Tein aamulla sellaisen havainnon, että puhelinlaskuni oli kasvanut aiemmasta kuudestakymmenestä eurosta yhdeksäänkymmeneenneljään euroon. Otin yhteyttä Teliaan ja tiedustelin, voisiko maksua kohtuullistaa koska kysymys oli vahinkosoitoista. Ei kuulemma voinut. Tiedustelin niin ikään, voiko soittamisen ulkomailta Suomeen sitten estää jostakin liittymän asetuksista vahinkojen välttämiseksi. Sekään ei ole kuulemma mahdollista. No, ei voi mitään. Surin kaatunutta maitoa vielä jonkin verran päivän aikana. Harmittelin sitä, että esimerkiksi mobiilidataan on tehty EU:n toimesta maksukatto jolloin liittymän toiminta katkeaa automaattisesti kuudenkymmenen euron kohdalla, mutta puheluita saat soitella ilmeisesti vaikka tuhannen euron edestä.
Tuskaani lievitti se, että kielikoulu hyväksyi tarjoukseni verkkosivuista. Siinä säästää sen verran paljon, että yksi 94€ on sen rinnalla pelkkä hyttysen henkäys. Suomessa kaupanteko tuntuu hirveältä tervanjuonnilta, mutta Thaimaassa tämäkin on toisin.
Thaimaassa kaikki on toisin
kunpa Thaimaassa olla voisin
oisin koko changwatin iloisin
ja Chao Phraya -joesta joisin
Kävin aamulla kuntosalilla polkemassa pyörää ja katsoin The Expansen ensimmäisen jakson. Tästäkin lystistä saisi Suomessa maksaa ainakin 50€/kk. Sää oli taas mukavan aurinkoinen. Sitä ei saa Suomessa tähän aikaan vuodesta edes rahalla.
Ilmanlaatu on ollut viime päivinä myös melko hyvä.
Sain resetoitua salasanan ulkomaan konsulaatin ajanvarauspalveluun. Voin käyttää sitä ajan varaamiseksi viisumihakemuksen täyttöä varten. Olen edelleen sitä mieltä, että suunnitelma 60 päivän viisumin hakemiseksi on hyvä.
Havaitsin pääkarvoitukseni pidentyneen siihen pisteeseen, että sitä voisi vähän klania. Päätin mennä Kasetsartin yliopistolle, koska siellä oli edullinen parturi jossa olin käynyt kolme vuotta sitten. Toivoin vain, että se olisi vielä auki koska kello oli jo kolme. Otin uimavarusteet mukaan.
Löysin parturin. Kävin sitä ennen viereisessä Kasetsartin yliopiston myymälässä, siellä myytiin yliopiston paitoja. En ostanut, koska kokotiedot olivat epäluotettavia. Myyjät lojuivat tuoleissaan yhtä laiskoina kuin vaihto-oppilasvuotena. Tunnelma oli niin raukaiseva, että olin kiinnittänyt siihen jo silloin huomiota.
Sitten menin parturiin. Siellä oli kaksi vanhempaa naista, jotka eivät osanneet sanaakaan englantia. Onnistuin ilmeisesti jotenkuten selittämään asiani, mutta se ei vienyt minua kovin pitkälle. Minulta alettiin nimittäin kysellä parturikysymyksiä: miten leikataan, millainen jakaus on ja kun näytin kuvaa toivomastani kampauksesta, miltä se näytti niskan puolelta. En minä tällaisista osaa thaiksi puhua. Onneksi heillä oli jokin käännössovellus, jonka avulla he pystyivät esittämään kysymyksensä. Osasin antaa vastauksia thain ja elekielen yhdistelmällä. Pelkästään osaamalla adjektiivin san (lyhyt) eri vertailumuodot voi sanoa yllättävän paljon. Ei kovin lyhyt, hyvin lyhyt, vähän lyhyempi jne. Ja tietysti mai tong sat phom, ei tarvitse pestä. Leikkauksessa on minulle tärkeää se, ettei minulle yritetä ajaa mitään siiliä, minulle sopii keskipitkä hiusmalli parhaiten. Nyrkkisääntönä jos käytetään konetta, on leikkaus turhan lyhyt. Onnistuin välttämään tämän skenaarion, ja hiuksia lyhennettiin maltillisesti.
Parturit vaikuttivat kokevan vierailuni varsin hauskaksi ja hiusten väri oli heidän mielestään tietysti oikein hieno. Leikkaus maksoi 200 bahtia eli ~5€. Jälkeenpäin arvioiden leikkaus oli ehkä hienoisesti turhan lyhyt, mutta ovat karvat ennenkin takaisin kasvaneet.
Päätin mennä uimaan. Maksoin Kasetsartin altaalle pääsystä 80 bahtia eli ~2€ kuten aina ennenkin. Sitten menin syvään altaaseen rypemään harmitellen, että olin unohtanut altaan pohjaan heitettävät renkaat kotiin. Sukelsin pohjaan ilman minkäänlaisia vaikeuksia ja aloin suorastaan tuntea eläväni. Lämpimään maahan matkustaminen ei ole mitään ilman uintia.
Aloin sitten ropeltaa kelloani, siinä kun pitäisi olla sukellustietokone. Sain sen päälle, ja se näytti sukellussyvyyden, veden lämpötilan (31º) ja sukellukseen kuluneen ajan. Sain selville, että altaan todellinen syvyys on 4,5 metriä. Onnistuin sukeltamaan maksimissaan 23 sekuntia yhteen menoon. Parhaat sukeltajat voivat sukeltaa yhteen menoon minuuttitolkulla rasituksen alaisena ja ilman rasitusta ennätys on yli 22 minuuttia, eli minulla on vielä vähän tekemistä. Toki kuten serkkuni minulle joskus kertoi niin sitä happea kyllä riittää aika paljon kauemmin kuin luulisi, mitään hätää ei ole kunnes näkö alkaa hämärtyä.
Ostin 7-Elevenistä iltaruokaa. Juomavesi loppui harmillisesti vähän kesken. Kävelin sitten BTS-asemaa kohti, ja näin erään lammikon yläpuolella kymmeniä lepakoita parveilemassa. Päätin, että tässähän on erinomainen tilaisuus käyttää lepakkodetektoriani ja otin sen pois repustani. Vekotin oli mennyt itsestään päälle, ja paristo oli taas tyhjä. Noiduin tilannetta itsekseni, ja päätin että seuraavaa paristoa en kytke laitteeseen lainkaan ennen kuin sitä on tarkoitus käyttää.
Aurinko oli juuri laskenut, ja olin kasvitieteellisen tiedekunnan lähellä. Päätin mennä katsomaan, olisiko Nell siellä. Menin kolmanteen kerrokseen ja löysin Nänin sekä hänen pehmeä-äänisen ystävänsä. Nell oli kuulemma toisessa kerroksessa. He veivät minut sinne, ja Nell oli tekemässä jotakin jäähilekoetta jonka tarkoitus jäi minulle epäselväksi. Hän vaikutti ilahtuvansa nähdessään minut, valitteli että hänellä on kova kiire ja ettei hän ollut ehtinyt lukemaan puhelintaan. Nell ei osannut sanoa, saisiko paristoja yliopistolta.
Ostin pariston siis kotimatkalla Lotuksesta samoin kuin purkillisen jäätelöä. Kaupassa harmittelin unohtaneeni taas ottaa lipastosta seteleitä mukaani, ja käteisvarani olivat vähissä.
Eli siis, nyt on kahden päivän aikana unohdettu
- puhelut kannattaa soittaa internetin kautta
- rahat lipastonlaatikkoon
- sukellusrenkaat kotiin
- lepakkodetektorin oikeaoppinen säilytystapa
Välillä tuntuu siltä, että minut pitäisi laittaa holhouksenalaiseksi.