Aamulla pohdin jälleen maassaoloperustettani. Minun on myönnettävä, että tämä asia on ahdistanut minua hieman. Pitkällisen pohdinnan ja selvitysten jälkeen päätin, että kun täältä joulun jälkeen lähden johonkin reissuun niin minun kannattaisi varmaan hankkia 60 päivän (mahdollisuus 30 päivän pidennykseen) turistiviisumi jonkin toisen maan konsulaatista tai suurlähetystöstä. 60 päivän viisumi on halvempi kuin 30 päivän viisumivapaa oleskelu ja siihen haettava 30 päivän pidennys eikä sitä varten kysellä liikoja toisin kuin vaikka 6kk viisumia varten. Lisäksi tällä tavalla saa itselleen varasuunnitelman: jos yritän takaisin maahan pelkällä viisumivapaudella ja sitä ei jostakin syystä enää myönnettäisi (syyksi riittää virkailijan huono päivä ja epäilys viisumivapauden väärinkäytöstä, ei valitusoikeutta), jäisin jumiin lentoasemalle ainakin joksikin aikaa ja lisäksi kaikki tavarani olisivat asunnossani enkä kykenisi hakemaan niitä. Todennäköisyys tälle tapahtumalle on vähäinen, mutta koska seuraukset olisivat varsin harmilliset niin katson aiheelliseksi tehdä sen vieläkin vähäisemmäksi.
Eli siis, ensin se viisumi konsulaatista jostakin läheisestä maasta. Jos sitä ei myönnetä (todennäköisyys näin vahvalla passilla lähes olematon), niin voi mennä toisen maan konsulaattiin kokeilemaan onneaan. Jos sielläkin on virkailijalla huono päivä, menee kolmannen maan konsulaattiin. Jos sieltäkään ei viisumia saa, niin menee rajalle ja voi vielä yrittää viisumivapaata pääsyä maahan. Murehdin varmaan turhista, mutta kuten sanottua 60 päivän viisumi on myös halvempi kuin viisumivapaa pääsy + pidennys. 60+30 päivän viisumi tarkoittaa myös, että minun tarvitsee tämän reissun aikana poistua Thaimaasta vain kertaalleen ja verraten lyhyeksi aikaa. Muussa tapauksessa minun pitäisi lähteä maasta kahdesti tai olla poissa lähes kaksi kuukautta. Se maksaa. Turistiviisumin kokeilemisessa ei siis oikeastaan ole yhtään huonoja puolia. Tärkeintä on joka tapauksessa välttää tilanne, jossa tavarani ovat Thaimaassa, mutta minä en pääse niitä hakemaan.
Kokeilin tehdä jo ennakoivasti erään konsulaatin ajanvarausjärjestelmään käyttäjätiliä jo näin ennakkoon, mutta en koskaan saanut vahvistussähköpostiviestiä. IT:n taso täällä jaksaa edelleen hämmästyttää.
Sitten menin kenkiä etsimään. Taas. Olin vakaasti päättänyt, että tämän päivän loppuun mennessä on kenkien oltava ostettuna. Suuntasin CentralWorldiin ja kävin Supersportsissa. Kokeilin ensin Mizunoja, joita olin ennenkin sovittanut. Ne olivat edelleen kohtalaisen hyvät, mutta hintaa oli 5100 bahtia eli reippaasti yli huntin Euroopan rahassa. En ostanut. Sitten menin taas sulkapallo-osastolle ja kokeilin useita kenkämalleja. Suunnattomaksi tyydytyksekseni löysin vihdoin sopivat lapikkaat. Kokeilemani Victorin erikoisleveät vaaleapohjaiset sulkapallokengät sopivat jalkoihini kuin nyrkki silmään ja olivat vieläpä alennuksessa: vain 1584 bahtia eli ~40€. Varmaan jotain poistuvaa mallia. Olin valmistautunut maksamaan tuplasti, mutta ei voi valittaa.
Kaupankäyntitapahtumassa oli tosin pieniä ongelmia, koska lompakossani oli käteistä varsin vähän. Olin tehnyt vakaan päätöksen laittaa lompsaan pari touhutonttua lipaston laatikosta mutta olin tietysti unohtanut. Yritin maksaa thai-pankkini mobiilimaksusovelluksella, mutta sekään ei ensimmäisellä yrityksellä toiminut vaan jäi ikuiseen silmukkaan. Toisella yrityksellä sain sentään tavarani maksetuksi.
Menin kenkälaatikkoineni etsimään ruokaa, mutta CentralWorld on kovin kallis paikka mitä syömiseen tulee. Olin varsin hyvällä mielialalla, koska olin viimein saanut nämä tuikitarpeelliset jalkahansikkaat hankittua ja päätin endorfiinipäissäni mennä toiseen kauppakeskukseen: Terminal 21:lle Asokille pari pysäkkiä itään päin.
Haahuilin ympäriinsä. Minua jo vaihtarina kovasti huvittanut “Merimies”-niminen kauppa oli yhä paikoillaan. Pohdin yrittäjyyden syvintä olemusta. Ajattelin, että minähän voisin tehdä vaikka tusinan verran erilaisia suomalaisille suunnattuja verkkokauppoja erilaisille thaimaalaisille tuotteille. Täälläkin oli kaupan kaikenlaisia hienoja nahkalompakoita ja lateksityynyjä. Verkkokaupalle kuukauden toimitusaika. Jos joku ostaa jotain, niin käy ostamassa tuotteen täältä kaupasta ja lähettää asiakkaalle. Jos yksikin näistä kaupoista alkaa tuottaa enemmän tilauksia, niin hylkää muut ja keskittyy tämän yhden kehittämiseen.
Joku proffa yliopistolta sanoi joskus, että yrityksiä pitäisi kutsua “menestyksiksi” koska yritys-sanaan tuntuu kuuluvan aina epäonnistuminen. Sori vaan, mutta tuo sana taitaa olla oikeastaan aika lähellä sitä mitä yrittäjyys todella on. Yritetään vaikka sataa liikeideaa ja katsotaan, jos joku niistä toimisi. Epäonnistumiset ovat osa prosessia.
Sellainen kiintoisa muutos tässä on vanhaan mindsettiini, että en ole koskaan pitänyt markkinoinnista ja tavaran kauppaamisesta ihmisille. En tiedä, pidänkö siitä edelleenkään mutta nyt vaikuttaisi siltä, että olen valmis ainakin harkitsemaan asiaa.
Harhailin kattokerroksiin ja päätin lopulta istua katsudon-ravintolaan ja tilasin kohtuuhintaisen juusto-kanakatsudonin. Se oli ihan hyvää, ja annos oli iso mutta mahassa alkoi kiertää hieman ennen kuin sain sen syötyä loppuun. Kiintoisa yhteensattuma.
Maksussa oli pieni viive, koska kassasta olivat vaihtorahat loppu. Suuntasin vessaan, ja koin positiivisen yllätyksen: Kopissa oli ihka-aito japanilainen monitoimivessanpönttö, jollaiseen on aina ilo tehdä asiansa. Tein ilolla asiani, ja lähdin kenkineni kotia kohti.
Nyt kun minulla oli kengät, päätin vihdoin korkata 44:n kerroksen kattokuntosalin. Laitoin päälleni Kasetsartin yliopistolta vuosia sitten hankkimani paidan sulautuakseni joukkoon. Selässä komeili teksti “Exercise is Medicine”. Sitten yritin laittaa puhelimeeni The Expansen ensimmäistä kautta jotta voisin katsella sitä urheillessa. En onnistunut. Luurin mukaan vapaata tilaa on yli 140 gigatavua, mutta tiedonsiirto AirDropin kanssa johtaa virheeseen “tallennustila täynnä”. Laitoin luurin koneeseen kiinni, ja iExplorerin mukaan tallennustila todella on täynnä. Tämä oli varsin turhauttavaa. Ostin saman tien Lazadasta ulkoiset kuoret mukana tuomalleni pienelle puolen teran nvme-tikulle, ja toivoin, että tulevaisuudessa ulkoisen tallennustilan käyttö ratkaisisi nämä ongelmat.
Menin sitten salille auringon jo laskiessa ja yritin käyttää cross traineria. En vain tiennyt, kuinka sen saisi päälle esimerkiksi polkemisvastuksen säätämiseksi. Painoin kaikkia nappeja, mutta mitään ei tapahtunut. Kokeilin polkaista sitä muutaman kerran, mutta siltikään se ei toiminut. Tarvittiinko aktivointiin joku kännykkäsovellus? Pian viereistä cross traineria käyttävä kuitenkin lähti pois, ja otin ovelana kettuna käyttöön hänen toimivan laitteensa. Kun paikalle tuli muita kuntoilijoita, havaitsin heidän yksinkertaisesti alkavan polkea laitetta ja muutaman kymmenen sekunnin päästä se heräsi henkiin.
20 minuutin kuluttua aloittamisesta harjoitus ei tuntunut oikeastaan enää ollenkaan epämukavalta ja suoritin sen loppuun. 45 minuuttia eli keskimääräisen tv-sarjan jakson pituus, vaikka en mitään tällä hetkellä katsonutkaan.
Illalla tein sellaisen ikävän havainnon, että olin soittanut 60€ edestä puheluita Suomeen. Luulin soittaneeni Facetimella, mutta olinkin epähuomiossa soittanut tavallisia puheluita. Onneksi huomasin tässä vaiheessa, mutta täysin turha rahanmeno vitutti armottomasti. Voisin ehkä pyytää laskun kohtuullistamista koska olen kuullut operaattorin joskus suostuvan niihin vahinkotapauksissa, mutta ihan oma mokahan tämä on.
Yöllä vatsa oli vielä vähän sekaisin, mutta se on varsin tavanomaista ja olen tottunut siihen.