Eipä tullut taaskaan montaa tuntia nukuttua. Heräsin kuuden jäljissä, eli neljä tuntia. tilasin ruokaa ja söin aamulääkkeeni ennen kuin menin uudestaan torkuille. Arvioin vointiani. Kuumetta ei ollut. Katsoin kurkkuuni taskulampun kanssa. Vasemmanpuoleinen nielurisa oli paisunut persikan kokoiseksi. Kai se siitä. Minulla on ollut tämä tauti kolmesti, ja tämä oli ensimmäinen kerta koskaan kun lääkehoito on aloitettu jo samana päivänä kuin oireet ilmaantuivat.
Päätin noudattaa aiemmin laatimaani suunnitelmaa ja mennä kielikouluun normaaliin tapaan. Kuten muistamme, poissaoloja on syytä välttää. Taudin paranemisen kannalta pulpetissa istuminen on tuskin sohvalla istumista vaarallisempaa, eikä se muistaakseni edes tartu antibioottien aloittamisen jälkeen.
Paikan päällä havaitsin, että aivoni toimivat hyvin hitaasti. Minulla oli ainakin aluksi suuria vaikeuksia uusien sanojen kanssa. Igor ei ollut paikalla, josta syystä opetus eteni huomattavasti nopeammin kuin tavallisesti.
Minulle selvisi myös viimein yksi omituisuus opettajien käyttämästä kirjoittamistavasta. Vastoin aiempia kuvitelmiani, se ei ollut yritys käyttää foneettisia aakkosia, vaan ainoastaan tapa translitteroida thai-kirjoitusjärjestelmä länsimaalaisia aakkosia käyttäen, sikäli kun meillä on niille merkit.
Lähdin suoraan kotiin pysähtyen matkalla vain 7-Elevenissä. Hain myös taloni postitoimistosta sinne saapuneen postin. Sain käärmekepin ja matkalaukun. Käärmekeppi vaikutti olevan käyttökelpoinen ja järeää tekoa. Matkalaukku oli valtavan iso, melko kevyt (kokoonsa nähden) ja vaikutti olevan kestävää materiaalia (hakkasin nyrkillä). Ainoa asia joka laukussa herätti epäluuloa on vetoketjun laatu.
Laukku oli niin suuri, että jopa iso vaellusreppuni mahtui sen sisään vaivatta, ja paljon muuta krääsää menisi mukaan vielä lisäksi. Pohdin, että pitäisikö ostaa toinenkin samanlainen kapsäkki. Yksi tavaran säilytykseen Thaimaassa, toinen ihan oikeaan käyttöön. Asian ratkaisi matkalaukun paino. Tilasin suureen mittaamista varten sopivan vaa’an viidelläkymmennelläkolmella bahtilla. Jos laukku lisäisi sanotaan neljä kiloa jo valmiiksi viisitoista kiloa painavien retkeilyvarusteiden massaan ja lentoyhtiön painoraja on 20 kiloa, ei tästä kuviosta olisi välttämättä paljoakaan hyötyä. Se tosin tekisi repusta helpomman kuskattavan lentoasemilla.
Päivän googlausten ansiosta sain sattumalta selville, että thaimaalaisella ajokortilla voi saada thaimaalaisalennuksen kansallispuistoissa ja muissa nähtävyyksissä. Olinkin miettinyt, millä verukkeella kaksi Auytthayssa näkemääni englantia puhuvaa ulkomaalaista pääsi temppeliin minua halvemmalla.
Wat vahvisti minulle vielä, milloin palaamme hänen reissultaan pohjoisesta. Tämän informaation avulla pystyin vihdoin varaamaan sopivan junalipun, jolla pääsisin maasta pois viisumin ollessa umpeutumassa. On kuitenkin uusivuosi, ja kaikki junat olivat virallisen verkkopalvelun mukaan täynnä. Minä en muistanut koko uuttavuotta. Juhlapyhät pitäisi kieltää, aiheuttavat vain turhanpäiväisiä kansainvaelluksia ja kalliita matkalippuja. Jostain syystä sain varattua kuitenkin lipun suositun 12Go-matkatoimiston kautta ja luulin olevani hyvinkin fiksu. Vasta myöhemmin havaitsin varanneeni kyseisen lipun väärälle kuukaudelle. Syytän infektion aiheuttamaa aivosumua. Pakko varmaan mennä bussilla, muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ole. Lento on normaalisti 25€, mutta juuri niinä päivinä kun minun on ehdottomasti maasta poistuttava se onkin 90€.
Vietän siis tänä vuonna enää kolme päivää Bangkokissa.
Nukkumisesta ei tullut senkään vertaa kuin edellisenä yönä. Päätin nimittäin nauttia kurkkikipua ja nyt myös jyskyttävää päänsärkyä lievittääkseni yhden gramman parasetamolipillerin. Seurauksena oli melkoinen liskojen yö. Heti kun laitoin silmät kiinni niin huomasin katselevani jotain aivojeni luomaa nopeatempoista videota. Kun avasin silmät, se katosi. Koin ilmiön varsin kiintoisaksi, mutta olisin mieluummin nukkunut. Sain tietysti lopulta unen päästä kiinni, mutta heräilin yön aikana siihen että huomasin olevani hikinen ja kuumissani.