihmiset ammuskelevat summanmutikassa sinne tänne ja ennen pitkää joku osuisi varmasti häntä silmään, tarkoitti sitä tai ei. En maininnut edes siitä, että kannattaisikohan niitä otsalla olevia laseja käyttää jos vastaavat tilanteet haluaisi välttää jatkossa. Sen sijaan yksinkertaisesti pyytelin anteeksi rauhallisella äänellä samalla kun hän huusi, että esitänkö kovaa jätkää. Kaverin repertuaarihan oli niin kuin jostain huonosta toimintaelokuvasta. Lopulta hän poistui käskien minun mennä matkoihini ennen kuin hän menettäisi malttinsa. Olisikin kiintoisaa nähdä, miltä hän näyttäisi malttinsa menettäneenä.

Kävelin eteenpäin ja täytin vesitankkini. Vasta tässä kohtaa ymmärsin, että minuahan oli helvetti soikoon lyöty ensimmäistä kertaa aikuisiälläni. Olin hädin tuskin huomannut sitä, kun se tapahtui. Pitäisikö minun ilmoittaa vartijalle tai poliisille? Pohdin, miten selittäisin asian. Tilanne oli periaatteessa sana sanaa vastaan enkä osannut suuremmin kuvailla pahoinpitelijääni, muuten kuin että hän oli mies, minua lyhyempi, lihaksikas, ruskeaihoinen ja tummahiuksinen. Kuvaus sopinee noin miljardiin ihmiseen. Paikalla oli ollut paljon ihmisiä, mutta todistajan löytäminen olisi silti varmasti haastavaa.

Kävelin takaisin tapahtumapaikkaan ja etsin suojalasini osat maasta. Hämmästyttävää kyllä, lasit olivat edelleen kunnossa, mitä nyt osat olivat irronneet toisistaan. Poskeani kihelmöi hieman.

Näin tapahtuma-alueella kaksi kielikoulun opettajaa, jotka olivat opettaneet minuakin. Oli hauska nähdä heidät, mutta toisaalta se, mitä juuri äsken tapahtui vaati vähän prosessointia. Kysyin, onko poskeni punainen, ei kuulemma ollut. Selitin tapahtuneen, mutta en saanut oikein minkäänlaista reaktiota. En tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Onko tämä ihan tavanomainen sattumus täällä, vai oliko musiikki niin kovalla ettei minua ymmärretty.

Havaitsin, että en kokenut vesisotaa enää erityisen hauskaksi ja päätin lähteä kotiin. BTS:ssä pohdin yhä rikosilmoituksen tekemistä. Tilanne ei ollut muuttunut aiemmasta. Minulla ei ollut näkyvää vammaa, tekijä oli tuntematon ja tilanne oli sana sanaa vastaan. Arvelin näistä seikoista johtuen rikoksen selvittämisprosentiksi suunnilleen nollaa. Lohduttauduin sillä, että tuollainen kuumakalle ryssisi elämänsä joka tapauksessa. Tilanne oli kuitenkin psykologisessa mielessä ikävä. Ihmisellä on tarve uskoa, että maailma on oikeudenmukainen paikka (ns. just-world bias). Jos ihminen sitten kokee jotakin ilmeisen epäoikeudenmukaista, syyllinen pitäisi saada teostaan vastuuseen. Jos syyllistä nimittäin ei saada vastuuseen, saattaa uhri alkaa ajan kanssa syyttämään rikoksesta itseään: jos jotain pahaa on tapahtunut, mutta syyllistä ei rangaista ja maailma on oikeudenmukainen paikka, niin looginen seuraus on, että vika on silloin varmaan itsessä.

Olen varma siitä, että hoidin tilanteen niin hyvin kun sen olisi voinut hoitaa. Kuka tietää, mikä Muay Thai -mestari tuokin oli. Tulevaisuudessa kuitenkin aion liikkua Songkranin aikaan ainoastaan kahden tai useamman ihmisen ryhmässä, koska on mahdollista, että jotain vastaavaa tapahtuu uudelleen. Jos joku vastaava torakka alkaa hyppiä silmille, niin kahden itseä isomman miehen kimppuun hyökkäämiseen on aina korkeampi kynnys. Oikeastaan kuka tahansa kelpaisi kaveriksi, jotta pahoinpitelylle olisi todistaja. Pitäisi vain sopia etukäteen, mitä näissä tilanteissa tehdään. Naama mieleen ja mahdollisesti valokuva, jos sen voi turvallisesti tehdä. Minun pitäisi myös alkaa treenata käsivarsiani ennaltaehkäisevän pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi ja alkaa vihdoin harrastaa Krav Magaa tai Muay Thaita siltä varalta, että homma oikeasti joskus menee käsirysyksi. Sitä on nyt aika kauan mietitty.