Aamulla pohdin lisää viisumivaihtoehtojani. Olen kuullut, että jopa Muayi Thain opiskeluun voisi saada opiskelijaviisumin. Tutkin sitä vähän aikaa, mutta en löytänyt tästä mitään käytännön ohjeita. Päätin kuitenkin aloittaa tähän kansallisurheilulajiin tutustumisen käymällä yhden kerran lajitreeneissä paikassa, jonka löysin internetistä. Tätä varten tarvitsisin kaiketi ne kengät, kuten muuhunkin salilla käymiseen. En varannut mitään, kunhan tein alustavaa suunnitelmaa. Minulle selvisi myös, että Thaimaahan voidaan myöntää kalenterivuoden aikana kolme viisumivapaata pääsyä, ei vain kahta kuten luulin. Kaksi pätee vain, kun kulkee maateitse johonkin naapurivaltioon, mutta lentojen tapauksessa määrä on kolme. Näin luki Ison-Britannian suurlähetystön sivuilla, joten se varmaan on oikein.
Sulkapallon pelaamista pohdin myös. Tiedustelin Watilta viestillä, pelasiko hän sulkapalloa. Hän sanoi olevansa Hala-Balan metsän piirimestari. Kysyin, oliko hän ainoa osallistuja. Vastaus kuului, että osallistujia oli kolme, miten sulkapalloa muka voisi pelata yksin. Minun oli myönnettävä, että tässä oli järkeä. Hän lupautui pelaamaan kanssani sulkapalloa, mutta määräsi minut hankkimaan mailan koska hänellä ei ole sellaista. Sanoin, että voin ostaa hänelle valurautaisen sulkapallomailan ja itse pelaan hiilinanoputkimailalla. Hän jatkoi lähettämällä kuvan sähkökärpäslätkästä. Ehkä minun pitäisi todella ostaa hänelle sähkökärpäslätkä, ja katsoa miten hän reagoi.
Päätin mennä tapaamaan Watia ja BCST:n tiimiä kuningatar Sirikitin puistoon siitäkin huolimatta, että Wat uhkasi nakittaa minulle jotain hommaa. Siellä oli valmisteilla Thaimaan 18. lintumarkkinat, jossa olisi… noh, en tiedä tarkalleen. Eiköhän se selviä jossain vaiheessa.
Matkalla päätin käydä Central Ladpraossa kenkiä etsimässä. Menin Supersportsiin ja sovitin Yonexin sulkapallokenkiä. Vaikuttivat epämukavilta eivätkä kovin hengittäviltä, en ostanut. Sitten menin perinteikkään japanilaisvalmistaja Asicsin kenkäkauppaan. Kokeilin Upcourt 5:ta. Eivät ollet kovin mukavat. Sitten kokeilin Blade FF 3:sta. Se tuntui paremmalta, joskin oli aika kallis. Gel-Rocket 11 oli suunnilleen samantuntuinen, mutta halvempi. En ostanut vielä mitään.
Ajoin BTS:llä yhden pysäkinvälin Mo Chitin asemalle ja lähdin etsimään Watia. Kävelin Sirikitin puiston läpi. Näin useita epäoravia juoksentelemassa ympäriinsä. Mikä sen oikea nimi olikaan? Ai niin, tupaija eli puupäästäinen (Tupaia glis). Lopulta löysin Watin komentamasta joukkojaan pienellä aukealla bambuista tehtyjen puolivalmiiden kojujen lähellä. Paikalla oli useita ihmisiä, ja sain juodakseni yhden kookospähkinän. Autoin kärräämään autosta tavaraa paikalle. Wat katseli taivaalle ja totesi, että taitaa alkaa sataa. En nähnyt taivaalla mitään ihmeellistä, mutta täällä oli kyllä satanut viime aikoina lähes joka päivä.
Minulle annettiin tehtäväksi leikata lehden muotoisia paloja vihreästä paperista. Leikkelin niitä sitten jonkin aikaa. On oikeastaan varsin terapeuttista tehdä välillä jotain käsillään ainaisen tietokoneenräpellyksen sijaan. Kun olin leikellyt paperin sopiviksi lehdiksi, piti leikata muutama linnunkuva erilleen toisesta paperista. Täällä sitä pidetään paperinleikkuusta. Joku alkoi soittaa Spotifystä thaimaalaista musiikkia, ja aina erään kissanruokamainoksen sattuessa kohdalle kaikki alkoivat hoilata mainoslaulun mukana. Muutama työläinen rakenteli bambusta tuoleja, penkkejä ja muuta tarpeellista naulapyssyn avulla. Wat vaikutti olevan melko tehokas organisoija, hän vaikutti omaksuneen työnjohtajan aseman muitta mutkitta.
Juuri kun olin saanut ensimmäisen linnunkuvan valmiiksi, lankesi päällemme Indran viha. Vettä alkoi tulla kuin saavista kaataen ja Esterin perseestä, ja kastuimme kaikki komeasti. Vedimmet tavarakasan päälle pressun ja sieppasimme mukaamme elektroniikkansa miten parhaiten kykenivät. Sitten syöksyimme suojaan läheisen ulkohuoneen katoksen alle.
Istuimme siellä suojassa muutamien puiston puutarhurien kanssa. Viitisentoista minuuttia myöhemmin ukkosmyrsky loppui kuin kytkimestä käännettynä eli yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kävelimme ympäriinsä vesilammikoita väistellen. Wat sanoi tiedustelleensa monesti muilta mitä tehtäisiin, jos kesken markkinoiden valmisteluiden alkaisi sataa. Sadetta ei ole kuitenkaan kuulemma koskaan ennen ollut tähän aikaan vuodesta.
Sadekuuron seurauksena Wat tiimeineen lastasi osan tavaroista takaisin autoon. He lähtivät johonkin kuivempaan paikkaan tekemään lisävalmisteluita. He tarjosivat kyytiä minullekin, kunnes huomasivat ettei autoon mahdu enää ketään. Tämä ei minua suuremmin haitannut, lähdin kävelemään taas puiston läpi kohti BTS-pysäkkiä.
Sitten alkoi taas sataa, mutta ei onneksi yhtä rankasti kuin aikaisemmin. Menin kotiin 7-Elevenin kautta ostaen sieltä muutaman omenapasteijan mukaan.