Pelasin yöllä ja aamulla Pataponia valvoen koko yön. Kytkin myös kovalevyni mediatietokoneeseeni ja asensin sen kiinni televisioon.
Parvekkeelta on näkymä viheralueelle, joka on ihan mukava vaikkei kovin korkealla ollakaan. Päätin laittaa kameran kuvaamaan auringonnoususta nopeutettua videota. Sähkönkäytön kannalta on hyvä, että ikkunasta näkyy itään eikä etelään: Ciela Sripatumissa makuuhuoneessani oli aina suljetuista verhoista huolimatta melkoisen kuumat paikat auringon porotettua sisään koko päivän.
Laitoin kameran päälle vähän liian myöhään, mutta sain aikaiseksi jonkinmoisen videon siitä huolimatta. Sitten meninkin nukkumaan.
Heräsin joskus viiden aikoihin illalla ja päätin lähteä Centar Ladpraoon pankkiin sekä vaihtaa mukana olevat eurot bahteiksi. Thaimaalaisella pankkitilläni on jonkin verran liksaa, mutta koska otin hiljattain käyttöön uuden puhelimen en päässyt tiliin enää käsiksi. Resetoinnin pystyisi kuitenkin pankkisovelluksen mukaan tekemään pankkiautomaatilla. Päätin ottaa paperisen pankkikirjani mukaan siltä varalta, että joku menisi pieleen. Löysin myös yhdestä matkalaukustani niitä thaimaan bahteja, joita olin lentokentällä kaipaillut mutta joiden kätköpaikan olin unohtanut.
Taloltani on lyhyt matka päätielle ja BTS-asemalle, jonka varrella Central Ladprao on. Tätä varten talon suunnittelijat ovat keksineet kaksi kuljetusmekanismia: Polkupyöriä, joita saa vapaasti käyttää ja vartijan ajaman golfauton. Kaikkea ne keksivätkin. Golfauto sattui parahiksi paikalle, ja nousin siihen muutaman muun asukkaan kanssa. Auto kuskasi minut vajaan sadan metrin päähän päätielle. Heh. Nousin BTS-asemalle ja kävelin sen läpi suosikkikauppakeskukseeni Central Ladpraoon.
Kävelin pankkikonttorille, etsin pankkikorttini ja aloin vokotella ihme räpeltimestä resetointikoodia. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaan sain virheilmoituksen. Kokeilin uudestaan ja sain taas virheen. Päätin, että minun pitäisi varmaan mennä pankkiin jonottamaan.
Sitten muistin, että olin jättänyt pankkikirjani, jonka olin vakaasti aikonut ottaa mukaan lipastoni laatikkoon. Tämän jälkeen havaitsin vielä, että olin jättänyt myös passini kotiin. Ei passia, ei pankkikirjaa, ei palvelua. Menin takaisin kotiin niitä hakemaan.
Kokeilin tällä kertaa polkupyöräillä talolle. Soiva peli, mutta satula säädetty hobitinkokoisille.
Kotona älylukon kanssa sählätessäni pohdin tämän teknologian hyviä ja huonoja puolia. Lukitsin itseni kerran ulos omasta asunnostani Ciela Sripatumissa. Saman tapahtuminen täällä olisi hyvin epätodennäköistä. Saattaisi tosin käydä päinvastoin, koska ovi ei mene automaattisesti lukkoon vaan se täytyy aina muistaa lukita lähtiessä.
Otin pankissa jonotusnumeron ja istuuduin odottamaan. Odotusta kesti ehkä kaksikymmentä minuuttia. Minut otti vastaan nuori miesvirkailija, jolle esitin asiani edes yrittämättä puhua thaita. Hän halusi nähdä passin. Menimme sitten taas pankkiautomaatille kokeilemaan samaan proseduuria, jonka olin jo tehnyt. Se ei edelleenkään onnistunut. Kokeilimme toista automaattia, ja silloin hän huomasi, että olin syöttänyt automaattiin nelinumeroisen pin-koodin, eli neljä rastia automaatin ruudulla. Thaimaalaiset kortit käyttävät kuusinumeroisia koodeja. Tämän olin jo unohtanut. Oli minusta vähän kummallista, että automaatti oli antanut minun esim. syöttää puhelinnumeroni ja muutenkin edetä resetoinnissa varsin pitkälle vaikka pin-koodi oli väärä. Joka tapauksessa palautin mieleeni kuusinumeroisen koodin jota olisin saattanut käyttää. Se toimi.
Palasimme tiskille. Pyrin kirjautumaan sisään sovellukseen, mutta se ei toiminut vaan ilmoitti, että tekstiviestivarmistus thaimaalaiseen numerooni ei toiminut. Kokeilimme tätä pari kertaa. Sitten virkailija meni puhelimen asetuksiin, ja näytti VPN-asetuksia. Luurissani oli VPN päällä ja se reititti kaiken liikenteen Singaporen kautta. Sammutin VPN:n, ja minulla oli jälleen pääsy valtameren takaisiin valuuttavarantoihini. Olin aika vaikuttunut siitä, että hänelle tuli tuollainen asia mieleen.
Tässä vaiheessa ostoskeskuksessa oli iltaruuhka, enkä halunnut siksi enää ostaa mitään tai syödä missään. Valuutanvaihtopisteellekin oli jonoa. Kurkku oli myös edelleen kipeä. Menin siis kotiin ja tilasin Grabin avulla iltaruokaa.
Annokset olivat jonkin sortin nuudeleita, phad thai ja khaau phat gkai, hintaa yhteenä 6,80€ kuljetuksineen ja tippeineen. Kööpenhaminassa sillä ei saa edes puolikasta kebabbia.
On vähän harmillista, että asunnossani ei ole kunnollista työpöytää. Ei tosin ollut edellisessäkään.
Monet thaimaalaiset vaikuttavat vihdoin luopuneen maskin käytöstä.