Aamun varsin pitkällisen kirjoitussession jälkeen kävin Saphanmain Decathlonissa etsimässä sulkapallokenkiä. Siellä oli sulkapallokenkiä, ja yksi malli oli ihan jees mutta ei täydellinen sekään. Kenkien ostaminen on aivan perseestä, koska ei ole mitään tietoa siitä, miltä ne tuntuvat jalassa vaikka kuukauden päästä. Salilla käyminen on kuitenkin tauolla kunnes kengät löytyvät, eli pitäisi laittaa hommaan vähän vauhtia. Kiintoisasti Thaimaassa ei oikein taideta tuntea “sisäpelikenkien” käsitettä vaan useimmat kengät on tarkoitettu nimenomaisesti joko sulkapalloon, koripalloon tai tennikseen.
Wat Phra Sri Mahathat:n asemalta lähtee uusi vaaleanpunainen monorail-linja joka kulkee itä-länsisuunnassa. Pitänee käydä jossain vaiheessa katsomassa, minne sillä pääsee.
Ton ilmoitti, että voisi mahdollisesti tulla kylään jos käy. Sanoin, että siitä vaan. Menimme ensin Central Ladpraoon kokeilemaan vähän lisää kenkiä ja sovitin niitä Kawasakeja joita olin aiemminkin CentralWorldissa kokeillut. Niiden etupää oli mukavan väljä, mutta kantapää kiristi vähän kummallisesti. En ostanut vieläkään mitään.
Ton valitti siitä, kuinka ulkomaalainen opettaja voi saada Thaimaassa kaksinkertaisen palkan paikalliseen opettajaan verrattuna automaattisesti vain siksi, että on ulkomaalainen. Olemme puhuneet tästä joskus aiemminkin. Tavallaan ihan ymmärrettävää, koska muuten ulkomaalaisia ei tulisi tänne töihin, mutta onhan se samalla erittäin epäreilua. Ihan sama mikä tutkintosi on tai mitä osaat, jos olet väärällä passilla varustettu niin köyhä olet ja köyhänä pysyt.
Olin aamulla tutkinut erästä turistijunaa joka kulkee kuulemma varsin valokuvauksellisten maisemien läpi. En kuitenkaan saanut varattua lippuja. En tiennyt, oliko juna täynnä vai järjestelmä rikki. Ton tarjoutui soittamaan puolestani rautatieyhtiöön ja sai selville, että kaikki junat (yksi lähtö päivässä joka lauantai ja sunnuntai) olivat loppuunmyytyjä. Harmillista.
Ehkäpä lipun saa hommattua seuraavaan junaan, kunhan vain herää kuudelta aamulla lipun varausta varten.