Talvi 2023-2024
171 Artikkelia
ti 31.10.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Olen nähnyt unia Bangkokista jo kyllästymiseen asti. Lentolippu oli ollut varattuna jo kuukausia. Kaksi päivää ennen lähtöä iski tietysti nuhakuume eli tuttavallisemmin flunssa, mutta se ei …
Lisää →ke 1.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Heräsin hyvin levänneenä ennen herätyskellon soittoa. Katsoin kelloa. Se oli 1:30. Ja ei kun uudestaan nukkumaan. Vietin aikaani jossakin puoliunessa johonkin kello viiteen asti. Sitten …
Lisää →to 2.11.2023
Lukuaika 5 minuuttia
Kone saapui Suvarnabhumiin suunnilleen aikataulussa. Kaupunki oli perinteiseen tapaan savusumun peitossa. Ilmanlaatu oli tänään kuitenkin pääasiassa kohtalainen. Se tuntui vähän ikävältä …
Lisää →pe 3.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Pelasin yöllä ja aamulla Pataponia valvoen koko yön. Kytkin myös kovalevyni mediatietokoneeseeni ja asensin sen kiinni televisioon. Parvekkeelta on näkymä viheralueelle, joka on ihan mukava …
Lisää →la 4.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Yritin mennä nukkumaan joskus puolenyön jälkeen, mutta en saanut nukuttua. Päätin järjestää matkatavarani kaappeihin. Asunnossa vaikuttaa olevan varsin paljon säilytystilaa. Havaitsin kaksi …
Lisää →su 5.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Nukkumaan menin eilen kello 15 ja heräsin puoliltaöin. Nukuin siis kunnolla ensimmäistä kertaa viikkoon. Päätin käydä katolla ihan vain nähdäkseni, olisiko se todellakin mahdollista näin …
Lisää →ma 6.11.2023
Lukuaika 6 minuuttia
Heräsin jo puoliltaöin, tilasin ruokaa ja kävin sitten vähän ulkona kävelemässä lepakkodetektorini kanssa. En löytänyt lepakoita. Löysin kuitenkin pienen rakennukseen kuuluvan puiston jonka …
Lisää →ti 7.11.2023
Lukuaika 5 minuuttia
Kävin aamulla Lotuksessa ostamassa pikaliimaa, limettejä ja vessapaperia. Olin luvannut kiinteistönvälittäjälleni vierailla tänään hänen korutehtaallaan. Hän halusi esitellä sitä hyvin …
Lisää →ke 8.11.2023
Lukuaika 4 minuuttia
Herättyäni aikaisin aamulla päätin tarttua kielikoulun verkkosivujen kanssa tuumasta toimeen. Tein uuden projektin ja lähdin innokkaasti koodaamaan, mutta en ehtinyt pitkällekään ennen kuin …
Lisää →to 9.11.2023
Lukuaika 5 minuuttia
Flunssan oireet ovat kokonaan poissa. Tein aamulla parissa tunnissa valmiiksi eilen aloittamani verkkosivuprojektin. Aika hyvin hoidettu, vaikka itse sanonkin: viisisivuinen …
Lisää →pe 10.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Aamulla pohdin lisää viisumivaihtoehtojani. Olen kuullut, että jopa Muayi Thain opiskeluun voisi saada opiskelijaviisumin. Tutkin sitä vähän aikaa, mutta en löytänyt tästä mitään käytännön …
Lisää →la 11.11.2023
Lukuaika 2 minuuttia
Tänään kävin valmistujaisissa, joihin minut oli kutsuttu. Soviteltuani jälleen erilaisia kenkiä CentralWorldissa lähdin ilmastoidulla bussilla Kuningas Mongkutin Teknilliselle Yliopistolle …
Lisää →su 12.11.2023
Lukuaika 7 minuuttia
Eilen olin vastaanottanut kutsun kielikoululle keskustelemaan verkkosivuista kello 12. Suuntaisin siis sinne, mutta sitä ennen ajattelin morjenstaa Watia lintumessuilla. Saavuin Sirikitin …
Lisää →ma 13.11.2023
Lukuaika 2 minuuttia
Aamun varsin pitkällisen kirjoitussession jälkeen kävin Saphanmain Decathlonissa etsimässä sulkapallokenkiä. Siellä oli sulkapallokenkiä, ja yksi malli oli ihan jees mutta ei täydellinen …
Lisää →ti 14.11.2023
Lukuaika 5 minuuttia
Aamulla pohdin jälleen maassaoloperustettani. Minun on myönnettävä, että tämä asia on ahdistanut minua hieman. Pitkällisen pohdinnan ja selvitysten jälkeen päätin, että kun täältä joulun …
Lisää →ke 15.11.2023
Lukuaika 4 minuuttia
Tein aamulla sellaisen havainnon, että puhelinlaskuni oli kasvanut aiemmasta kuudestakymmenestä eurosta yhdeksäänkymmeneenneljään euroon. Otin yhteyttä Teliaan ja tiedustelin, voisiko maksua …
Lisää →to 16.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Kokeilin kuntosalilla uutta laitetta. Se oli varsin merkillisen näköinen häkkyrä, joka paljastui lähemmässä tarkastelussa vuorenkiipeämissimulaattoriksi. Tällaista vehjettä olin …
Lisää →pe 17.11.2023
Lukuaika 8 minuuttia
Heräsin ajoissa, kävin 7-Elevenissä ostamassa evästä ja menin metrolla Bangkokin päärautatieasemalle (Krung Thep Aphiwat). Metromatkassa meni ehkä kymmenen minuuttia, Kaakkois-Aasian …
Lisää →la 18.11.2023
Lukuaika 4 minuuttia
Puoli päivää meni kirjoittamiseen. Illalla olin sopinut meneväni Watin kanssa Kasetsartin yliopistolle etsimään lepakoita. Luin internetistä, että Riddley Scottin elokuva Napoleon on tulossa …
Lisää →su 19.11.2023
Lukuaika 2 minuuttia
Otin kannettavan tuolini mukaan ja kävin istuksimassa Rautatiepuistossa (suan rot fai) Chatuchakin puiston takana. Kuten tavallista, farangit olivat jääneet Chatuchakin puistoon. Minua …
Lisää →ma 20.11.2023
Lukuaika 7 minuuttia
Viisumipidennyksiä ei jostain syystä tehdä samassa paikassa kuin kaikkia muita viisumiasioita. Sitä varten ei siis mennä byrokratilan kaikkein pyhimpään Chaeng Watthana Government Complexiin …
Lisää →ti 21.11.2023
Lukuaika 1 minuutti
Päivän olennaisimmat tapahtumat tulikin mainittua heti otsikossa. Ai niin, ja ostin myös kalsarit kokoa XL ja pullaa. Pulla oli hyvää, katsotaan, miltä kalsarit alkavat tuntua. Ne on tehty …
Lisää →ke 22.11.2023
Lukuaika 4 minuuttia
Olen nyt kuullut niin monta kertaa eräästä Khehan BTS-aseman läheisyydessä olevasta turistinähtävyydestä, että päätin lähteä katsomaan sitä. Se tunnetaan englanniksi nimellä Ancient City, …
Lisää →to 23.11.2023
Lukuaika 6 minuuttia
Ilmanlaatu oli tänään varsin hyvä, näkyvyys samoin. Päätin käydä King Power MahaNakhon -pilvenpiirtäjässä. Se on Thaimaan toiseksi korkein rakennus. Korkeutta löytyy 314 metriä ja kerroksia …
Lisää →pe 24.11.2023
Lukuaika 4 minuuttia
Menin puolenpäivän jälkeen kielikoululle. Oli taas lähes Loi Krathongin aika ja koululla opetettaisiin tekemään krathong, sellainen pieni kynttilä- ja suitsukevene jollainen Thaimaassa on …
Lisää →la 25.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
En ollut oikein varma siitä mitä tehdä, ja en sitten lopulta tehnyt mitään. Olen käynyt Bangkokissa nyt melkein jokaisessa sellaisessa paikassa jossa olen kuullut jonkun muun käyneen ja …
Lisää →su 26.11.2023
Lukuaika 7 minuuttia
Sää oli aamulla jälleen harmaa. Selailin Lazadaa ja katselin, mitä maksaisivat hiilikuituiset kävelykepit vaellustarkoitukseen. Viime reissulla ne olisivat tulleet parin kertaan tarpeeseen, …
Lisää →ma 27.11.2023
Lukuaika 5 minuuttia
Heräsin varsin aikaisin ja pohdin salille menemistä. En mennyt, koska lihaksia kolotti edelleen edellispäivän treenien jäljiltä. Päätin mennä etsimään otsalamppuun sopivaa paristoa ennen …
Lisää →ti 28.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Koulussa puhuttiin tänään siivoussanastosta. Muistin, että olimme puhuneet aiheesta viime vuonnakin, mutta sanoista en muistanut yhtäkään. Kiinalainen käyttäytyy edelleen ystävällisesti, …
Lisää →ke 29.11.2023
Lukuaika 3 minuuttia
Aamusta laitoin vuokrani maksuun automaattilaskutuksella. Ilmanlaatu on jälleen muuttunut heikommanpuoleiseksi. Koulussa puhuttiin tänään adjektiiveista, joista lähes kaikki muistin jo …
Lisää →