Heräsin jo puoliltaöin, tilasin ruokaa ja kävin sitten vähän ulkona kävelemässä lepakkodetektorini kanssa. En löytänyt lepakoita. Löysin kuitenkin pienen rakennukseen kuuluvan puiston jonka läpi pääsi Phahon Yothinin sivukuja 22:lle. Päätin muistaa tämän myöhempää käyttöä varten. Nukuin vielä tunnin-parin verran lisää kello viiden ja seitsemän välissä.
Aamu valkeni aurinkoisena. Aiemmin on ollut pilvistä, ja auringonpaiste sai maailman näyttämään värikkäämmältä ja vähemmän harmaalta. Lämpötilaan sillä ei tietenkään ollut juurikaan vaikutusta, mutta mielialaani se vaikutti hyvin positiivisesti. Sade oli huuhtonut saasteetkin mennessään.
Wat lähetti minulle viestin, ja määräsi minut välittömästi toimistoonsa leikkaamaan paperia. Kerroin hänelle olevani estynyt tulemasta paikalle, koska olen menossa kielikouluun.
Kielikoulu oli samassa talossa kuin ennen, mutta kerroksen olin unohtanut. Menin ensin kuudenteen kerrokseen. Siellä oli parkkihalli. Sitten kokeilin kymmenettä kerrosta. Se tärppäsi.
Mikään ei ollut muuttunut. Koulussa oli sama vastaanottovirkailija, joka puhui tietysti minulle thaiksi. Minulla oli tässä jonkun verran vaikeuksia, mutta suoriuduin kohtuullisesti. Kuullun ymmärtämisessä olen ottanut varmaan eniten takapakkia, olisi pitänyt kuunnella Suomessa thainkielistä radiota tai jotain. Tai vielä parempaa: ei olisi pitänyt mennä Suomeen ollenkaan.
Virkailijalla oli huonoja uutisia. Hän sanoi, ettei ole varma voidaanko minulle myöntää 3kk opiskeluviisumia kuten viime kerralla. Joka tapauksessa saattaisi olla, että minun tulee mennä sitä varten toiseen kielikouluun. Tämä huolestutti minua, mutta olin viiden minuutin sisällä keksinyt uuden suunnitelman: Voisin viettää Thaimaassa 60 päivää tällä turistiviisumilla pidennyksineen, sitten mennä johonkin halvempiin maihin tutustumaan sanotaan vaikka kuudeksi viikoksi ja sitten viettää taas 60 päivää Thaimaassa. Voisin myös tällä tavoin opiskella thain kieltä ainakin 2kk pitääkseni taitojani yllä. Joka tapauksessa, virkailija lupasi tiedustella asiaa opetusministeriöstä ylihuomenna keskiviikkona. Ongelman muodostaa ilmeisesti se, että en ole suorittanut perusopintojani loppuun jolla virkailija ilmeisesti tarkoitti sitä, että 3kk viisumin jälkeen yleensä myönnettävää 5kk viisumia varten pitäisi läpäistä kielikoe. Sillä varmistetaan, että opiskeluviisumilla maassa oleva on oikeasti opiskellut jotain. Koe ei ole kuitenkaan kuulemma erityisen vaikea: vaaditaan että on opiskeltu, mutta ei sitä, että opiskelijalla olisi hyvä kielipää.
Virkailija vei minut myös tapaamaan entistä kolmoskurssini opettajaa, joka oli mukava keski-ikäinen nainen. Hän oli varsin sydämellisellä tuulella nähdessään minut, ja havaitsin tehneeni hänet nähdessäni wai-eleen mitään ajattelematta. Se tuli suoraan selkärangasta. Hän kertoi, että viimeksi tapaamani kiinalainen oli edistynyt kirjoittamisessa ja osasi sitä nykyään oikein hyvin. Lisäksi hän päivitteli koulun verkkosivujen tilaa, ja toivoi, että voisin tehdä jotakin asialle. Ne kun olivat nyt kokonaan rikki. Olimme keskustelleet aiheesta jo viime kerralla, ongelmaksi muodostui se, ettei thaimaalaisilla ole oikein varaa maksaa mitään mistään. Suomessa vastaavan projektin hinnaksi tulisi noin 90 000 bahtia, mutta eihän näillä sellaisia rahoja ole. Päätin itsekseni, että voisin ehkä valmistaa heille ensi hätään toimivan kopion verkkosivuista niiden viimeisimmän Web Archive -version perusteella. Ei siinä montaa tuntia mene, ja jos kielikoulussa on töissä ihmisiä eikä robotteja, ja ihmisiltä he ovat minusta aina vaikuttaneet, niin heitä sitoo vastavuoroisuuden periaate. Jos annan heille jotakin, niin heille tulee psykologinen tarve antaa minulle jotakin vastalahjaksi. Se jokin saattaa hyvinkin olla arvokkaampaa kuin muutama potentiaalinen satanen jonka sivuista voisi saada.
Päätin lähteä syömään lounasta. Menin vakioriisimunakaspaikkaani CentralWorldissa. Annos uuniriisiä maksoi melkein 300 bahtia, mutta olihan se valtavan hyvääkin. Haahuilin vähän aikaa ympäriinsä ja menin sitten Siam Paragoniin. Tämän jälkeen päätin lähteä tapaaman Watia hänen toimistolleen. Kello oli tässä vaiheessa noin 12.
Olisin päässyt paikalle taksitse, mutta taksin käyttäminen ei oikeastaan tullut edes mieleeni. Päätin kulkea paikallisten tapaan linja-autoitse. Prolatiivi on uusi suosikkisijamuotoni. Se ei maksanutkaan juuri mitään, 15 bahtia. Opin, että bussipysäkkien infonäyttöjen saapumisaika-arviot eivät pitäneet lainkaan paikkaansa kuten eivät myöskään Googlen karttojen vuorovälitiedot. Lisäksi pysäkillä saattoi pysähtyä busseja, joita ei ollut infonäytöissä.
Pääsin perille Watin ilmoittamaan osoitteeseen Pom Prap Sattru Phain alueelle lähelle Wat Saketia, kultaista vuorta. Siellä sijaitsi Bird Conservation Society of Thailand eli BCST, jossa Wat oli töissä. Järjestö on kansainvälisen BirdLifen pääyhteistyökumppani Thaimaassa. Wat toivotti minut sydämellisesti tervetulleeksi takaisin Thaimaahan ja menimme hän työhuoneeseensa. Se oli suuri, kattoon asti täynnä tavaraa ja siellä oli kaksi muutakin ihmistä, jotka kaikki työskentelivät samalle järjestölle. Kävi ilmi, että paperin leikkaamisella Wat oli tarkoittanut tulostettujen paperikirjainten leikkelyä irti paperista. Niitä ilmeisesti tarvittaisiin jossakin 11-12 päivä tätä kuuta järjestettyjen lintumessujen promootiomateriaalissa. Minut laitettiin heti hommiin toisen työntekijän kanssa. Emme pitäneet suurempaa kiirettä. Tiedustelin Watilta, että onko olemassa myös liskojensuojeluyhdistys. Hän sanoi, että kyllä he tutkivat kaikkia elukoita mutta linnut on se juttu, mikä on helpoin selittää ihmisille. Wat vastasi moneen puheluun ja teki jotakin tietokoneellaan. Hän myös kutsui minut joulun aikoihin pohjoiseen Doi Inthanonille, jossa aikomuksena oli tehdä jotakin luontoasioita. Suostuin tietenkin välittömästi Watin ilmeiseksi mielihyväksi. Radiossa soi Queen.
Kun kirjaimet oli leikattu, piti niiden ääriviivat piirtää pahville. Ehdotin, että tämän voisi ajan säästämiseki varmaan tilata jostakin alan liikkeestä. Wat myöntyi, mutta sanoi ettei heillä ole yhtään rahaa. Tein siis työtä käskettyä selaillen välillä puhelintani.
Kiinteistönvälittäjäni tavoitteli minua tiedustellen, haluaisinko tulla tutustumaan hänen korutyöpajaansa Si Lomissa. Sanoin, että huomenna. Ystäväni Ton tavoitteli minua ja tiedusteli, haluaisinko takaisin reppuni jonka olin viime kerralla hänelle jättänyt. Sanoin, että illalla. Olenpas minä tänään suosittua seuraa.
Sain lopulta suuren määrän kirjainten ääriviivoja piirrettyä paksulle pahville. Vaadin Watilta 5000 bahtia korvaukseksi työstä. Vähemmän yllättäen hän kieltäytyi, mutta lupasi kirjoittaa minulle todistuksen BirdLifelle tekemästäni vapaaehtoistyöstä. Sitten aloimme leikata kirjaimia irti pahvista. Puhuimme eri kielistä. Suosittelin Watille japanin kielen opiskelua, haukuin RKP:tä ja kerroin tarinan Suomen kuninkaasta. Kerroin blogini olemassaolosta, ja sain kehotuksen kerätä lahjoituksia koska heillä ei ole rahaa.
Oletko sinä kiinnostunut elukkainsuojelutyöstä Thaimaassa? Lahjoita siis sinäkin Thaimaan linnustonsuojeluorganisaatiolle jo tänään ja tuet tärkeää suojelutyötämme! Laittaisin tähän Paypal-linkin, mutta se sattuu olemaan rikki. Wat tosin lupasi korjata sen nyt kun mainitsin asiasta. No niin, nyt olen tehnyt sekä markkinointia, varainhankintaa että teknistä tukea. Voin siis hyvillä mielin mennä pyytämään Watilta työtodistusta.
Kello 16:59 Wat julisti työajan päättyneeksi, ja lähdimme ulos syömään. Kävelimme demokratiamonumentin ohi, ja sain kuulla erinäisiä sarkastisia kommentteja eri lähteistä siitä, kuinka monumentti kyllä löytyy mutta demokratiaa ei niinkään.
Demokratiamonumentti on ison liikenneympyrän keskellä. Alueella oli paljon poliiseja, ja osa liikenneympyrästä oli suljettu. Pääasiassa punaisista antiikkiautoista koostuva autoletka ajoi liikenneympyrän läpi. Wat sanoi kyseessä olevan kuninkaallinen saattue ja arveli, että se saattaisi kuljettaa mahdollisesti jotakin prinsessaa. Kuvaaminen oli kielletty.
Söimme rapeaa porsasta ja jälkiruuaksi thaimaalaisten suosimaa jäähilettä siirapin kanssa. Annoksessa oli myös makeaa lootuksenjuurta, papuja ja siemeniä. Kaiken kaikkiaan sangen eriskummallinen yhdistelmä siis. Maksoin annokseni paikallisella pankkisovelluksella.
Mahtava ukkospilvi välkkyi kaupungin yllä, mutta se ei satanut eikä jyrinää kuulunut. Lähdin kotiin hyödyntäen metroa. Nyt kävi ilmeiseksi, kuinka hyvässä paikassa taloni on: pääsen sinne suoraan metrolla ilman vaihtoja.
Satuin kuitenkin olemaan lähellä Tonin kotitaloa, ja ehdotin että hän voisi tuoda repun minulle sinne sen sijaan, että menemme koko matkan kotiini. Näin myös tapahtui. Kotona löysin repusta esimerkiksi aiemmin hankkimani tyynyn, muutaman lakanan ja pari IKEAn led-valoa.
Epäonniseen junamatkaani viitaten VR ei halua palauttaa rahojani, joten tein valituksen kuluttajaneuvontaan. Nukkumaan menin iltakymmenen aikoihin, eli vuorokausirytmini on alkanut normalisoitua.