Eilen olin vastaanottanut kutsun kielikoululle keskustelemaan verkkosivuista kello 12. Suuntaisin siis sinne, mutta sitä ennen ajattelin morjenstaa Watia lintumessuilla. Saavuin Sirikitin puistoon yhdeksän aikoihin aamulla ja minut laitettiin heti työhön. Etsimme ihmisten poisheittämien roskien seasta pulloja ja tölkkejä jotka tyhjensimme ja lajittelimme eri säkkiin. Selitin, että Suomessa näistä saisi jopa rahaa.
Paikalla oli työntekijöiden lisäksi muutamia vapaaehtoisia. Heillä oli kaikilla hieno vapaaehtoisten käyttämä T-paita. Kysyin, miksei minulla ole sellaista. Wat lupasi välittömästi minulle T-paidan. Juttelin vapaaehtoisten joukossa olevalle vanhemmalle naiselle jonkin verran ja yritin puhua thaita. Hän tosin osasi englantiakin melko hyvin.
Paikalla oli kojuja monilta eri järjestöiltä ja organisaatioilta. En tosin kiireissäni ehtinyt juttelemaan oikein kenenkään kanssa. Osa oli tullut paikalle ulkomailta asti. Alueelle oli rakennettu myös pieni esiintymislava, jossa pidettiin päivän mittaan puheita ja paneelikeskusteluita.
Havaitsin maan muuttuneen varsin mutaiseksi. Messut pidettiin ulkona pienellä nurmikentällä, ja parin päivän takainen rankkasade oli pehmentänyt maata niin, että sain sandaalini varsin kuraisiksi.
Syötyäni hieman turhan tulista mutta ilmaista ruokaa lähdin koululle. Kävelin BTS-asemalle, matkustin ~kymmenen asemanväliä ja ostin 7-Elevenistä pullon jääteetä. Sitten menin kielikoulun aulaan istumaan ja odottamaan.
Kiintoisaa kyllä, koulu oli auki ja ilmeisesti jotain opetustakin tapahtui vaikka oli sunnuntai. Tosiaan, täältähän voisi ostaa myös viikonloppu- ja iltakursseja, jos sellaisia tarvitsi. Yksityisopetus järjestyisi varmaan mihin aikaan vain kunhan hinnasta sovittaisiin.
Istuin ja odotin aikani, kunnes opettajani saapui paikalle. Sitten menimme yhteen tyhjään luokkahuoneeseen. Opettajia oli kolme tai neljä, ja lisäksi kaksi ihmistä jotka he olivat paikalle kutsuneet. Näiden ihmisten tehtävänä oli ilmeisesti osata riittävästi sekä englantia että IT:tä jotta osaisivat arvioida ehdotustani. Kaikki läsnäolijat (yhtä Miestä lukuunottamatta) olivat naisia. Sanoin, että minuahan alkaa oikein hermostuttaa kun täällä on näin paljon ihmisiä. Seurauksena tunnelmaa kohottava naurunremakka.
Esittelin tekemäni sivun Google Lighthouse-tuloksia (lähes 100% kaikilla mittareilla) ja vertasin niitä vanhaan sivuun joka oli kiitettävästi alkanut taas toimia. Se sai noin 60% pisteistä. Ensimmäinen asia, mitä haluttiin tietää oli hakukonetulokset. Olisiko uusi sivu top 10:n joukossa Googlen hakutuloksissa? Tähän olin haluton sanomaan mitään varmaa. Mistä sitä tietää, mitä Google tekee? Yritin parhaani mukaan selittää, että koska sivusto on aiempaa viisi kertaaa nopeampi ja muutenkin laadukkaampi, pitäisi sen pärjätä kaiken järjen mukaan vähintään yhtä hyvin kuin vanhan sivun. En tiedä, esitinkö tämän asian vakuuttavasti. Esitin kuitenkin jo aiemmin esittämäni huomion hakusanoista. Näytin, kuinka esimerkiksi hakusanalla “education visa thailand” nykyistä sivustoa ei löydy lainkaan koska sivustolla ei puhuta koulutusviisumeista juuri mitään, mutta toisen koulun sivusto kyllä löytyi vastaavalla termillä. Tämä taisi vedota yleisöön paremmin.
Minulta tiedusteltiin, voisiko vaihtoehtoisesti vanhaa sivustoa parantaa. Tähänkin kysymykseen olin varautunut, olin kuullut sen aiemminkin. Ihmisillä on sellainen intuitiivinen (mutta tässä tapauksessa virheellinen) harhakäsitys, että on helpompaa korjata vanhaa kuin tehdä uusi. Ohjelmistoalalla näin ei ole, ainakaan näin pienten projektien tapauksessa. Ohjelmakoodin lukeminen on vaikeampaa kuin sen kirjoittaminen, ja jotta vanhaa voi muuttaa, on vanhan ohjelman koodi ensin luettava ja ymmärrettävä. Koska erityisesti näiden kotikutoisten verkkosivujen tekijät eivät ymmärrä ohjelmistoalan käytännöistä yhtään mitään, koodia saattaa olla täysin mahdoton ymmärtää. Se lisää työmäärän ja hinnan ainakin kaksinkertaiseksi uuden tekemiseen verrattuna. Tätä en kuitenkaan sanonut, koska kuten sanottua se kuulostaa maallikosta epäloogiselta. Sen sijaan sanoin, että sitä voisi kyllä parantaa jonkin verran, mutta lopputulos olisi joka tapauksessa huonompi kuin tässä tekemäni sivuston tapauksessa, mikä on myös totta. Olihan vanhan sivuston teknologia jo kaksikymmentä vuotta vanhaa.
Sitten kysyttiin, voiko vanhaa palvelinta käyttää, joskin minulta meni vähän aikaa ymmärtää kysymys. Se oli ilmeisesti DigitalOceanissa. Tässä vaiheessa toin esille CDN:n merkityksen. Selitin, että vanha sivu vaatii palvelimen, joka on yhdessä paikassa. Jos pavelin on vaikka Singaporessa ja käyttäjä Thaimaassa, sivu vaikuttaa täällä nopealta. Jos käyttäjä on kuitenkin vaikkapa Saksassa tai USA:ssa, viivettä on paljon enemmän. Jos palvelin siirretään Saksaan, on sivusto nopea Euroopassa, mutta edelleen hidas USA:ssa ja lisäksi hidas Aasiassa, esimerkiksi Japanissa. Sen vuoksi tarvitaan CDN, Content Delivery Network. Sivusto voidaan näin varastoida sadoille palvelimille ympäri maailmaa, ja käyttäjän mennessä sivustolle se tarjoillaan aina siltä palvelimelta jonka viive on sillä hetkellä alhaisin. Se olisi jopa näin pienen sivuston tapauksessa ilmaista. Tämäkin selitys vaikutti vetoavan yleisöön.
Esittelin myös erästä lääketieteen alalla toimivan yrityksen sivustoa. Näytin, hieno ja nopea se oli. Selitin tehneeni kyseisen sivuston alunperin itse, joskin sitä oli myöhemmin muutettu. Sanoin sivuston kuitenkin toimivan samalla teknologialla kuin sen sivuston, jota heille tarjosin. Tämä esimerkki uskoakseni antoi minulle myös lisää uskottavuutta.
Tiedusteltiin, mitä tapahtuisi sitten kun menen takaisin Suomeen ja ilmaistiin huolta siitä, että minuun ei saada enää yhteyttä kuten oli käynyt edelliselle tyypille. Sanoin, että minulle voi toki aina lähettää viestiä Linella tai sähköpostitse. Olin kuitenkin kuullut tämänkin kysymyksen aiemmin ja lisäsin, että minähän en voi oikeastaan mitenkään taata, että minuun saa aina yhteyden, mutta toisaalta sitä takuuta ei voi antaa kukaan muukaan. Sivuston tekijä voi aina tehdä katoamistempun eikä asiakas voi mitenkään estää sitä. Suomessa verkkosivuntekijöitä on kuollut liikenneonnettomuuksissa ja lähtenyt lääkäreiksi tai puutarhakouluihin. Isossakin firmassa vastuuhenkilö voi vaihtaa työpaikkaa, eikä ulkopuolinen voi arvioida onko projekti toteutettu niin, että joku toinen voi jatkaa sen tekemistä vähällä vaivalla. Sanoin, että voin kuitenkin lähettää heille linkin sivuston lähdekoodiin (joskaan en tiedä, ymmärrettiinkö tätä ilmaisua).
Sitten puhuttiin hinnasta, ja ulkopuolinen asiantuntija kysyi, haluanko maksun käteisellä vai pankkisiirrolla. Tämä oli jopa hämmentävä tarjous, puhuttiin kuitenkin varsin suurista rahoista ja olimme alunperin puhuneet thain opettamisesta maksuksi. Toistin siis vastatarjoukseni, että ei tarvitse maksaa mitään vaan voitte opettaa thaita ilmaiseksi. Tässä vaiheessa opetajani löi jo kättä päälle. Sitten kysyttiin, milloin sivusto olisi valmis. Sanoin, että heti. Verkko-osoite vain pitäisi siirtää, tai ostaa uusi osoite.
Palaveri loppui ja menimme ulos huoneesta. Tilanne oli minulle kuitenkin edelleen hieman epäselvä ja kysyin opettajaltani, että mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa, ostatteko vai ette. Hän sanoi, että ilmoittavat keskiviikkona, mutta 97% varmuudella ostavat. Kaikki läsnäolijat (hän viittasi organisaatiokaavioon seinällä) olivat kuulemma yksimielisiä asiasta. Tajusin olleeni käytännössä kielikoulun C-suiten tapaamisessa. Siellä olivat olleet kaikki koulussa ainakin kymmenen vuotta olleet opettajat, rehtoria lukuunottamatta. Rehtori oli ainoa, joka ilmeisesti yhä harasi vastaan, mutta opettajat aikoivat lobata asiaa ahkerasti.
Olen kuitenkin kuullut samoja asioita aiemminkin, ja 3% on ollut ennekin riittävästi sopimusten kaatamiseen. Mitään ei ole sovittu, kunnes nimet ovat paperissa. Olen kuitenkin toiveikas. Thaimaassa asiat tuntuvat jotenkin vain lutviutuvan paremmin.
Menin CentralWoldiin syömään. Suosikkicurryravintolassani oli poikkeuksellisen hidas palvelu: työntekijät kyllä tekivät jotain koko ajan, mutta heitä ei selkeästi ollut riittävästi. Kenties joku oli sairastunut. Ruuan saamisessa kesti puoli tuntia, paljon kauemmin kuin yleensä.
Sitten päätin mennä takaisin puistoon lintumessuille. Kävelin ympäriinsä jonkin aikaa kun Watilla oli muuta hommaa. Palattuani takaisin jauhoimme vähän aikaa kaikenlaista, lajittelimme hieman lisää roskia ja sitten aloimmekin jo purkaa järjestelyitä. Maa oli nyt hyvin mutainen. Juuri ennen sulkemista ehdin jutella muutaman sanan Kambodžan ja Indonesian delegaatioiden kanssa. Yritin ensin vaistomaisesti puhua thaita, kunnes tajusin että eiväthän nämä tietenkään siitä mitään ymmärrä.
Khmereille sanoin, että haluaisin käydä Kambodžassa ja tiedustelin alueen eläimistössä. Heillä oli kuulemma ollut sisällissota ja nisäkkäitä ei ollut enää paljoa jäljellä, monet niistä oli metsästetty sukupuuton partaalle. Lintuja ja muita eläimiä kyllä oli. Näytin heille muutamia ottamiani eläimenkuvia, joista he vaikuttivat pitävän. Sain myös käyntikortin ja oppaan Khmerien linnustonsuojeluyhdistykseltä. Edustajat puhuivat englantia suunnilleen yhtä hyvin (tai huonosti) kuin thaimaalaiset. Ehkäpä voisin lähettää heille tiedustelun, jos päätän tosiaan käydä kyseisessä maassa.
Indonesialaistenkin kanssa puhuin, ja sain heiltäkin esitteen. Delegaatio koostui nuorista naisista, ja he puhuivat englantia lähes täydellisesti. Kehuin alueen luontoa, tulivuoria ja sitä, että se tuntui siltä kuin olisi luontodokumentissa. Sain hurraahuutoja nimettyäni Indonesian pääsaaret (Jaava, Borneo, Sulawesi, Sumatra ja Uusi-Guinea) oikein.
Tämän jälkeen keräsin vielä lisää roskia ja tein muitakin purkuhommia. Sain Watilta taputukset olalle, ilmaisen T-paidan, vesipullon ja soijamaitojuoman ennen kuin lähdin kotiin.