Koulun jälkeen päätin käydä myymälässä, jossa pystyi kokeilemaan jumalattoman kalliita Herman Millerin design-tuoleja. Menin Phom Phrongin asemalle BTS:llä ja kävelin sieltä parisenkymmentä minuuttia etelään päin. Myymälä oli vanhassa varastossa, joka oli muutettu esittelytilaksi.
Koeistuin tuoleja ehkä tunnin verran työntekijän selittäessä huippulaadukkaiden toimistotuolien säätöjä. Aika mukavilta ne kyllä tuntuivat ahterin alla. Aeron ja Embody olivat parhaat testaamistani malleista. Minulle kävi myös selväksi, mistä Apple oli saanut inspiraation AirPods Max -kuulokkeiden ongelmalliseen verkkosankaan. Tuoleilla, toisin kuin kuulokkeilla oli 12 vuoden takuu. Koska esitin rikasta ohjelmistokehittäjää niin en missään vaiheessa kysynyt hintaa, mutta lopuksi työntekijä sanoi Aeronin hinnan alkavan 50 000 bahtista. Ehkä sitten joskus.
Lähdin kävelemään takaisin BTS:lle. Sitten tein jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt: otin moottoripyörätaksin kadulta. Olen matkustanut sellaisella aiemmin vain thaimaalaisen kaverin tilaamana. Oranssiliivisten taksikuskien kanssa matkan hinnasta on neuvoteltava etukäteen, kaksipyöräisissä kun ei mitään taksamittaria ole. Nämä vehkeet ovat kuitenkin huomattavan halpoja takseihin verrattuna. Minulta veloitettiin matkasta takaisin BTS:lle vain 20 bahtia.
Kiitos taksimatkani kello ei ollut vielä kovin paljon. Päätin kävellä Phom Phrongin aseman läpi ja käydä Emporium-luksustavaratalossa. Kiintoisaa, miten olin päätynyt tälle alueelle jo kolmatta kertaa kahden viikon sisään, vaikken ollut aikaisemmin käynyt täällä kertaakaan.
Emporiumissa oli varsin hullunkurisesti pukeutuneita vartijoita jotka vetivät kättä lippaan ja tekivät asennon aina kun joku käveli ohi. Muutoin se vaikutti aika samanlaiselta kuin Siam Paragon, vähän ahtaammalta vain. Löysin ulkoiluvälinekaupan, ja siellä näin ensimmäistä kertaa elämässäni Ospreyn ULTD-sarjan reppuja hyllyssä. Minulla on jo sellainen. Minun mallini kantojärjestelmä tosin on AG-versio kun täällä oli myynnissä myös AirScape-varianttia. Olin muinoin pohtinut pitkään ja hartaasti, kumpi malli kannattaisi hankkia. Päätin selvittää, olinko tehnyt oikean valinnan.
Kokeilin AirScape-reppua, ja se tuntui siltä, kuin selkään olisi sidottu kiinnitysliinoilla kakkosnelonen. Taidan pitäytyä AG-mallissani tulevaisuudessakin.
Matkalla kotiin ostin taas niitä X:n muotoisia vappumunkkeja. Sivukujalla oli kaksi pientä lasta, ehkä viisi-seitsemänvuotiaita, ajamassa pienellä polkupyörällä. Isosisko ja pikkuveli, kenties. “Hello!”, he tervehtivät minua. “Sawatdii krap”, sanoin minä. Se tuntui huvittavan heitä suuresti. Yritin puhua heille thaita. He tiedustelivat nimeäni, jonka ilmoitin. Minäkin tiedustelin heidän nimeään, mutta sain vastaukseksi niin pitkän litanian ettei minulla ollut toivoakaan muistaa sitä. Lapsilla oli mukanaan vanha mies, joka saattoi olla heidän isoisänsä. Kysyin lapsilta, pitävätkö he munkeista. Pikkupoika vastasi, että hän pitää niistä kyllä, mutta ei voi syödä niitä koska hänellä ei ole hampaita. Totta tosiaan: pojalla oli hampaidenvaihtoaika menossa eikä hänellä ollut etuhampaita laisinkaan.
Illalla kävin taas polkemassa crosstraineria salilla. Kelloni analytiikka kertoi minulle, että kuntoni on kasvanut huomattavasti Suomesta lähtemisen jälkeen. Siltä se kyllä tuntuikin. Harjoitus oli minulle huomattavasti helpompi kuin aikaisemmin ja sain pulssini yli 175:n ilman, että tunsin kuolevani.
