Kokeilin kuntosalilla uutta laitetta. Se oli varsin merkillisen näköinen häkkyrä, joka paljastui lähemmässä tarkastelussa vuorenkiipeämissimulaattoriksi. Tällaista vehjettä olin kaivannutkin. Ikinä ei voi tietää milloin minua aletaan taas raahata jollekin vuorelle. Puhelinta vain ei saanut mihinkään kiinni, joka oli harmillista. Katsoin treenatessani toisen jakson The Expansea.
Tarvitsin päiväksi jotain ohjelmaa. Wat oli kerran maininnut minulle kiinalaisesta hautuumaasta, joka vaikutti sijaitsevan jossakin puistossa ja jossa oli paljon lintuja. Englanniksi sen nimi on Wat Don Cemetery. Tarkistin osoitteen, ja sinne pääsi varsin helposti BTS:llä ja lyhyellä kävelymatkalla.
Otin käyttöön talon tarjoaman polkupyörän, ja ajoin sillä pihatien toiseen päähän Phahon Yothinille. Ainakin yhdessä pyörässä vaikuttaa kuitenkin olevan vikaa ohjaustangossa: kuvitellaan ohjaustangon olevan vaakasuora metallikeppi. Se kulkee kahden sisäpuolelta puoliympyrän muotoisen metallinpalasen läpi, ja nämä metallinpalaset voidaan kiristää yhteen ruuvilla. Kun kiristys on tehty huolimattomasti, pääsee tanko kuitenkin kiertymään pituusakselinsa ympäri. Se tarkoittaa sitä, että pyörän sarvista painamalla sarvet vajoavat alaspäin. Näin tapahtuu myös aina, kun pyörä tärähtää ajettaessa nopeushidasteen yli. Mopossani oli joskus sama ongelma, ja sen vuoksi vaihdoimme lopulta koko ohjaustangon. Toimivat jarrut olisivat myös ihan jees.
Kuljin BTS:llä Surasakin asemalle. Patikoin sitten Watin osoittamaan paikkaan. Vastaan tuli useita kissoja.
Eteeni avautui suurikokoinen puisto. Siellä oli paljon ihmisiä näemmä harrastamassa urheilua. Osa juoksi pitkin kapeita katuja, joihin oli maalattu jopa kaistaviivat. Oikealla kaistalla luki wing (juosta) ja vasemmalla döön (kävellä), jos oikein tulkitsin. Pari hyväntuulista paikallista pelasi koripalloa ja muutama sulkapalloa. Paikalla oli myös valtava ulkoilmakuntosali joka oli tarkoitettu kaiketi kansallisurheilulajin harjoittelijoille. Tämä oli ehkä iloisin hautausmaa, jossa olen ollut. Jopa islantilaiset kalmistot, joissa jokainen hauta on koristeltu jouluvaloilla jäävät kakkoseksi.
Kävelin ympäriinsä ja näin paljon hautakiviä. Kaikissa oli kiinalaista kirjoitusta. Thaimaassa on maailman suurin kiinan ulkopuolinen kiinalaispopulaatio, ja tänne oli ilmeisesti haudattu heistä merkittävä osa.
Vastaan tuli lintumies kiikareiden ja lintuputkisen kameran kera. Watin lisäksi joku muukin on näemmä havainnut paikan otolliseksi lintujen bongaamiselle.
Puistosta näkyi hyvin Thaimaan toiseksi korkein rakennus, King Power Mahanakhon Building. Wat oli ottanut siitä joskus hienon kuvan ja halusin samanlaisen. Samosin osittain viidakon valtaamassa kalmistossa useamman tunnin, mutta en löytänyt paikkaa, jossa hän oli tuon kuvan ottanut.
Osa alueesta oli veden vallassa. Arvelin tämän johtuvan viimeaikaisista sadekuuroista. Poluilta poiketessani sain toisen sandaalini märäksi, joka oli harmillista.
Löysin lopulta ihan hyvän paikan edellä mainitun rakennuksen kuvaamiseksi, vaikka se ei ollutkaan sama paikka josta käsin Wat oli kuvansa räpsäissyt. Lisäksi löysin hyttysiä. Paljon hyttysiä. Ensimmäiset hyttyset, jotka olen täällä tällä reissulla nähnyt. Lähetin Watille viestiä, ja sanoin nimeäväni paikan uusiksi: uusi nimi olisi suan jung eli hyttyspuisto ja se kuvaa paikkaa täydellisesti.
Auringon jo lähestulkoon painuessa mailleen päätin lähteä käymään Iconsiamissa kävelemässä. Se olisi sopivan lähellä: yksi pysäkki etelään ja oltaisiin Saphan Taksinilla, sieltä pääsisi perille ilmaiseksi vesiteitse. Toimin näin, mutta Iconsiamiin ei päässytkään enää ilmaiseksi vaan minun piti maksaa jokilaivaan pääsystä 10 bahtin maksu. Se on melkein 30 senttiä, hirveää ryöstöä. Paatti oli hintalapusta huolimatta melkein yhtä täynnä kuin aina ennenkin.
Suuntasin sitten kotiin ja tilasin Grabilla syötävää ennen maatenmenoa. Huomenna olisi vuorossa matka tuntemattomaan, mutta se on taas aivan toisenlaisen tarinan aika.